Telemarkin sankari
Tiedättekö Vinjen kylän Telemarkissa? Wikipedia (suom.) tietää kertoa, että sieltä ovat kotoisin mm. Guri ja Olav Vesaas, mutta unohtaa kokonaan heidän isänsä, Telemarkin todellisen sankarin. Huset i mørkret (1945) on sodanjälkeisen norjalaiskirjallisuuden tummasävyinen helmi. Teos ei kuitenkaan ollut vuonna 1970 edesmenneen Tarjei Vesaasin esikoisteos. Ei toinen eikä kolmaskaan.
Tarjei Vesaas asui miltei koko ikänsä Telemarkissa ja juuri Vinjen kylässä. Kotikylä ja paikallismurre johon hän kasvoi kiinni, ja tietenkin sotavuodet, olivat hänen kiirastulensa josta hän sekä ammensi että kärsi koko elämänsä. Huset i mørkretin käsikirjoitus oli piilotettuna lattialautojen alle, josta se otettiin esille vasta sodan päätyttyä. Vesaas oli teoksen ilmestymisen aikoihin jo reilusti nelikymppinen, elämää nähnyt ja kokenut mies, mutta saksalaismiehitys oli vienyt häneltäkin jalat alta ja leivän suusta. Huoli omasta perheestäkin oli kova. Norjalaisen kirjallisuuden tulevaisuus ylimalkaan oli natsihallinnon mielestä kyseenalaista ylellisyyttä.
Teoksen ”talo” on tietenkin allegoria miehitysvuosien Norjalle. Vanha talo, joka on täynnä salakäytäviä ja kätkettyjä salaisuuksia, seisoo paikallaan ja vain odottaa että myrsky iskee. Asukkaat sekä kuulevat että tuntevat talon natisevan liitoksissaan ja reagoivat eri tavoin. On niitä, jotka teroittavat nuoliaan ja sitten niitä, jotka kääntyvät sisäänpäin.
Teoksen päähenkilö on Martin, joka istuu kammiossaan ja tutkii postimerkkejään. Se on hänen koko maailmansa. Ei liene kaukaa haettua se, että Vesaas on kirjoittanut Martinin omaksikuvakseen. Kannattaa muistaa, että Vesaasin teoksissa kaikkitietävä kertoja on aina epäluotettava ja näkee vain sen, minkä haluaa ja kertoo aina vain puolet siitä, minkä tietää, eikä siihen toiseenkaan puoleen ole luottaminen.
Kun asiat ovat näin huonosti, miksi vaivautua enää jupisemaan koko asiasta? Vesaas on selvästikin menneen talven lumia. Kukaan ei enää lue häntä eikä hänellä ole mitään annettavaa meidän ajallemme. Miksi hän siis ylimalkaan on vielä muistissamme olemassa?
Yhtenä syynä lienee se valtiollinen ostopakko, joka räätälöitiin 60-luvun alussa taisteluhansikkaaksi amerikkalaisen kioskikirjallisuuden invaasiota vastaan. Kirjastot yksinkertaisesti velvoitettiin hankkimaan kotimaista (norjalaista) laatukirjallisuutta hyllyt täyteen. Siihen saumaan murrenorjallaan (nynorsk) kirjoittanut Tarjei Vesaas sopi kuin nenä päähän. Lisäksi hän oli vaatimaton ja sataprosenttisen antiamerikkalainen perusjamppa, joka vältteli kaikkia yleisötilaisuuksia ja pysytteli kotitilallaan kesät talvet. Hän rakasti yksinkertaisia asioita, kuten tunturilla samoilua ja uimista kylmässä vedessä. Hän otti aurinkoa ja hyräili vanhoja kansanlauluja, viljeli heinää ja ruokki sillä lampaansa. Hän avioitui toisen runoilijan kanssa, sai kaksi tervettä lasta ja eli elämänsä onnellisena kaikesta maailman hälystä syrjässä.
Niin, itse asiassahan piti sanomani, että hän oli, ja on edelleenkin, ainakin minulle täydellinen antisankari.
En ole kuullutkaan tästä kirjailijasta, mutta mielenkiinto heräsi. Blogissasi etunimi vaihtuu pari kertaa. Tarjei on se, mikä löytyi wikipedioista.
Ilmoita asiaton viesti
Niin onkin. Korjaan mokan. Kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Kelpaisiko alkajaisiksi vaikkapa Jäälinna?
Ilmoita asiaton viesti