Kieli hortoilee – inhimillinen tekijä kielen kehityksessä

Kun villivihannesten keräily tuli muodikkaaksi jokin aika sitten, tuli kansan tietoisuuteen jännä sana kuvaamaan tätä harrastusta: hortoilu, hortoilla. Se juontaa tässä merkityksessä vierasperäisestä sanasta horta, joka tarkoittaa villivihannesta. Meillähän on myös toinen verbi hortoilla, joka tarkoittaa jonkinlaista päätöntä epävakaista kulkemista.

Näin heti punaista: väärin muodostettu sana! Jos sanasta horta tehdään verbi sehän on hortailla. Kun kaksitavuiseen sanaan liittyy esim. monikon i/j, sääntö kuuluu niin, että, jos ensitavun ensivokaali on labiaalinen (o tai u), toisen tavun a katoaa. Jos taas ensitavun ensivokaali on illabiaalinen, toisen tavun a:sta tulee o: munia, mutta kanoja, huimia mutta tiukkoja.

Kun jälkimmäisen tyypin sanoista tehdään em kaltainen verbi, niissäkään ei tätä muutosta a>o tapahdu yleensä: lauta > lautailla, purjelautailu (vaikka lautoja). Sanotaan siis ehdottomasti lomailla, ei lomoilla.

Miksi villivihannesten puolestapuhujat sitten ovat päätyneet väärään muotoon? Tosin nettihaku antaa myös yhden niin sanotusti oikean muodon: "vuodenajat ja hortailu innostavat". Syynä on varmasti ensiksikin tuo toinen jo olemassa oleva verbi hortoilla, johon yhteys on koettu vain kivaksi ja innostavaksi eikä häiritseväksi. Jotkut kielentutkijat uskovat usein, että kieli välttäisi homonymiaa, mutta voi olla että se pikemminkin suosii sitä niin sanoissa kuin päätteissäkin.

Toinen syy on varmaan muut o:lliset vierassanat, jotka liittyvät mitä ilmeisimmin alkukielessä sanaan horta: hortonomi, hortologia.

Kielessä kaikki ei mene aina matemaattisesti, läheskään aina, vaan kaikki inhimillinen vaikuttaa siihen. Ja jos tällaisia ihmimillisiä tekijöitä on esiintynyt joskus satoja tai tuhansia vuosia sitten, emme voi enää edes juuri arvailla, mikä sai kielenpuhujat tekemään epäsäännöllisiä muotoja.

Tuli mieleen toinen hauska tapaus, kun synnyinseudullani istuin takapenkillä henkilöauton kyydissä. Meillähän oli siellä legendaarinen taksinkuljettaja Veikko Kakko, jonka tyylikkyys ja ammattitaito sekä ajon tasaisuus ja pehmeys olivat vertaansa vailla. Henkilöauton ajaja sanoi nyt ajavansa kakomaisesti eli niin kuin Kakko. Minä järkytyin täydellisesti, onko henkilö sekoamassa: Mitä sinä sanoit?! Sehän on kakkomaisesti! (johtimen mainen eteen kun liitetään tällaisiin sanoihin kantasanan perusmuoto, ei genetiivivartaloa, esim. latomainen, ei ladomainen, vittumainen, ei vitumainen)

Tämä muoto puolestaan nauratti ajajaa, kun se toi kuulemma mieleen kakkamaisia mielleyhtymiä. Yhden k:n mielivaltaisesti tuosta vain poistamalla hän pääsi vähemmän naurattavaan muotoon mielestään. Eikö sitten Kakko ole sinänsä yhtä vältettävä? Olisiko miehen pitänyt muuttaa nimensä muotoon Kako? Itse olisin muuttanut muotoon Kaakko.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu