Huulien pureminen verille

Yksi monista permiläisiä ja volgalaisia proosateoksia yhdistävistä yleisistä ja toistuvista piirteistä on huulten pureminen verille. Kyse ei ole siitä, että vahingossa omenaa haukatessa puraisee huuleen, vaan tarkoin harkitusta teosta, jolla purija estää itseään tekemästä jotain, mihin hän tuntee suunnatonta halua, mutta mitä hänen ei kertakaikkiaan sovi tehdä.

Tapauksia, joissa kertomuksen henkilön on purtava huulensa verille, ovat esimerkiksi teinien kohtaamiset, joissa on liian aikaista mennä kovin pitkälle niin sanotusti. Pureminen huuleen niin että veri roiskuu on oiva tapa pysyä moraalisesti aisoissa. Tällainen kohtaus sisältyy udmurttilaisen kansalliskirjailijan Vjatsheslav Ar-Sergin novelliin Kristja, joka on ilmestynyt suomeksi Volga-antologiassa vuonna 2010.

Marilaisen kirjailijan Vjatsheslav Abukajev-Emgakin suomennetussa novellissa Valkoinen aurinko (ilmestynyt suomeksi samannimisessä kokoelmassa vuonna 2012) on myös vastaava tapaus (s. 64):
”Kun toinen rosvoista sanoi, että heimon kaikki miehet pitäisi vetää hirteen, Tylzash puri huulensa verille.”
Marilaisessa yhteydessä on niin itsestäänselvää, miksi henkilö puree huulensa verille, että sitä ei tarvitse edes mainita: hän estää sillä tavalla itseään tappamasta rosvoja harkitsemattomasti ennen aikojaan.

Huulten pureminen verille on siis niin yleistä, että näitä kohtauksia on päätynyt jo suomennettuihinkin teoksiin. Olen pitkään ajatellut, että tämä on liioittelua ja kirjallisen dramaattisuuden tehokeino: kukaan ei oikeasti pure huuliaan tahallisesti verille missään tilanteessa. Tosin kertomusten, joissa se esiintyy, on tarkoitus olla muuten realistisia.

Tällainen käytös vaikuttaa minusta peräti oudolta, ellei jopa sairaalta. Olin melkein varma, että vastaavaa käyttöä suomessa ei ole. En muista sellaista ainakaan lukemastani suomalaisesta kirjallisuudesta. Ihmeellinen maailmanlaajuinen verkko osoitti kuitenkin minun erehtyneen. Löysin peräti asiallisen lehtikirjoituksen, jossa suomalainen (SIC!) puree huulensa verille, kun yrittää estää itseään äänekkäästi kannustamasta Joensuun Katajaa, joka oli voittamassa Suomen mestaruutta koripallossa:

”Kartanlukija seurasi ottelua tabletista ja satasen vauhdissa puri huulensa verille, jotta ei kuskilta mene mutka pitkäksi, jos joka kerta kiljaisee.”

Hulluja nuo suomalaisetkin, mutta perin harvoin sentään!

0
Esa-Jussi Salminen
Helsinki

Olen ammattimainen suomentaja Koneen Säätiön rahoittamassa kaksivuotisessa projektissa vuosina 2021-2022. Suomennan udmurttilaista rikoskirjallisuutta ja ensimmäisen udmurtinkielisen romaanin.

Kirjoittamani matkaopas ja tietokirja Sankareitten Marinmaa ja Udmurtia julkaistaneen syksyllä 2021 Sankarimatkailijan matkakirjasarjassa.

Vuonna 2020 ilmestyi teos Murskautuneet tähdet, jossa 400 sivua suomentamiani udmurttilaisia novelleja. FM suomalais-ugrilaisesta kielentutkimuksesta. Olen työskennellyt opetustehtävissä Joshkar-Olassa, Kolozsvárissa ja Izhevskissä. Popularisoin sukukansoja yleistajuisilla kirjoituksilla. Vuodesta 2009 alkaen on ilmestynyt useita suomentamiani udmurttilaisen ja marilaisen kirjallisuuden teoksia, esim. Dorvyzhy, käännökset Volga-antologiassa ja Bjarmia-antologiassa. Viisivuotissuunnitelmissa mm. komilaisen, marilaisen ja ersäläisen kirjallisuuden novellikokoelmat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu