Virolaiset kirjailijat Eduard Vilde ja A. H. Tammsaare

Johdanto

On tarkoitus esitellä kuuluisia virolaisia kirjailijoita useissa kirjoituksissa. Aloitetaan näistä kahdesta: Eduard Vilde ja A. H. Tammsaare. Suosittelen tutustumaan erityisesti jälkimmäisen kirjailijan romaaneihin, sillä ne ovat kokemukseni mukaan mielenkiintoisia ja niitä on paremmin saatavilla.

 

Kuva 1. Kirjailija Eduard Vilde. Kuvan lähde on elm.estinst.ee (Estonian Library Magazine).

 

Eduard Vilde, 1865 -1933

Eduard Vilde syntyi 1865 Simunassa ja kuoli 1933 Tallinnassa. Hän oli kirjailija, toimittaja ja eräs Viron kirjallisuuden merkittävimpiä realisteja. Hän työskenteli toimittajana vuodesta 1883, mutta joutui vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen mielipiteidensä vuoksi lähtemään maasta ja asui vuosina 1905–1917 pakolaisena Suomessa, Saksassa, Sveitsissä ja Kööpenhaminassa.

Maanpaossa Vilde julkaisi novellikokoelman ”Jutustused” ja romaanin ”Mäeküla piimamees” (suom. Mäenkylän maitomies) sekä näytelmiä, joista erityisesti ”Pisuhänd” (suom. Vihtahousu) on klassinen komedia ja sellaisena Viron kirjallisuudessa merkittävimpiä.

Vilde palasi kotimaahan vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Kotimaahan palattuaan hän julkaisi vielä näytelmän ”Side”. Viron itsenäisyystaistelun aikaan hän oli diplomaattina Kööpenhaminassa ja Viron ensimmäisenä lähettiläänä Berliinissä 1919–1920. Hänelle myönnettiin Tarton yliopiston kunniatohtorin arvo 1929. Hän suhtautui kriittisesti kirkkoon ja oli siviilivihkimisen edelläkävijöitä kotimaassaan.

Kirjailijan mukaan on nimetty Eduard Vilden kirjallisuuspalkinto (jaettu vuodesta 1965 alkaen vuosittain).

 

vironkielisiä teoksia (ei suomennettu):

  • Külmale maale, romaani, 1896.
  • Kui Anija mehed Tallinnas käsid, romaani, 1903.
  • Prohved Maltsvet, romaani, 1906.
  • Jutustused, novellikokoelma, 1913.
  • Side, näytelmä, 1922.

proosateosten suomennoksia:

  • Päivän koittaessa, novelli, suom. 1907.
  • Mahtran sota, 2-osainen romaani, suom. 1908.
  • Kapina Moisiossa, romaani, suom. 1917. (sama kuin edellä oleva eri nimellä)
  • Mäenkylän maitomies, romaani, suom. 1920.
  • Casanova hyvästelee, novelli kokoelmassa ”Eestiläinen novelli”, suom. 1979.
  • Lain ja oikeuden mies, novelli kokoelmassa ”Eestiläinen novelli”, suom. 1979.

näytelmien suomennoksia:

  • Vihtahousu, kolminäytöksinen huvinäytelmä, suom. 1915, 1922 ja 1936.

kirja kirjailijasta:

  • Salu, Herbert: Eduard Vilden historialliset romaanit (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1964), kirjallisuudentutkimus, 314 sivua.

 

Kuva 2. Kirjailija A. H. Tammsaare. Kuvan lähde on otava.fi.

 

Anton Hansen Tammsaare, 1878 – 1940

Anton Hansen Tammsaare (oikealta nimeltään Anton Hansen) syntyi 1878 Albussa Järvamaan maakunnassa ja kuoli 1940 Tallinnassa. Hänen viisiosaista teostaan ”Totuus ja oikeus” pidetään Viron kirjallisuuden merkittävimpänä teoksena. Sen ansiosta Tammsaare on saavuttanut Viron kansalliskirjailijan aseman. Sen viisi hyvin erilaista osaa kuvaavat toisaalta yhteiskunnan kehitystä Viron historiassa, toisaalta erään ihmisyksilön kasvua ja elämän tarkoituksen etsintää.

Kirjailijan perhe oli köyhä, mutta Tammsaare pääsi kuitenkin vuonna 1907 opiskelemaan Tarton yliopistoon oikeustiedettä. Hänen opiskelunsa katkesi tuberkuloosiin vuonna 1911. Hän vietti vuoden Kaukasuksella parantolassa ja sitä seuraavat kuusi vuotta veljensä maatilalla Koitjärvellä. Vuonna 1929 ilmestyi hänen virontamansa Dostojevskin Rikos ja rangaistus.

 

Tammsaarelta ilmestyivät vironkieliset romaanit:

  • Korpiojan isäntä (Kõrboja peremees) vuonna 1922.
  • Totuus ja oikeus (Tõde ja õigus) 5 osaa vuosina 1926, 1929, 1931, 1932 ja 1933.
  • Elu ja armastus vuonna 1934, ei suomennettu.
  • Rakastin saksalaista (Ma armastasin sakslast) vuonna 1935.
  • Hornanperän uusi paholainen (Põrgupõhja uus vanapagan) vuonna 1939.

NäytelmäJudit” (Juudit) ilmestyi viroksi vuonna 1921. Sen suomennos ilmestyi 2021. Näytelmän kääntäjä oli Esko Karppanen. Toinen näytelmä ”Kuninkaalla on kylmä” (Kuningal on külm) ilmestyi viroksi vuonna 1936, Sen suomensi Juhani Salokannel vuonna 1980.

Hänen suomennettuja romaanejaan:

  • Korpiojan isäntä, suom. Ida Grünthal 1929 ja Juhani Salokannel 2022.
  • Totuus ja oikeus I, Maan lupaus, suom. Aino Kaasinen 1932 ja Juhani Salokannel 2002.
  • Totuus ja oikeus II, Koulutie, suom. Juhani Salokannel 2004.
  • Totuus ja oikeus III, Surmatulet, suom. Juhani Salokannel 2007.
  • Totuus ja oikeus IV, Kuolemantanssi, suom. Juhani Salokannel 2011.
  • Totuus ja oikeus V, Kotiinpaluu, suom. Aino Kaasinen 1935 ja Juhani Salokannel 2013.
  • Rakastin saksalaista, suom. Juhani Salokannel 2019.
  • Hornanperän uusi paholainen, suom. Aino Kaasinen 1964 ja 1977.

LastenkirjaKuningas ja satakieli” ilmestyi vuonna 1981 Irja Typpön suomennoksena. Siinä on kertomukset: Korppi ja pojat, Kuningas ja satakieli, Poika ja perhonen, Satakieli ja kukat.

Suomennettuja novelleja: Isoisän kuolema, Kaksi miniatyyriä, Kuningas ja satakieli, Matka Italiaan, Poika ja perhonen, Satakieli ja kukat. Ne löytyvät Aino Kaasisen suomennoksena teoksesta ”Sirpaleissa”, joka ilmestyi vuonna 1991. Näistä 3 on samoja kuin lastenkirjassa ”Kuningas ja satakieli”.

kirja kirjailijasta:

  • Salokannel, Juhani: Nuoren Viron omatunto – kansalliskirjailija A. H. Tammsaare (Vastapaino, 2017), elämänkerta ja tuotanto, 271 sivua.

Tammsaaren teoksia on käännetty paitsi suomeksi, myös saksaksi, venäjäksi, bulgariaksi, ranskaksi, latviaksi, liettuaksi, unkariksi, puolaksi, slovakiaksi, tšekiksi ja hollanniksi.

– – – – –

Olen joko lainannut kirjastosta tai ostanut itselleni antikvariaatista kaikki seuraavat teokset paitsi viimeistä. Olen lukenut ne  keväällä 2024. Kirjat luetellaan niiden Virossa ilmestymisen järjestyksessä.

 

ROMAANIT

Korpiojan isäntä, 2022

Tämä kirjailijan esikoisromaani kuvaa koskettavasti ja terävästi vasta itsenäistyneen maan yhteiskunnallisia ristiriitoja. Kirja on sosiaalihistoriallinen maaseuturomaani. Arjen hurja dramatiikka syntyy maaseutuelämän pienistä tapahtumista. Romaani on samalla vankilassa istuneen Villun ja tilan ainoan tyttären Annan traaginen rakkaustarina.

Kirjan loppuratkaisu on ajankohtaan nähden rohkean epäsovinnainen ja herätti romaanin ilmestyessä 1929 suuren kohun kotimaassaan.

 

Totuus ja oikeus I: Maan lupaus, 2002

Ensimmäinen osa alkaa 1870-luvulla. Andres on ostanut Vargamäen tilan ja saapuu sinne vaimoineen. Maatila on vielä täysin raivaamaton ja kaikki on aloitettava aivan alusta. Taustalla on tilanne, jossa virolaiset on juuri vapautettu maaorjuudesta ja tilojen ostaminen on tullut mahdolliseksi. Anders on vakava ja totinen mies, mutta naapurinaan hänellä on iloinen supliikkimies Pearu, jonka kanssa tulee väkisinkin riitaa.

Teoksen tapahtumapaikan, Vargamäen, esikuva oli Tammsaaren oma lapsuuskoti Albussa. Paikka on nykyään museona.

 

Totuus ja oikeus II: Koulutie, 2004

Toinen osa sijoittuu rehtori Mauruksen lukioon Tarttoon. Sinne tulee opiskelemaan edellisen osan päähenkilön Andreksen poika Indrek. Kirjan muut henkilöt ovat koululaisia, opettajia ja kaupungin muita asukkaita. Koulussa opiskellaan venäjäksi. Kirjan tapahtumat osuvat 1890-luvun jälkipuolelle. Teoksesta käy ilmi Tammsaaren kirkonvastainen asenne. Taustalla Virossa eletään orastaneen kansallisen nousun sijasta venäläistämiskautta. Teoksessa käsitellään myös saksalaistumista, sillä saksan kieli oli ihmisellä arvostettu taito.

Teoksen lukion esikuvana on tarttolainen Treffnerin lukio, jota Tammsaare kävi vuosina 1898-1903. Tämä lukio näytteli opettajiensa ja oppilaidensa kautta merkittävää osaa Viron kansallisessa heräämisessä.

 

Totuus ja oikeus III: Surmatulet, 2007

Kolmas osa sijoittuu vuoteen 1905. Koko Venäjän valtakuntaa ja siihen kuulunutta Viroa ravisteli vallankumous. Teoksen päähenkilö Indrek on reputtanut ylioppilaskirjoituksissa ja ajelehtii miettien mitä tekisi. Virossa työläiset lakkoilevat. Kaupungeissa on mielenosoituksia ja vallankumouksellisia kokouksia. Indrek päätyy työhön ”Kansan ystävä”-lehteen, jonka numeroita hän lähettää myös luettavaksi kotiinsa Vargamäelle. Kun vallankumoukselliset päättävät lähteä maaseudulle takavarikoimaan kartanonherrojen rahoja ja aseita, Indrek liittyy joukkoon.

Kirjan ilmestyttyä 1931 sekä kritiikki että kirjailija olivat teokseen tyytymättömiä. Hän merkitsi myöhemmin varastokappaleeseen poistettavia ja muutettavia kohtia. Monien vaiheiden jälkeen ilmestyi vuonna 1982 viroksi tutkijoiden toimittama tekstikriittinen versio, jonka katsotaan parhaiten täyttävän tekijän näkemyksiä teoksesta. Siihen perustuu 2007 julkaistu suomennos.

 

Totuus ja oikeus IV: Kuolemantanssi, 2011

Neljännessä osassa hypätään 1920-luvulle. Ensimmäinen maailmansota on muuttanut ihmisten elämän ja Viro on itsenäinen tasavalta. Indrek on ollut Karinin kanssa naimissa kymmenen vuotta. Heillä on kaksi tytärtä. Kolmas lapsi olisi ollut poika, mutta se on kuollut. Tammsaaren pilkka osuu 1920-luvun Viron uuden liikemiespolven nousukasmaisuuteen. Rouvat viihtyvät kahviloissa ja heidän sivistyksensä ohuus selviää viimeistään silloin, kun rouvat puhuivat loitsimisesta ja rukoilusta sairaan lapsen parantamisessa. Kirjan lopussa tapahtuu erään henkilön yllättävä kuolema.

Avioliitossa vaimon uskottomuuteen ja heidän riitelyynsä kyllästynyt Indrek päättää muuttaa takaisin Vargamäelle lapsuudenkotiinsa.

 

Totuus ja oikeus V: Kotiinpaluu, 2013

Viimeisessä osassa Indrek asettuu asumaan vanhan isänsä Andreksen kanssa pikkumökkiin, jonne isä on vetäytynyt viettämään vanhuudenpäiviään. Tilaa viljelee tytär eli Indrekin sisar yhdessä miehensä kanssa. Varsinaiselta ammatiltaan hänen miehensä on puuseppä. Indrek ryhtyy kaivamaan auki umpeen päässeitä ojia läheiseltä suolta. Isä Andres pohtii ihmisen osaa ja Jumalaa. Naapurin isäntä Pearu on myös luopunut isännyydestä. Pearun pojanpoika Eedi on vammautunut onnettomuudessa mieleltään eikä hänestä ole isännäksi. Kesärenki Ott ja kaupungista piikomaan tullut Tiina aiheuttavat Vargamäellä hämmennystä ja ikäviä tilanteita.

Teoksen lopussa vanha Anders näkee haaveensa toteutuvat, kun joen perkaaminen aloitetaan yhteiskunnan varoin. Tiina on koko ajan ollut rakastunut Indrekiin, joka lähtee paikkakunnalta yhdessä Tiinan kanssa asumaan muualle.

 

Rakastin saksalaista, 2019

Viron itsenäisyyden alkuvuosiin sijoittuva romaani kertoo kielletyn rakkauden tarinan. Saksalaiseen yläluokkaan kuuluvan perheen tytär Erika ja köyhän maanviljelijän poika Oskar yrittävät seurustella. He kokevat todeksi ihmissuhteen mahdottomuuden yhteiskunnallisten ristiriitojen keskellä, kuten William Shakespearen tragediassa ”Romeo ja Julia” 1500-luvun Veronassa. Oskar asuu virolaisen porvarisperheen yläkerran vuokrahuoneessa. Hän tapaa perheen saksalaissyntyisen kotiopettajan Erikan. Nuoret ovat ujoja, mutta sitten Oskar pääsee saattamaan Erikaa kotiin syksyn pimeinä iltoina.

Romaani julkaistiin Virossa jo 1935, mutta suomeksi käännettynä vasta vuonna 2019.

 

Seuraavaa romaania en ole saanut käsiini luettavaksi:

Hornanperän uusi paholainen, 1964 ja 1977

Kirja alkaa esinäytöksellä, jossa Paholainen ja Pietari keskustelevat Taivaan portilla. Pietari vaatii Paholaista lähtemään maan päälle ja hänen on elettävä siellä ihmisen elämä. Paholainen pyytää, että saisi ottaa vaimonsa mukaan. Näin ilmestyy jossakin Virossa autioksi jääneeseen tölliin kylän laidalle Jürka ja hänen vaimonsa. He käyvät talonpitoon. He käyttäytyvät erikoisilla tavoilla ja kiinnittävät ihmisten huomion. Ystävällinen virolainen naapurinisäntä Ants antaa apua ja neuvoja. Tosiasiassa hän ajaa tulokkaan velkakierteeseen jo alusta alkaen. Romaani ei säästele keinoja kuvata Antsin kieroutta. Tulokkaiden kärsimykset ja vastoinkäymiset ovat niitä samoja, jotka menneiden vuosisatojen Virossa kohtelivat tavallisia ihmisiä.

Tämä romaani on ankaraa ja huolestunutta yhteiskuntakritiikkiä. Tammsaare näytti, että virolaisen talonpojan orjuuden ja sorron historia jatkuvan vielä Viron itsenäistyttyäkin.

 

Kuva 3. Tammsaaren patsas Tallinnassa. Kuvan lähde on visitestonia.com.

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista, kirjallisuudesta ja puutarhanhoidosta. Lisäksi luen joskus runoja. Maaliskuusta 2024 alkaen kirjoitan vain Vapaavuoro-osastoon enkä enää Puheenvuoro-osastoon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu