Tekes jakaa veroeuroja jopa Duudsoneille (2010)

Pienessä maassa on vähän ideoita ja niiden huipputoteuttajia. Tekesillä on liikaa rahaa, jota jopa jaetaan hömppä-Duudsoneille:  

”Rahoitusta Tekesistä ovat saaneet muun muassa tanssija-koreografi Tero Saarisen sekä tv-sarja Duudsonien kansainvälistymiseen tähtäävät kehityshankkeet.” 

Noin siis toteaa yksi niistä Tekesin 44 johtajasta. Edelleen: 

”Luovien alojen rahoitusmahdollisuudet puhuttavat tällä hetkellä paljon, ja Tekesin kasvavalle roolille asetetaan paljon toiveita. Uusien asiakkaiden on hyvä muistaa, että Tekesin rahoitus on suunnattu aina liiketoiminnan kasvun edistämiseen.” 

Harvassa taitavat olla ne hankkeet, joissa Tekes ei tavalla tai toisella vääristäisi kilpailua tuolla periaatteella toimittaessa…

http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/38638-epatoivoinen-tekes-jakaa-veroeuroja-jopa-duudsoneille

grohn

Asun Nauvossa, Bryssel 97-04 Tutkinto: teoreettinen fysiikka. Työura: Yliopisto, iltaoppikoulu, Ollituote, Kone, Telefenno, Telenokia, Tekes 84-97, yrittäjä Bryssel, Euroopan komissio (mm, km). Yrittäjä 05-17. Rakensin kotona tietokoneen 76. Skepsis ry:n siht. 91-92, pj. 93. Kehitin 1997 (Psion) ja 2001-2015 (pc/mac) ohjelman, joka muuttaa valokuvat musiikiksi: http://www.synestesia.com/cd05/2005.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu