Sodan jälkeisen ajan merkittävin udmurttilainen kirjailija

Vastasyntynyttä udmurttilaista kirjallisuutta yrittivät tappaa vainot 1930-luvulla ja heti sen perään sota. Vaikeista ajoista huolimatta tai ehkä niistä johtuen udmurttilainen kirjallisuus rikastui kuitenkin parilla mestariteoksella 50-luvulla. Täydellisen diktatuurinkin olosuhteissa Mihail Petrov pystyi luomaan historiallisen romaaninsa Vanha Multan ja julkaisemaan sen 1954. Vain kaksi vuotta tämän jälkeen Maksim Gorkille nimetyn kirjallisuusinstituutin 28 vuotias udmurttilainen opiskelija Gennadi Krasilnikov julkaisi tunnetuimman teoksensa  Vuž jurt (”Vanha talo”).
Jo aikaisemmin toimittajanakin työskennellyt Krasilnikov palasi Moskovasta takaisin kotikyläänsä  Alnašiin.  Sieltä hän siirtyi muutaman vuoden päästä Iževskiin, koska hänet valittiin Udmurtian kirjailijaliiton puheenjohtajaksi, Venäjän federaation korkeimman neuvoston kansanedustajaksi ja Udmurtian korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi. Uudet tärkeät toimet veivät aikaa kirjailijan työltä ja sanotaan, että monet myöhemmin julkaisemansa teokset hän oli kirjoittanut itse asiassa jo Moskovan tai  Alnašin aikoinaan.

Vanhan talon jälkeen Krasilnikov loi paljon hyviä teoksia myöhemminkin. Hänen novellikokoelmansa Koškiśez med koškoz (”Joka lähtee, lähteköön vain”, 1971) on myös ehdotonta udmurttilaisen proosan huippua. Tekijä itse oli täysin kaksikielinen ja hän käänsikin itse teoksensa venäjäksi. Niitä julkaistiin Neuvostoliitossa suurina painoksina.

Krasilnikov oli udmurttilaisessa kirjallisuudessa harvinainen suurten proosateosten mestari. Arlen kutskonez (”Vuoden alku”, 1965)  on psykologisen ja intellektuaalisen udmurttilaisen romaanin nerokas kokeilu. Itse asiassa se on Vanhan talon jatko-osa.

Krasilnikov kuoli valitettavan varhain vain 46-vuotiaana synnynnäisen sydänvian vuoksi.
Krasilnikov on ainoa udmurttilaisista kirjailijoista, jolla on virallinen kotimuseo Iževskissä lähellä kaupungin keskustaa huoneistossa, jossa kirjailija Izhevskissä ollessaan asui. Kävin siellä viime kesänä ja kuvasin oheisen videopätkän:
Keväällä ilmestyvään udmurttilaisten novellien kokoomateokseen valitsin Krasilnikovilta Oksanan. Se käsittelee kaipuuta kotiseudulle ja sitä, mihin se voi johtaa. Tässäkin teoksessa Krasilnikov pyrkii pois sosialistisen realismin hyväksytyimmistä kaanoneista: kunnon neuvostokansalaisen toki pitäisi olla kotonaan missä päin tahansa laajaa kotimaataan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu