Uralin huipulle!

Jussi Konttisen kirjassa Sankarimatkailijan Komi vuodelta 2007 on hyvin kuvattu Komin luontokohteet ja nähtävyydet ylipäänsä. Uralin korkein huippu Narodnaja on Komin ja Hanti-Mansian rajalla. Konttinen on kolunnut vaeltelemalla, melomalla ja erilaisten kummallisten nelipyöräisten kulkuneuvojen kyydissä kiitettävästi Komin korpia. Lukijan valtaa jälleen vastustamaton halu päästä Uralille, varsinkin minut, joka olen käynyt saamassa Uralista maistiaisia aivan sen eteläisissä osissa, Shulgan Tashin mammuttiluolissa, joissa haasteet ovat aivan erisuuntaiset kuin korkeilla pohjoisilla vuorilla. Pelkästään Uralista voisi laatia montakin matkakirjaa, sekä luonnosta että historiasta ja siellä perinteisesti asuneista kansoista. Tämä yksi maailman vanhimmista vuoristoista on syntynyt Euroopan ja Aasian mantereiden törmäyksessä ja kulunut jo huomattavasti. Se on meikäläisten vuoristo. Pohjoisessa alueen paikannimistö on pitkälti manseilta ja etelän mammuttiluolista löytyneet pääkallot kuuluvat ugrilaisten kansojen esi-isille: tuolloin he vaelsivat niillä seuduilla. Voi helposti kuvitella, että ennen maanviljelyksen vakiintumista vuoristoseutu on ollut juuri se, missä on oleiltu. Mitä hullua normaali ihminen alavalla tekisikään, jos ei ole peltoon sidottu? Meidän kielikuntammekin on saanut nimensä tuosta vuoristosta, jonka tuntumaan on sijoitettu varhaiset kansojemme alkukoditkin.

Tekijä on ilmeinen extremeseikkailija, joka rakastaa hankalia ruumiillisia haasteita ja vaikeita luonnonolosuhteita. Häneltähän on viime aikoina ilmestynyt kirja Siperiassa elämisestä perheen kanssa alueella, jossa on mahdollisimman paljon pakkasta. Hän on ollut juuri omiaan kirjoittamaan Uralista: hän kävi itse kirjaa varten kaikkialla, minne pitkäaikainen sumu tai muu pakottava voima ei estänyt menemästä. Samalla hän piirtää osuvaa kuvaa alueen ihmisistä ja kansoista, pohjoisten kansojen mielenkiintoisista liikkeistä ja vuorovaikutuksesta. Komit ovat varsin myöhäisinä aikoina saapuneet pohjoiseen ja omaksuneet manseilta poronhoidon, toisinaan heitä alistaneet ja hyväksikin käyttäneet. Komeja on siirtynyt sekä länteen Kuolan niemimaalle ja Suomen Lappiin asti että itään Siperiaan. Ja onhan kovin mieltäkiihottavaa, että komissa on murteita, joissa on itämerensuomalaista vaikutusta. Konttinen tapasi kalastajan, jonka kielessä mateenmaksa on maksa ja kuteva lohi on lohi. Venäläisiä ei Komin alueella ole ollut nimeksikään ennen Neuvostoliiton aikaa eräitä kiinnostavia yksittäisiä alueita lukuunottamatta. Aivan kaikkein komilaisimman Izhman vieressä on vanha vanhauskoisten venäläisten perinteinen asuma-alue Ust-Tsilma, jossa venäläisillä on omintakeinen murteensakin.

Tulevatpahan selväksi myös luontoturismin inhimilliset haasteet, joita ovat ennen kaikkea epäpätevät tai varomattomat oppaat. Onkohan monikaan rohkaistunut Konttisen kirjan perusteella lähtemään Uralille vaeltamaan? Konttinen sentään hallitsi Venäjän kielen oltuaan Irkutskissa aikoinaan vaihdossa. Jos hänellä kielitaitoisena tunnettuna toimittajana on ylimääräisiä vaikeuksia kohdattavana kehittymättömän turismin vuoksi, niin tavallisella suomalaisella voisi olla varsin haasteellista – ainakin ilman ensin luotuja kunnon suhteita paikallisiin.

Kirjassa tehdään terävät huomiot myös Venäjän tavallisten ihmisten, varsinkin valtion seitinohuen leivän varassa elävien palkoista. Kannattaa myös huomata, että Konttisen kirja on tehty siihen aikaan, kun Venäjällä oli menossa suhteellisen hyvä taloudellinen noususuhdanne. Kotatyöläinen tienaa 50 euroa kuukaudessa ja metsänvartijan palkka on 54 euroa kuussa. Merkillistä kyllä metsätuvilla on avoimia vartijan paikkoja, mikä on outoa, koska Venäjällä avustukset ovat vielä olemattomampia; en tiedä yhdenkään tuttavani viitsineen edes nostaa työttömyyskorvausta, vaikka olisi siihen oikeutettukin. Tähtitieteellinen huippupalkka on pohjoisessa 900 euroa kuussa Vorkutan hiilikaivoksessa, jossa tapahtuu vuosittain useita kuolemaan johtavia onnettomuuksia.

Komin kielen käytöstäkin kirja sisältää kiintoisia hajahuomioita. Vanha jovködziläisnainen ei ilmeisesti osannut venäjää ja Izvassa kuului komi kaikkialla. Tällä kaikkein komilaisimmallakin alueella Gamin kylässä opetus on venäjäksi, lukuun ottamatta komin kielen tunteja. Tässä ei ole Venäjää vähänkin tunteville mitään yllättävää. Järkyttävin tieto tulee kuitenkin Konttisen lisähuomiossa: ”Alaluokkien tunneilla opettajat kuitenkin joutuvat usein selittämään vaikeita asioita komiksi.” Samaan aikaan kun toisaalla valitetaan, että lapset eivät osaa omaa kieltä ja pohditaan avuttomana, mitä tehdä, kaikkein parhaiten kielen osaavilta lapsilta evätään mahdollisuus omakieliseen koulutukseen ja kielen todellisiksi ja monipuolisiksi taitajiksi kehittymiseen. Ei syyttä Venäjän kansallisuuspolitiikkaa pidetä maailman huonoimpana. Itse olen tavannut monia noita Gamin kylän lasten asemassa olleita lapsia, nyt jo keski-ikäisiä udmurtteja, jotka toteavat, että he eivät osanneet venäjää lainkaan joutuessaan venäjänkieliseen kouluun. Mikä on ollut seuraus? Seuraava sukupolvi osaa totisesti venäjää mennessään kouluun ja opettelee siellä udmurttia vieraana kielenä huonolla menestyksellä. Lisäksi kielipesä eli tehokkaat kielen palauttamisen muodot on Venäjällä kielletty.

Jostain syystä suomalaisten viimeaikaiset fennougristiset suhteet Komiin on teoksessa sivuutettu. Jotkin bisnessuhteet kyllä tulevat esille. Teoksessa mainitaan ”kansanperinteen tutkija Anna-Leena”, joka oli ollut Pozhögin kylän Popovien luona aiemmin. Kyseessä on ilmeisesti maailmankuulu professori akateemikko ja mytologian tutkija Anna-Leena Siikala. Häntä Konttinen ei siis tunnusta lainkaan edes tietävänsä. Kirjallisuusluettelossa vilahtaa professori emerita Raija Bartensin teos Permiläisten kielten rakenne ja kehitys. Häntä ei mainita hakemistossa eikä kirjan leipäteksteissä, vaikka hän on myös suomentanut komista. Suomen ehkä tunnetuimman komin tuntijan Paula Kokkosen teoksia mainitaan kirjallisuusluettelossa, mutta ei nimeä. Paula Kokkonen on lisäksi ollut 90-luvulla useita vuosia Syktyvkarissa kieliassistenttina opettamassa suomea. Hän on tutkinut sekä komin kieltä että kirjallisuutta ja kääntänyt sitäkin. Lisäksi hän on toimittanut Toivo Emil Uotilan komilaisilta sotavangeilta keräämiä aineistoja useiksi kokoelmiksi. Häntäkään ei mainita teoksessa missään. Uotila mainitaan tekstissä kerran, mutta ei hakemistossa. Näiden sijaan aivan hassusti jopa hakemistoon on laitettu esim. E. N. Setälä vain sillä meriitillä, että Vasili Lytkin sattui hänet vuonna 1926 tapaamaan Suomessa.

Kenties olisi kannattanut ottaa huomioon Suomesta jo olemassa olevat tiiviit suhteet eli fennougristiset suhteet Komiin ja komilaisiin. Tämä olisi voinut helpottaa matkantekoa ja suhteiden luomista. Kenties Popovien pariskuntakin kutsui ex tempore kylään ilmaantuneen Jussi Konttisen seurueen kotiinsa tuosta vain asumaan siksi, että heillä oli ollut aikaisemmin Anna-Leena Siikala luonaan.

 Komin kieltä koskevissa esimerkeissä on virheitä, esim. Syktyvkarin Пелысь -hotellin nimen Konttinen väittää tarkoittavan melaa, joka kuitenkin olisi пелыс, ilman pehmennysmerkkiä. Konttinen ei ole miettinyt lähisukukielen ja etäsukukielen eroa ja olettaa, että kaikkien sukukielten ja niiden mukana komin pitäisi alunperin kuulostaa suomelta: ”Komin kieli on omaksunut venäjästä koko joukon äänteitä – muun muassa niitä suhu- ja soinnillisia ässiä ja liudentuneita konsonantteja, joita suomen kieli ei tunne.” Todellisuudessa kuitenkin kysymys on siitä, että suomen kieli on köyhtynyt näiden konsonantistoa koskevien ilmiöiden osalta tilanteesta, mikä on rekonstruoitu yhteiseen kantakieleen. Sen sijaan permiläiset kielet eli myös komi ovat päinvastoin kehittyneet toiseen suuntaan ja rikastuneet näillä konsonanttisysteemeillä. Se on omaperäistä kehitystä eikä selity venäjän vaikutuksella. Permiläisissä kielissä on rikkaampi affrikaattasysteemi kuin venäjässä. Venäjä on kyllä vaikuttanut komiin paljon antamalla lainasanoja ja luultavasti vaikuttanut syntaksiin asti, mutta äännepuolella se pystyy lähinnä vain esittelemään vakiintuvissa lainasanoissa esim. uutta foneemia f, joka sekin on perinteisessä komissa korvattu p:llä.

Muutamalla kominkielisellä fraasilla saa Konttisen mukaan respektiä. Näin onkin, ellei kyse sitten ole peitetystä huvittuneisuudesta. Esimerkiksi sivun 50 esimerkit on annettu niin karkealla ja viitteellisellä kirjoitustavalla, että harvan fraasin ääntäminen niiden perusteella voi mennä oikein. Tosin em. äänneseikoista johtuen ei parempikaan tarkekirjoitus tavallista tallaajaa pelastaisi. Komin ääntäminen vaatii pitkällisiä opintoja ja harjoituksia. Kuka tahansa komiin perehtynyt fennougristi olisi vähällä vaivalla voinut korjata kirjan komin kielen esimerkkejä koskevat osuudet.

Merkillistä, että kirjasta ei taida olla kirjoitettu arvostelua ennen tätä blogitekstiä. Ainakaan en ole löytänyt viitteitä arvosteluista. Kirja on perusteellinen perusteos Komista maantieteellisenä ja historiallisena alueena.

On kyllä aika pöljää, että kirjan esittelystä löytyy karkea maantieteellinen virhe heti kättelyssä:
https://like.fi/kirjat/sankarimatkailijan-komi/:
”Nyt kuljetaan Arkangelista itään, Länsi-Siperiaan, suomalais-ugrilaisten serkkujemme maille, Komiin.” Ikävää, varsinkin kun itse tekijä kyllä tietää kirjassaan varsin tarkasti, missä on Siperian, Euroopan ja Aasian rajat.

Jatketaanpa esittelyssä hulttiomaista kielenopastustakin:

”Komin kieli on suomalaiselle kuin lasten leikkiä: “me” olemme me, “te” olette te, “lym” on lumi ja “lyy” on luu. Älä jää lukemaan tätä kirjaa sohvalle, vaan lähde matkaan ja anna Siperian opettaa. Laajenna maailmankuvaasi itään päin.”
Komi on kuitenkin sen verran ovela kieli, että siellä me ja te ovat yksikön muotoja. Eikä komissa ole pitkiä vokaaleja.

Esa-Jussi Salminen

Kirjoitan matkaopasta ja tietokirjaa Sankareitten Marinmaa ja Udmurtia. Tänä vuonna ilmestyi teos Murskautuneet tähdet, jossa 400 sivua suomentamiani udmurttilaisia novelleja. FM suomalais-ugrilaisesta kielentutkimuksesta. Olen työskennellyt opetustehtävissä Joshkar-Olassa, Kolozsvárissa ja Izhevskissä. Popularisoin sukukansoja yleistajuisilla kirjoituksilla. Vuodesta 2009 alkaen on ilmestynyt useita suomentamiani udmurttilaisen ja marilaisen kirjallisuuden teoksia, esim. Dorvyzhy, käännökset Volga-antologiassa ja Bjarmia-antologiassa. Suunnitelmissa mm. komilaisen, marilaisen ja ersäläisen kirjallisuuden novellikokoelmat sekä udmurttilaisia dekkareita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu