Miksi Alli pelastui? Keravalaisen Svenskin talon historia kiinnostaa

Galleria Alli on sympaattinen pikkutalo Keravan aseman tuntumassa. Taidegalleriana se on toiminut vuodesta 1990 saakka, jolloin Keravan Kuvataiteilijat ry. sai sen käyttöönsä Keravan kaupungilta. Nimensä Alli on saanut presidentti Paasikiven puolison (ja sijaintinsa Paasikivenkadulla) mukaan. 

Rakennus tunnetaan myös Svenskin huvilana. Tämä siksi, että talon rakensi alun perin Karl Jacob Svensk, yksi Keravan Puuseppätehtaan perustajista. Talolla on käynyt onni myötä: talvisodassa sirpalepommi hipaisi, mutta ei osunut. Vaikka moni muu vanha rakennus on jyrätty uusien tieltä, Svenskin talo on saanut säilyä keskellä Keravaa ja jatkaa elämäänsä taideseura KuumArtin* kotina ja galleriatilana.

Nopealla googlauksella en löytänyt tarkempia tietoja talon vaiheista Svenskin perheen poismuuttamisen ja Keravan kaupungin pakkolunastuksen (1988) väliseltä ajalta. Miksi Alli pelastui? Entä mitä talossa tapahtui sen ollessa Keravan kaupungin omistuksessa, ennen kuin kaupunki antoi sen taiteilijayhdistyksen käyttöön?

***

Näkyvimpiä taidetapahtumia Allissa lienee tähän mennessä ollut Our Pink House -projekti vuonna 2016. Silloin Alli kietoutui virkattuun pinkkiin pukuun, muuttui yhteisötaiteeksi herättäen iloa ja ihmetystä samalla kun kunnioitti naisten – usein näkymättömäksi jäävää – työtä.

Ensi tiistaina, 15.9., esille ei luultavasti tule virkkuutöitä vaan grafiikkaa, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Tässähän on vielä monta päivää aikaa!
Joka tapauksessa tervetuloa näyttelyyn! 🙂

Elisa Pesonen: Grafiikkaa Galleria Allissa 15.–27.9.2020
Paasikivenkatu 9, Kerava
Avoinna ti–pe klo 12–18, la–su klo 12–16
Vapaa pääsy.


*KuumArt ry on perustettu Keravan Kuvataiteilijoiden ja Tuusulan Taideseuran yhdistyessä 2007.

Lähteet:
Tekstiin linkitettyjen verkkosivustojen lisäksi Keravan rakennuskulttuurin inventoinnin ja kulttuuriympäristön hoitosuunnitelma
sekä Keravan kotiseuturastit.

Elisa Pesonen

Graafikko, kuvittaja, kirjoittaja. Kuvat © Elisa Pesonen, ellei toisin mainita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu