Suomesta puuttuu tieteen ja teknologian journalismi

Kirjoitin toissa syksynä pari kriittistä arviota Strategisen huippuosaamisen keskittymistä otsikoilla 

SHOK, Tekesin 500 miljoonaa kankkulan kaivoon 
osa 1 ja osa 2 

ja viime sunnuntaina otsikolla 
Puolella miljardilla kakkosluokan tuloksia

Lehdet ovat viikon sisällä kirjoittaneet SHOKeista, mutta sisältönä vain raha tai vertailu Himas-gateen.

Tekesin ja Suomen akatemian antavat entiseen tapaan tyhjiä lausumia:

Tekes ja Suomen Akatemia: SHOK-konsepti on kehittämiskelpoinen

”Hyvä että SHOK-toiminnan arviointi on nyt tehty. Se tuo esille kehityskohteet, joiden pohjalta toimintamallin kehittämistä on hyvä jatkaa. Olemme valmiita muuttamaan omia toimintatapojamme, jotta SHOK-konseptista saadaan nykyistä parempi”, pääjohtaja Soini jatkaa.

Suomen Akatemian pääjohtajan Heikki Mannilan mielestä nyt julkaistu arviointi osoittaa, että tutkimuksen ja elinkeinoelämän välisen yhteistyön jatkuva kehittäminen on tarpeen. ”Mallia on tärkeä kehittää edelleen, ja samalla on hyvä muistaa, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen ja rahoittaminen on iso kokonaisuus, jossa on monia rahoitusmuotoja. SHOKit ovat vain yksi tätä toimintaa edistävistä välineistä.”


Tekesin ja Akatemian lausuntoja ei media koskaan kommentoi tai kritisoi.

Hohhoijaa !

grohn

Asun Nauvossa, Bryssel 97-04 Tutkinto: teoreettinen fysiikka. Työura: Yliopisto, iltaoppikoulu, Ollituote, Kone, Telefenno, Telenokia, Tekes 84-97, yrittäjä Bryssel, Euroopan komissio (mm, km). Yrittäjä 05-17. Rakensin kotona tietokoneen 76. Skepsis ry:n siht. 91-92, pj. 93. Kehitin 1997 (Psion) ja 2001-2015 (pc/mac) ohjelman, joka muuttaa valokuvat musiikiksi: http://www.synestesia.com/cd05/2005.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu