Piru vieraisilla kuussa

 

Tervaharjaa ei vielä näy:
”Rahko on elänyt kansan muistissa hyvin pitkään. Pohjois-Suomesta kerätyissä tarinoissa Rahko esiintyy tavallisesti varkaana, jonka salaisia tekemisiä kuun valo häiritsi ja joka sen vuoksi lähtee kuuta tervaamaan. Rahko oli rosvo, josta kerrotaan, että hän öisin otti tervaämpärin ja vastan ja lähti sitten tikapuita pitkin kiipeämään kohti kuuta tervatakseen sen. Rahkolla on tosin muitakin merkityksiä: se esimerkiksi esiintyy taudin nimenä ja pahana kodinhaltiana.” Agricola

grohn
Sitoutumaton Turku

Synt. 45 Hki. Asuu Nauvossa, Bryssel 97-04. 3 lasta, 4 lastenlasta. Vaimo kuoli 2006 syöpään kotona saattohoidossa. Koulut Keravalla, paras pääsykokeessa. Sai hymypojan. Kävi viulutunneilla, yhtyeen jäsen. Alaluokilla tanhuryhmässä. Lukiossa shakkikerho. Luontokerhon sihteeri, toimitti yhden lehden. Tutkinto: teor. fysiikka. 1970 liftailin 4 viikkoa Euroopassa. Työura: Yliopisto (kurssiassistentti 2v.), iltaoppikoulu, Ollituote, Kone, Telefenno, Telenokia, Tekes 84-97 (koordinaattori/Finprit ja Finsoft, konsultti, perusti 60 softayrityksen ryhmän SEPIIRI, EU-infon päällikkö), virallinen virallinen kielenkääntäjä englanti - suomi 1995. Perhe-Interrail. Yittäjä Bryssel, EU-komissio (puiteohj.). Yrittäjä 05-17. Rakensi kotona tietokoneen 76. Skepsiksen siht. 91-92, pj. 93. TV 7 kertaa. Kehitti softan, joka muuttaa kuvat musiikiksi: www.synestesia.com/cd05/2005.html Lanseerasi termit sulautetut järjestelmät (embedded systems) ja ohjelmistotuotteen hallinta (software configuration management). Keksi termin TIETOISTETTU YHTEISKUNTA. INNOVAATIO on käsitteellisesti uusi menestyksellisesti lanseerattu tuote, prosessi tai palvelu. Alikersantti. Oli komppanianmestari suunnistuksessa ja rynnäriammunnoissa …5 kertaa islannissa. Chicago, Los Angeles, San Francisco, Tokio, Peking, Shanghai, Singapore ...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu