Kirjailija, jota ei vainottu 30-luvulla

Ivan Djadjukov

Novellikokoelmassani on ilmestymisvuosissa kahdentoista vuoden tauko, joka kattaa koko 30-luvun: vuonna 1937 yhdessä Gerdin kanssa ammutun Konstantin Jakovlevin mainio satiiri Konjakki ilmestyi vuonna 1929 ja ajallisesti seuraava onkin sitten vasta 1941 ilmestynyt Ivan Djadjukovin Pajut kahisevat. Tämä aukko syntyi luonnostaan: tuolta ajalta ei tullut esiin yhtään sellaista novellia, joka olisi kannattanut kääntää. Tietysti se johtuu siitä, että parhaimmat kirjailijat eivät enää voineet kirjoittaa, koska heidät oli joko tapettu, pidätetty tai muuten vaiennettu.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että 30-luvulla ei kirjoitettu mitään. Kyllä kirjoitettiin jotain, jossa ei saanut olla mitään kansallispoliittista eikä syvempää ajatusta. Tuon ajan tähti oli Ivan Djadjukov, joka oli lähtöisin hyvin köyhistä oloista Udmurtian Ožmosista. Djadjukov joutui jättämään siksi koulunsa kesken ja menemään töihin. Hän oli töissä muun muassa makkaratehtaassa, jossa tehtiin tuohon aikaan 14-16 tunnin mittaisia työvuoroja. Hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja sitten kansalaissotaan puna-armeijan riveissä. Sodista hän palasi haavoittuneena. Omituisissa olosuhteissa hänestä tuli 1920- ja 30-lukujen tuotteliain ja luetuin kirjailija.

Vuonna 1920 alkoi hänen kirjallinen toimintansa, joka oli hyvin aktiivista. Hän oli hyvin tuottelias runoilija ja prosaisti, joka oli lisäksi ansiotyössä monessa paikassa, kuten lehtien toimituksissa ja jopa kolhoosin johtajana, vaikka oli saanut vammojensa perusteella eläkkeen. Ahkera hän ainakin oli. Ei ollut niin vähäpätöistä voimalaitoksen avaamista, sillan rakennusta tai sianpoikimista, josta hän ei olisi kirjoittanut. Toimitukset joutuivat usein radikaalisti muokkaamaan ja lyhentämään hänen teoksiaan.

 

Juuri mikään hänen teoksistaan ei saavuttanut suurta ja pysyvää mainetta, mutta niillä oli aina yhteiskunnallinen tilaus: Djadjukov kirjoitti ajankohtaisista yhteiskunnallisista tapahtumista poliittisesti sopivasti. Vainojen aikaan itseään Kuźebai Gerdiä kehotettiin kirjoittamaan oman etunsa vuoksi kuin Ivan Djadjukov: ylistämään puoluetta ja johtajaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.
Djadjukov pystyi ihmeellisellä tavalla pysyttelemään sivussa poliittisesta kuohunnasta. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa on Paška Pedor vuodelta 1925. Se on ensimmäinen udmurtinkielinen pienoisromaani, joka kertoo erään udmurttilaisen kylän tapahtumista rengin näkökulmasta.
Pajut kahisevat vuodelta 1941 on novelli, joka on poliittisesti tyypillisesti kuin tilattu, mutta kertoo yli 20 vuotta vanhemmista tapahtumista kansalaissodan ajalta, järkyttävästä rikoksesta  — tietysti punaiset nähdään uhreina ja hyvinä. Kaikessa kliseydessään ja paatoksessaan se ansaitsee paikkansa yhden aikakauden kuvana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu