Eräänä varhaisena iltana…

Amerikkalaiskirjailija, nyt jo edesmennyt Ira Levin meni ehkä halpaan aihetta valitessaan. Hän nimittäin pohti pitkään sitä, asettaisiko trillerinsä keskipisteeseen Mozartin vain Hitlerin. Hän valitsi jälkimmäisen, ja tuloksena syntyi teos The Boys from Brazil (Mengelen pojat, 1979).

Vai onko väärin sanoa ”halpaan”? Levin kypsytteli teoksiaan yleensä pitkään ja puuhaili niiden välillä ihan muita asioita. Rosemaryn painajaista kirjoittaessaan hän käytti vaimoaan koekaniinina. Avioliitto päättyikin pian teoksen julkaisemisen jälkeen, eikä erosta tullut halpa eikä helppo. Mutta mistä aihe Mengelen poikiin syntyi?

Ira Levin tunsi hyvin bisneksen. Hänen teoksensa etsiytyivät jotenkin kumman kautta järjestelmällisesti elokuvakankaalle ja saivat tuekseen hyviä tuottajia, ohjauksia ja näyttelijäsuorituksia. Levin oli itsekin kelpo luokan näytelmäkirjailija, joten repliikit ja kohtauksesta toiseen valuva kerronta sujuivat häneltä leikiten.

Mutta silti. Mengele? On totta, että 1970-luvulla Simon Wiesenthalin maineen varaan oli vielä turvallista laskea – mutta tekikö se teoksesta laskelmoidun? Kannattaako ylipäätään kirjoittaa teosta, josta kukaan ei ole kiinnostunut? Voi olla niinkin, ja todennäköisesti onkin, että romaani oli myyty elokuvaksi jo sen kirjoittamisen aikoihin. Se kävisi järkeen myös muiden Levinin teosten kohdalla. Kun kysyntä sitten lakkasi olemasta, Levin lakkasi kirjoittamasta.

Mengelen pojat alkaa kovin arkipäiväisesti. Eräänä varhaisena iltana vuonna 1974 ja niin edespäin. Elokuvasovituksessa juonenkehittely on nopeampaa ja Simon Wiesenthal on heti ensimmäisistä kohtauksista selvästi tunnistettavissa. Hänelle antaa kasvot ja äänen Lawrence Olivier. Mengele (Gregory Peck) ilmestyy elokuvaan salkkuineen vasta parinkymmenen minuutin kohdalla mikä on varsin sopivaa, koska hän on tarinassa pelkkä sivuhenkilö.

Ikävä sanoa, mutta mikäli trillerin tunnusmerkkinä pidetään mahdollisimman suurta välitöntä uhkaa, joka saa lukijan ahdistuksestaan päästäkseen siirtymään sivulta toiselle, Mengelen pojat jää vaisuksi. Sen sijaan Ira Levinin kerronta on samalla kertaa tiheää ja venyvää. Lopputulosen kannalta olisi ehkä kuitenkin ollut parempi, että teoksen nimeä valittaessa olisi joko uskollisemmin seurattu esikuvaa, tai että Levin olisi todellakin kirjoittanut Mengelen, eikä Hitlerin klooneista. Mengelen pojat teoksen nimenä tuntuu näin jälkikäteen arvioiden  yleisön kosiskelulta. Harmi todeta, että myös teoksen päällyksen suhteen on pudottu samaan kuoppaan. Kärjellään seisova musta hakaristi, paljon Brasilian vihreää ja keltaista ja  keskiössä pistoolisankari. Tässäkin tapauksessa – alkuperäinen oli parempi.