Virolainen runoilija Marie Under

Marie Under, 1883 – 1980

 

Marie Under oli virolainen runoilija. Hän kävi Tallinnassa saksankielistä yksityiskoulua vuosina 1891–1900. Marie Under ja kirjailija Artur Adson menivät naimisiin vuonna 1924. Venäjän kahden vallankumouksen välisenä aikana 1917 Under liittyi uusia kirjallisuudenmuotoja edistävään Siuru-ryhmään.

Hän julkaisi ensimmäisen varsinaisen kirjansa, runokokoelman ”Sonetid” samana vuonna 1917 ollessaan jo 34-vuotias. Vielä tässä vaiheessa Underin runoelmat olivat kevyehköjä luonnon ja rakkauden ylistyksiä. 1920-luvun alussa hän keskittyi runoissan yhteiskuntaa käsittelevään muotoon. Underin runotuotanto saavutti määrällisen huippunsa 1920-luvun lopulla, mutta arvostus ja maine olivat suurimmillaan ennen toista maailmansotaa.

Marie Under oli Viron 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia runoilijoita. Hän joutui toisen maailmansodan loppuvaiheissa vuonna 1944 ennen Neuvostoliiton suorittamaa Viron miehitystä pakenemaan Ruotsiin, missä vietti loppuelämänsä. Neuvostovalta julisti hänet kansanviholliseksi. Hänen runojensa julkaiseminen ja levittäminen kiellettiin ja hänen teoksensa hävitettiin.

Underin perhe vietti melkein vuoden pakolaisleirillä. He muuttivat vuonna 1945 Tukholman eteläiselle esikaupunkialueelle Mälarhöjden, Mälaren-järven rannalla. Siellä Marie Under asui kuolemaansa asti. Hän kuoli vuonna 1980. Hänen aviomiehensä Artur Adson kuoli jo vuonna 1977.

Vuoden 2015 tammikuussa Marie Under haudattiin uudelleen Viroon.

 

Kuva 1. Runoilija Marie Under vanhemmalla iällä. Kuvan lähde on nommemuuseum.ee.

 

Marie Underin vironkieliset runokokoelmat

  • Sonetid (1917)     Eelõitseng (1918)
  • Sinine puri (1918)    Verivalla (1920)
  • Pärisosa (1923)     Hääl varjust (1927)
  • Rõõm ühest ilusast päevast (1928) Õnnevarjutus (1929)
  • Lageda taeva all (1930)      Kivi südamelt (1935)
  • Mureliku suuga (1942)     Sädemed tuhas (1954)
  • Ääremail (1963)     Mu süda laulab (1981)

 

Suomennettuja Marie Underin runoja

Elsa Haavion toimittamassa runokokoelmassa ”Eestin runotar – virolaisen lyriikan antologia” (WSOY, 1940) on seuraavat runot suomeksi: A rebours, Huhtikuun hurmio, Ikkunassa, Laitakaupungissa, Lapsensurmaaja, Luxembourgin puistossa, Tänään, Unettoman laulu, Vaeltava järvi, Vai? ja Valkea portti (suom. Otto Manninen), Nyt saapuu ajat öitten valkeiden (suom. P. Mustapää) sekä Sireenien aikaan (suom. Saima Harmaja).

Kirja ”Puutarhan syksy” (Suomen kirjallisuuden seura, 1978 ja 1983) on valikoima Marie Underin runoja vuosilta 1909–1962. Se on kokoelma parhaita Marie Underin runojen suomennoskilpailusta syntyneitä suomenkielisiä runoja 16 eri henkilön toimiessa kääntäjinä. Kilpailun voitti Aimo Rönkä käännösrunolla ”Linnun laulu”.

Teos ”Avaran taivaan alla” (Kirjapaino Oy Kaleva, 1983), suom. Aimo Rönkä) on valikoima suomennettuja runoja Marie Underin eri runokokoelmista. Kaikki sen runot on suomentanut Aimo Rönkä.

Runokokoelmassa ”Pihlaja: kahdeksan eestiläistä naisrunoilijaa” (Lahti, 1983) on Aino Kaasisen valitsemia ja suomentamia virolaisia runoja. Näistä runoilijoista yksi on Marie Under, jolta on suomennettu seuraavat runot: Epätoivoinen 1-3, Ikkunat avattu tädille, Kesäyö, Muistojen peili ja Pysähdyn.

 

Kuva 2. Runoilija Maria Under nuorempana. Kuvan lähde on klassikaraadio.err.ee.

 

MARIA UNDERIN SUOMENNETTUJA RUNOJA

 

Hänen runoistaan on seuraavassa Unto Äärelän suomennoksena Maria Underin runo nro 1 (samannimisestä runokokoelmasta):

  Puutarhan syksy

 

Nyt musta, veltto pilvi lepää tarhan yllä 

sadetta tuoden syksyn syleilyllä

ja tuulen tuntea on saanut joka puu

ja oksistossa soinut syksyn suu.

 

Sen kirous on kaikki maahan lyönyt.

Niin yksinäinen, hyljätty on tie nyt,

ja mieleen koivun tuulenpesä musta

tuo syksyn koleutta, kauhistusta.

 

On lehdet kaikki tomuun vajonneet,

kesän kukat myrskyyn hajonneet.

Jo myrskyn ryvettämä on jo ruusun valkolehti,

vain asteri, kuin uhman tähden, kukkaan ehti.

 

Seuraavaksi otan Käännöskilpailun voittajan eli Marie Underin runo nro 2 (kokoelmissa ”Puutarhan syksy” ja ”Avaran taivaan alla”). Sen kääntäjä on Aimo Rönkä:

Linnun laulu

 

Laula, Laula / pienoinen laulusi,

heitä, heitä / heleää ääni!

 

Kohota, ponnista / riemukas rinta.

Väristä, helistä / sielusta saakka.

 

Karista kaulasta / hopeahelke.

Nokasta viskele / keväinen kylvö,

 

ilmojen laineille / voileipäkivi,

syreeni tuoksuun / sininen vire.

 

Sävelet hyppivät / toistensa tieltä,

marjoina tippuvat / pihlajapuusta.

 

Yks-kaks-kol-neljä … / Puun alla istun

ja syliin poimin / sun sydämes lyönnit:

 

rikkaan pöydältä / tippuneet murut.

Kylvä, kylvä! / Mahtaako kasvaa?

 

Laula, laula / hätäinen laulusi,

heitä, heitä / heleä ääni.

 

Aikaa on vähän, /lauluja paljon!

 

Otan tähän seuraavaksi minua koskettavan runon nro 3 (kokoelmasta ”Puutarhan syksy”), jonka suomensi Sirpa Hajba:

Merilintu

 

Niin huokaa haikeutta rintas valkoinen,

on siiveniskuissasi kiire, kaipuu –

ja kevyt lentos kaartuu, vaipuu,

sä merilintu punanokkainen.

 

Ei lohduta sua meren peilipinta,

miss päivän hehku ruusuviittaa luo

ja jota pilvet kumartavat nuo –

ei houkuta sua, lintu valkorinta.

 

On niin kuin ihmisääni kaipauksesi,

niin kaipuu valtaa kohta minutkin,

ja sydän murheen alle hautautuu,

 

ja kurkun täyttä kyynel katkerin …

Oi jospa linnun lailla haikeuteni

sais niityn yllä huutaa oma suu!

 

Tähän runoon nro 4 on Marie Under ehkä kirjoittanut tunnelmia omasta maanpakolaisuudestaan (kokoelmasta ”Puutarhan syksy”). Runon on suomentanut Matti Kuusi:

Pakolainen

 

Murheen keskellä ikävöin.

Vaiva loputon.

Tahdon takaisin päivin, öin.

Tieni poikki on.

 

Orjanruusut ja ohdakkeet

veristi kulkijan kättä,

muuriseinät ja jyrkänteet

ahdisti herkeämättä.

 

Levähtäjälle ei maantiellä jää

varjoja vähintä.

Sydämen haavaa kirveltää

surressa lähintä.

 

Kerran maailmalta takaisin

tien jos löytää vois,

kotomullassa makasin,

itkisin murheen pois.

 

Marie Underin runon nro 5 kertoo runoilusta (kokoelmasta ”Avaran taivaan alla”). Sen on suomentanut Aimo Rönkä:

Kirjoittamaton lehti

 

Niin avoimena, vastaanottavana

se varttuu kynää hedelmöittäjäksi.

Oi tulkaa tunteet, kiihkot lähemmäksi,

ja syliin laske hellä viisas sana!

 

Nyt pysähtyy – tai malttamattomana

tuo kynä, pieni eläin, juoksuun läksi

jo haaveen, taisteluhuudon viestijäksi.

On lehti aulis, vastaanottavana.

 

Kun kynä huohottaa, se läikkyviksi

saa veren tahtiin joka kirjaimen

ja helisevät rivit – lämpiminä.

 

Saa pienet merkit sanansaattajina

kuin veritipat kohta eläviksi –

kas runona on lehti valkonen.

 

Seuraava Marie Underin runo nro 6 on otettu mukaan kahteen julkaisuun (kokoelmissa ”Puutarhan syksy” ja ”Avaran taivaan alla”). Sen on suomentanut Aimo Rönkä:

 Emolintu ja pojat

 

Eli, kaunis oli uni.

Teki pesän, siihen muni

munat sinikirjavaiset

unen läpi kuultavaiset.

 

Heräsi se uinailulta

– nyt jo hellä emokulta –

Pesän pohjaan särkyi kuori,

syntyi oma parvi nuori:

 

ihmeluomat vatsan alla,

paljaat pojat untuvilla.

Hei, jo lentoon! Kiinni veti!

Nokkaan hyönteiset nyt heti!

 

Puuhun ylös, alas puuhun!

Kaikki kelpaa: suuhun, suuhun!

Ahmi ilmasta ja maasta,

viiden-kuuden vatsaan haasta.

 

Voi, nuo pohjattomat suut!

Syötä jänteviksi luut!

Sulkaselkä, lämmin pinta,

pyrstö leikkiin valmis aina,

siivet kylkiin, lauluun rinta –

nouse lentoon, ilmalentoon, maa ei paina!

 

Viimeisenä on Marie Underin runo nro 7 (kokoelmasta ”Eestin runotar” vuodelta 1940). Sen on suomentanut Saima Harmaja:

Sireenien aikaan

 

Jo, tuomet, kukkasenne varistakaa!

Nyt sireenien kaunein aika saa.

Kaikk´ ummut pakahtuen puhkeaa,

ja siintää joka pensas talon takaa.

 

Ja öisin uneton, en enää makaa.

Mua hehkuvana sydän ahdistaa.

Nyt sireenien kaunein aika saa!

Kuin voisin olla viileä ja vakaa?

 

Oi, miksi, miksi, vaikk´ en sua nää,

tää kukkain runsaus mun pihallani?

Miks yöt niin hellät valoisiksi jää,

 

niin tuoksuntäyteisiksi huoneessani?

Niin raska kauneus on yksin kantaa,

kun sinulle en voi, en voi stit´ antaa.

 

 

MARIE UNDERIN RUNOJA VIROKSI LAUSUTTUNA

 

https://youtu.be/0PzTcl0q1qo

Video 1. Viroksi ääneen lausuttuna runo: Ootaja laul (kesto noin 1 minuutti).

 

https://youtu.be/CHgqFNbCruA

Video 2. Viroksi ääneen lausuttuna runo: Kodumaa (kesto 0:42 minuuttia).

 

https://youtu.be/Uh2QlnYKuyA

Video 3. Viroksi ääneen lausuttuna runo: Raske hommik (kesto 1:30 minuuttia).

 

https://youtu.be/pczpV9LkSd0

Video 4. Viroksi ääneen lausuttuna runo: Küüditatuile (kesto noin 1 minuutti).

 

Runovideot on tuottanut Inimõiguste Instituut/Estonian Institute of Human Rights vuonna 2021.

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista, kirjallisuudesta ja puutarhanhoidosta. Lisäksi luen joskus runoja. Maaliskuusta 2024 alkaen kirjoitan vain Vapaavuoro-osastoon enkä enää Puheenvuoro-osastoon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu