Hotel California – Viimeinen Vares ei hullumpaa kehitystä

Reijo Mäen vuosittain ilmestyvät dekkarit ovat aina pysyneet suhteellisen vakaalla linjaallaan. Joissakin  on nähty juonen heppoisuutta ja liikaa samoina toistuvia aineksia: juoppoutta, tyhmiä naisseikkailuja ja turkulaisuutta. Turvallisia tarvikkeita riittää kuin suklaakeksejä ja kuumaa suklaata eräissä tunnetuissa ulkomaisissa sarjoissa.

Viimeisimmät, vuoden 2021 Sulhasmies ja erityisesti tämän vuoden Hotel California kannatti lukea. Jonkun aikaisemmista voisi skipata mieluummin.

Hotel Californiassa juoppouden kehitys saa kiehtovan näkökulman. Nimittäin tuntuu siltä, että Vareksen alkoholismi kehittyy kirja kirjalta pahemmaksi. Hänen edellään rappiokehityksessä etenee tietysti novellikirjailija Luusalmi. Vares kuvaa minusta hyvin tavan ihmisen liiallista alkoholin käyttöä. Viimeisimmässä ollaan jo varsin pitkällä, maltaanhuuruisilla kesälaitumilla joka päivä. Krapulaan jallu naamaan aamusta ja päälle olutta. Vares kuitenkin pystyy ryhdistäytymään – ainakin vielä. Tosin lukuisia päiviä siihen menee.

Mäen kieli on helppoa ja mukavasti runsasta, sanavarastoa myöten: purahuttaa, raspi, nokkakärry, ometta, shorttaaja…

Jännityssarka kirjassa täyttyy kiitettävästi. Paha saa palkkansa tosin liiankin rutosti. Kiva moraalinen sivujuonne koston oikeutuksesta.

Varsinainen loppuratkaisu eli, miten päärikos ratkeaa ja kuka on syyllinen, on tässä Reijo Mäen kirjassa poikkeuksellisen nerokas, yllättävä ja ennalta-arvaamaton: harvinaisempaa Mäelle. Olisiko ruotsalaisten aivojennyrjäytysdekkareiden vaikutusta? Eikä siihen Mäki tarvitse kaiken selittävää rikollisen mielisairautta toisin kuin nämä Keplerit Läckbergit.