Virolaista kansanmusiikkia ja folkia

Johdanto

Olen poiminut useista tarjolla olevista vaihtoehdoista viisi kansanmusiikin tai folkmusiikin virolaista yhtyettä tähän kuultavaksi. Ensimmäinen Curly Strings  on muita tunnetumpi ulkomailla, minkä vuoksi otan heiltä kaksi musiikkivideota näytteeksi. Muilta yhtyeiltä on kuultava yksi video kustakin.

Kuunneltavia kappaleita on yhteensä 6.

 

       1. Curly Strings

Tämä virolainen yhtye on koottu alkujaan Tarton yliopiston alaisesta Viljannin kulttuuriakatemian opiskelijoista. Toimittaja Jeremy Searle Englannissa ylläpidetyssä musiikin verkkolehdessä americana-uk.com kirjoitti heistä: ”Hienoa bluegrass-musiikkia Virosta”.

Curly Strings – yhtyeen kokoonpano: Eeva Talsi – viulu ja laulu, Villu Talsi – mandoliini ja laulu, Jalmar Vabarna – kitara ja laulu sekä Taavet Niller – kontrabasso ja laulu. Vuonna 2016 yhtyeen kitaristi Jalmar Vabarna ilmoitti olevansa mukana niin monessa yhtyeessä samanaikaisesti, että hän ei voi olla enää Curling Strings -yhtyeessä. Hänen tilalleen otettiin kitaristi ja laulaja Jaan Jaago.

Seuraavassa on heiltä 2 videota kummassakin edellä mainitussa kokoonpanossa (kitaransoittajan osalta):

Video 1. Curly Strings – Hommik. Viljandi Vibes -festivaaleilla 1.6.2016.

Video 1A. Curly Strings – Kauges külas. ETV -television lähetyksessä 14.6.2018.

 

       2. Lepaseree

Lepaseree on perinteisen ja jazzmusiikin rajalla toimiva yhtye. Siinä olivat mukana seuraavat muusikot: Meelika Hainsoo – laulu ja viulu, Kulno Malva – harmonikka ja okariini sekä Marti Tärn – bassokitara ja lyömäsoittimet. Myöhemmin yksi jäsen vaihtui, jolloin Kulno Malvan tilalle tuli Paul Daniel – kitarat.

Yhteen musiikin ytimessä on heidän omien sanojensa mukaan kansanlaulu. Yhtyeen kotipaikka on Värska, joka on Setomaan kunnan keskus Kaakkois-Virossa.

Video 2. Lepaseree – Siimanniseeli. Video on kuvattu Viljandin musiikkijuhlilla 13.6.2015.

 

      3. Naised Köögis

Bändi syntyi Viljandissa, kun ryhmä muusikkonaisia vieraili toistensa luona ja useimmiten päätyi istumaan keittiöön, jossa he soittivat, lauloivat, nauroivat ja keskustelivat kaikesta maan ja taivaan välillä. Laulun lisäksi soivat viulu, kantele, kitara, haitari, huuliharppu ja kontravann-niminen vanhasta vadista valmistettu instrumentti.  Yhtyeen tavaramerkkiä ovat myös hienot ja älykkäät tekstit.

Yhtyeen kokoonpano: Kristiina Ehin – laulu ja haitari, Katrin Laidre – laulu, haitari, kontravann, kitara ja kannel, Sofia Joons – laulu, viulu, kitara ja rummut sekä
Kairi Leivo – laulu ja munniharppu.

Video 3. Naised Köögis – Naised, naised. Video on kuvattu 4.6.2016.

 

        4. Kihnu Virve

Kihnu Virve oli virolainen kansanlaulaja ja säveltäjä, syntyi vuonna 1928 ja kuoli 2022. Hän oli kotoisin Kihnun saarelta Riianlahdella 40 kilometrin päässä Pärnun kaupungista. Hän teki satoja lauluja, joiden aiheina oli ennen kaikkea rakkaus ja meri.

Kihnu Virve oli vuonna 2009 Viron myydyin naisartisti.

Video 4. Kihnu Virve ja yhtye – Mere pidu. Video on kuvatta konsertista 17.4.2009.

 

        5. Uurikad

Uurikad -yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä marraskuussa 2021. Yhtyeen jäseniä ovat Sofia Rutiku – laulu ja viulu, Lisette Moks – soittaa useita instrumentteja, Miia Vanahans – ukulele ja kitara, Hanna Liisa Talts – harmonikka, Mariel Moks – laulu, Birgit Moks – ukulele, Henri Uustalu – laulu ja huilu, Kädi Űlle – ukulele ja piano, Matias Kosmemets – laulu ja harmonikka, Marliis Kosemets – laulu ja mandoliini, Ekebert Esken – rummut, Kristiina Kettu – säkkipilli ja toinen ohjaaja, Külli-Katri Eskelin – musiikinopettaja ja yhtyeen ohjaaja. Kappaleet ovat viimeksi mainitun jäsenen kirjoittamia.

Kirjoituksen lopussa on heidän esittämänsä kappale ja yhtyeen valokuva.

Video 5.  Uurikad – Vanasõnade laul. Video on kuvattu 24.2.2021.

Kuva 1. Virolainen Uurikad -yhtye. Kuvan lähde on uurikad.ee.

 

 

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista ja kirjallisuudesta. Lisäksi luen joskus runoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu