Omalla ja salanimellä

Huhtikuun yhdeksäs vuonna 1940 oli norjalaisille hammastenkiristyksen päivä. Se on ollut sitä siitä pitäen monessakin mielessä ja tapahtumia on sekä kritisoitu että glorifioitu. Viime aikoina enemmän jälkimmäistä, kun aiheesta on ilmestynyt useita elokuvia ja jopa tv-sarjoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän uskollisesti perustuneet todellisuuteen. Yksi kenties vähiten Suomessa tunnettu aihepiirin läpikotaisin tunteva tutkija on bergeniläinen historioitsija Lars Borgersrud, joka salanimellä Ottar Strømme kirjoitti viisikymmentä vuotta sitten kolme Norjan puolustustahtoa kritisoivaa teosta, joista yksi oli Stille mobilisering – suomeksi Hiljainen liikekannallepano.

Syyn salanimen käytölle voisi sodan jälkeisen Norjan historiallisessa tyhjiössä kuvitella ilmeiseksi, mutta totuus on karumpi. Aineisto ja argumentit, jotka Borgersrud väitöskirjassaan esitti, määrättiin salaisiksi. Käsky tuli Norjan puolustusvoimien sotahistorialliselta osastolta. Muuten Borgersrud pantaisiin syytteeseen ja rautoihin. Juristilta saamansa ohjeen mukaisesti Borgersrud julkaisi kuumat teesinsä kirjasarjana salanimellä Ottar Strømme. Salanimen valinta ei ollut sattumaa, mutta en nyt lähde sitä tässä enemmän avaamaan. Silloin elettiin 1970-lukua ja vasemmiston pelko oli suurta. Kaikki, mikä kyseenalaisti virallista totuutta, oli pahasta. Borgersundin terävin kärki kohdistui siihen, että iso osa upseeristosta kuului äärioikeistopuolue Nasjonal Samlingiin. Heillä ei ollut suurta intoa käydä saksalaisia vastaan eivätkä he niin tehneetkään. He etsivät tekosyitä katsoa muualle. Hiljainen mobilisaatio sopi tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Se tarkoitti, että aseväki kutsuttiin palvelukseen siten, että kutsuntakäskyt postitettiin henkilökohtaisesti kullekin erikseen. Kun käsky annettiin, saksalaisalukset jo purjehtivat yön pimeinä tunteina Norjan tärkeimpiä satamia kohti. Enimmäkseen vastarintaa Borgersrudin mukaan miehitysvuosinakin tekivät siviilit, eivät upseerit.

Borgersrudilla on itseironiaa ja hän on tunnustanut, että sodasta kirjoittamiseen on häneltä kulunut aikaa paljon enemmän kuin Norjalta koskaan itse sotaan. Hän kirjoittaakin suoraan lähdeaineistoista, eikä toisten historioitsijoiden julkaisuista. Myös vastavoimat ovat olleet suuria. Eräässä vaiheessa hän sai porttikiellon Valtionarkistoon koko eliniäkseen. Borgersund riitautti päätöksen ja voitti. Tätä nykyä hän sanoo olevansa eläkkeellä ”vastoin tahtoaan”, muttei halua kertoa itsestään juurikaan enempää. — Olen tylsä tyyppi, hän sanoo.