Unohdettu läpimurto kirjallisuudessa: Valkoinen aurinko

Valkoisen auringon kansi

Marilaisia novelleja on ilmestynyt suomeksi kokoelmassa Valkoinen aurinko vuonna 2012. Tämä oli eräänlainen merkkipaalu Suomen ja Venäjän etäsukukansojen suhteissa: ensimmäistä kertaa saatiin julkaistuksi jollakin etäsukukielellä kirjoitetun novellikirjallisuuden oma kokoelma suomeksi. Vuonna 2010 oli toki jo ilmestynyt eri kansojen yksittäisiä novelleja Volga-antologiassa. Vielä tätäkin ennen oli Karjalassa Carelia-lehdessä julkaistu eri kansojen teemanumeroita, joissa on myös novelleja.

Historiallisesta tapauksesta huolimatta marilaisen novellistiikan kokoelma Valkoinen aurinko kohtasi suuria julkaisuvaikeuksia, väheksyntää ja unohdusta. Puhun myös omasta puolestani enkä siis ainoastaan valita yleistä ilmapiiriä. Tuon kokoelman ilmestyminen oli niin vähäisenä kuitattu tapaus, että se unohtui pian minultakin kunnes kaivoin sen uudestaan esille muistini ja erään pääkaupunkiseudun kirjaston kätköistä viime vuonna, kun aloin udmurttilaisen novellikokoelmani ilmestymisen jälkeen tutkailla muiden kansojen novellikokoelmien kääntämistä.

Teoksen ulkomuodossa näkyy kustantaja eli ntamo: A4-kokoinen vaatimattoman ja koruttoman näköinen teos tuo mieleen monistenivaskan. Jännää miten voimakkaasti tällainen ulkoinenkin seikka vaikuttaa siihen, kuinka hanakasti lukija, ainakin minä, on valmis tarttumaan kirjaan, ja siihen, mitä hän odottaa sisällöltä. Otin kuitenkin viime vuonna asiakseni lukea teoksen kunnolla ja sitä en ole joutunut katumaan.

Novellien raakakäännökset on laatinut Sonja Tšesnokova ja kaunokirjallisen tekstin suomeksi on muotoillut kirjailija Leena Laulajainen. Nykyisin Suomessa asuva marilainen Tshesnokova on väitellyt marilaisesta runoelmasta jatko-opiskelujen päätteeksi Virossa vuonna 1998. Tshesnokova opetti Marissa marilaisen kirjallisuuden ohella muun muassa suomea. Leena Laulajainen oli suomalainen kirjailija, ennen kaikkea lastenkirjailija, joka innostui jo varhain suomalais-ugrilaisista kansoista. Hän osallistui vuoden 1989 ensimmäiseen suomalais-ugrilaiseen kirjallisuuskongressiin Joshkar-Olassa Marissa. Ennen kaikkea marit ja marilainen kirjallisuus jäivätkin hänen suomennostoimintansa pääkohteiksi. Hän suomensi satuja ja runoja ennen tätä novellikokoelmaa. Jo kirjan Marilaiset: laulun ja uhritulien kansa (1995) tekemiseen liittyneiden matkojen ajoilta alkanut yhteistyö Tshesnokovan kanssa jatkui vuosikymmeniä.

Novellikokoelma sisältää marin kielestä suomennettuja novelleja ja marilaisen novellikirjallisuuden esittelyn vuodesta 1920 vuoteen 2010. Kieli on erittäin hyvää, mutta jonkinlainen viimeistelyn puute vaivaa ulkonäköä. Tämä näkyy esimerkiksi marilaisten sanojen merkintätavoissa ja sisällysluettelossa, joka on kirjan lopussa ilman sivunumeroita. Ehkä jo tekovaiheessa ilmenneet julkaisuongelmat ovat olleet omiaan lannistamaan tekijöitä ja vieneet intoa tehdä vihoviimeisiä viilauksia.

Marinkielisen kirjallisuuden olemassaolo vielä nykyisinkin on jo melkoinen ihme, koska ainoastaan nykyiset vanhukset ovat saaneet nauttia lapsena kunnollisesta omakielisestä koulutuksesta. Nykypolvi saa luvan kehittää äidinkieltään ilman mitään toivoa sellaisesta. Ainoastaan äidinkielen tunteja voi koulussa parhaassa tapauksessa saada mariksi ja nekin ovat yhä enemmän uhattuina. Saa nähdä pystyvätkö korvaavat kielenkehittämisen tavat ylläpitämään ja tuottamaan kirjailijatasoista kielitaitoa.

Marilainen kirjallisuus ei ole lukemisen arvoista vain sinänsä, vaan huomio siihen antaisi vallanpitäjille tärkeän viestin, että ymmärrämme, mitä kielen säilyttäminen vaatii ja edellyttää. Kuten Leena Laulajainen Ykkösaamun lähetyksessä 5.11.2012 kertoo, tällaista ymmärrystä ei laajemmin ottaen Suomessa ole sen enempää kuin Venäjälläkään. Sanoisin kuitenkin omasta kokemuksestani suomentajana, että viime vuosina pienimuotoista edistystä lienee tapahtumassa. (Teoksesta ja siihen liittyvistä edelleen ajankohtaisista asioista kohdasta 34:30 alkaen:

https://areena.yle.fi/audio/1-1731293?fbclid=IwAR03aqqReldDTNWrVMJBqbrN9aR7oKdDCk7TNlvgg_U10u5KtxwfmxMsYL0        )

Antologian niminovelli, Vjatšeslav Abukajev-Emgakin Valkoinen aurinko on huikea historiallinen tragedia ja kokoelman parhaimmistoa. Luontosuhde ja ihmisten väliset suhteet ja erot suhtautumisessa luontoon ovat esillä teoksessa. Susi on useammankin novellin intohimoja herättävä sankari ja karmeimmasta päästä on sudenpentujen jalkojen katkaiseminen pesään.

Marilainen luontouskonto, uskomukset ja mystiikka ovat vahvoja aineksia monessa kertomuksessa. Jollakin tavalla kevyempää ja filosofisempaa pohdintaa ilman suurta ulkoista dramatiikkaa edustavat Gennadi Aleksejevin novellit. Niistä tulee hakemattakin mieleen udmurttilaisten Vjatšeslav Ar-Segin ja Vladimir Kotkovin novellit. Viimeinen bussi kuvaa, kuinka kylässä ainakin yksi odottaa vielä illan viimeistäkin bussia, että toivottu tulisi.

 

 

+2
Esa-Jussi Salminen
Multia

Olen ammattimainen suomentaja Koneen Säätiön rahoittamassa kaksivuotisessa projektissa vuosina 2021-2022. Suomennan udmurttilaista rikoskirjallisuutta ja ensimmäisen udmurtinkielisen romaanin.

Sukukansojen ystävät ry:n hallituksen jäsen.
http://sukukansojenystavat.fi/index.php/jaseneksi/

Kirjoittamani matkaopas ja tietokirja Sankareitten Marinmaa ja Udmurtia julkaistaneen syksyllä 2021 Sankarimatkailijan matkakirjasarjassa.

Vuonna 2020 ilmestyi teos Murskautuneet tähdet, jossa 400 sivua suomentamiani udmurttilaisia novelleja.

FM suomalais-ugrilaisesta kielentutkimuksesta.

Olen työskennellyt opetustehtävissä Joshkar-Olassa, Kolozsvárissa ja Izhevskissä.

Popularisoin sukukansoja yleistajuisilla kirjoituksilla.

Vuodesta 2009 alkaen on ilmestynyt useita suomentamiani udmurttilaisen ja marilaisen kirjallisuuden teoksia, esim. Dorvyzhy, käännökset Volga-antologiassa ja Bjarmia-antologiassa. Viisivuotissuunnitelmissa mm. komilaisen, marilaisen ja ersäläisen kirjallisuuden novellikokoelmat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu