Kristittyjen kopioitu joulu

Mithralaisuus syntyi 4000 vuotta sitten (kuva).

Mithran syntymäpäivää vietettiin 25.12. 

Beetlehemin tähti: Mithralaiset tietäjät kokoontuivat joka vuosi Voiton vuorelle odottamaan maailman kuninkaan syntymistä. 

Neitseellinen syntymä: Iranissa on järvi, missä uskottiin säilytettävän Zoroasterin siemennestettä. Neitsyet kylpivät järvessä ja tulivat raskaaksi

-> tarina neitsyn Marian neitseellisestä synnyttämisestä.

Eikä tuossa kaikki: Mithralaisten suuri juhla oli kevätpäiväntasauksen aikaan, jolloin juhlittiin Mithran kuolemaa ja ylösnousemusta. Mithran kuva vietiin symbolisesti kolmeksi päiväksi luolaan, josta se tuotiin ulos elävänä.

Mithralaiset kastettiin, viiniä pidettiin pyhänä verenä, jakoivat leipää, jossa risti, pitivät sunnuntaita pyhitettynä, kutsuivat toisiaan "veljiksi".

grohn

Asun Nauvossa, Bryssel 97-04 Tutkinto: teoreettinen fysiikka. Työura: Yliopisto, iltaoppikoulu, Ollituote, Kone, Telefenno, Telenokia, Tekes 84-97, yrittäjä Bryssel, Euroopan komissio (mm, km). Yrittäjä 05-17. Rakensin kotona tietokoneen 76. Skepsis ry:n siht. 91-92, pj. 93. Kehitin 1997 (Psion) ja 2001-2015 (pc/mac) ohjelman, joka muuttaa valokuvat musiikiksi: http://www.synestesia.com/cd05/2005.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu