Maassa kieriskely
Maassa kieriskely ilmaisee etäsukukansojemme kirjallisuudessa suunnatonta henkistä tuskaa. Suomennettassa nämä kohdat aiheuttavat aina mietiskelyä. Kaikki verbit, joilla alkuteoksen ilmaisut voisi kääntää, tuntuvat jollain tavoin kantavan huvittavia mielleyhtymiä:
– pyöriskellä voi hikisenä ja unettomana vaikka sängyssä, mutta ei välttämättä kovin tuskaisena- pyöriminen taas on vain riemukasta liikettä
– piehtarointi on turhan ponnekasta, hevosmaista ja riemukasta toimintaa
– kieriskely herättää ensi sijassa mielleyhtymän lumesta ja saunasta, mikä ei kovin tuskaisaa ole sekään
Lisäksi näitä kohtia suomennettaessa tulee mieleen, että miksi näiden aina on pakko kieriskellä maassa. Mitä suomalainen lukijakin ajattelee? Eikö suurta surua voi muuten ilmaista? Ilmaistaanko sitä ylipäänsä meillä tai sielläkään oikeasti kieriskelemällä maassa? Mitä itse teit, kun elämäsi suurin suru hyökyi päällesi? Mitä muita mahdollisuuksia on kuin heittäytyä maahan pyörimään? Ainakin virolaisen kirjallisuuden yhdessä kuvauksessa Lilli Prometin Primavera kertoo, että nainen ulvoi kuin susi, kun menetti läheisensä sodassa. Joidenkin suru-ulvonta kuulostaa myös kukon kieunnalta. Tämä on ainakin todellisuudessakin tapahtuvaa toimintaa.
Onko surussa ylipäänsä ollenkaan pakko menettää tasapainoaan? Itkeäkin voi vauhdissa ja pää pystyssä. Muistan tästä esimerkiksi kestävyysjuoksija Kirsi Valastin viimeisten olympialaistensa pieleen mennen kilpailun jälkeen. Muistan elävästi erään kerran, kun Helsingin keskustatunneleiden läpi riensi puolijuoksua määrätietoisesti ihminen, joka samalla ulvoi äänekästä itkua. Tuli mieleen, että hän oli juuri vähintään menettänyt yllättäen lähiomaisensa. Kyllä maahankin voi heittäytyä. Eräs tuttuni kertoi heittäytyneensä eteisen lattialle rukoilemaan mahallaan, kun pääsi kotiin sairaalasta, jonne oli joutunut jättämään miehensä, joka oli äkillisesti sairastunut vakavasti. Hänkään ei maininnut mielenilmaukseen liittyneen horisontaalista pyörimisliikettä.
Joistain muista kirjallisuuksista suomennetuissa teoksissa tuskaa kuvaa käsien väänteleminen 🙂 Mitenköhän sekin tehdään? Olisiko videokuvaa jollain todisteeksi?
Ihan vain karkea veikkaus, että oikea kunnon tuska/suru lamauttaa paikoilleen ja jopa polvilleen. Juosten itkemistä voisi aiheuttaa ehkä joku akuutti sydämen särkyminen tai muu ihmissuhteisiin liittyvä selkkaus, mutta en veikkaisi isompaa tuskaa, esim. läheisen kuolemaa (mikäli ei satu olemaan lapsi, silloin ehkä hyvinkin mahd.) Käsien vääntely on vanhoista elokuvista tuttua angstin kuvausta, mutta luultavasti astetta realistisempaa olisi kynsien järsiminen. Ainoastaan kerran olen nähnyt aikuisen (ehkä jopa selvänä) kierivän maassa, eräänä juhannuksena, ilmeisesti jonkinlaisena boheemina hilpeyden ilmauksena. Ai niin; kyllähän kunnon vatsakipu saa ainakin heijaamaan eestaas, mutta sitä ei kai tähän lasketa.
Ilmoita asiaton viesti