Varoitus: intuitiota!

Kotihoitajien liverrystä aamulla odotellessa, pysähtyneessä maailmassa, on "intuitiivisella suomalaisella mielellä" aikaa "integroida heikkoja signaaleita" (edellisiin aiheisiin viitataksemme). Siinä radiota kuunnellessa olen huomannut, että se kanava mikä on useimmin päällä koostuu pelkästään uusimmasta suomalaisesta iskelmämusiikista. Kummallista, mutta kyllä sitä jaksaa kuunnella — se koukuttaa.

Tämäkin kanavanvalinta on jonkinlainen "stabiili attraktori", itseohjautuva käyttäytymismalli, joka emergoituu varmasti ilman järjen ohjausta (kun ei siinä ole mitään järkeä). — Mistä on kysymys? Näinkin pieni asia — voiko tästä kumuloitua ymmärrystä?

Niin, taidekin alkaa nyky-yhteiskunnassa olla jo kahlehdittu muotoihinsa, musiikkikin taloihinsa (Ooppera- ja Musiikki-). Ainoastaan se halveksittu kevyt musiikki on välttänyt sivistyneistön ja järjen kontrollin. Ja täytyypä sanoa: tänä päivänä tämä musiikkilaji todella elää. — Voisikin väittää, että kahlehtimattomissa lauluissa taitaakin olla näkyvän muodon saanutta elämänvoiman ilmenemää.

Edellisessä postauksessa todettiin, että suomalainen katkera elämän maku on kiteytynyt hampaiden kiristelyyn ja sisuun, jonkinlaiseen alaspäin vievän kierteen hallintaan. Meillä on se ongelma, että suomalaisuudella ei kulttuurina ole omaehtoisen menestyksen kokemuksia: toisin kuin esimerkiksi saksalaisilla, ikiaikaisella herrakansalla, jolla menestymisen vapaus on jo löytänyt ilmenemismuotonsa, "kuorensa", siinä kunniassa ja sen sosiaalisissa käytännöissä. — Mutta me olemme oikeastaan onnekkaita juuri nyt: kun enää ei tarvitse pelätä, riittää vain löytää oma tapamme "kukoistaa" — silloin se vapautemme on neitseellinen ja rajoittamaton!

Vielä tarkemmin pohtimatta elämän voiman kanavointia, sitä voi hetken makustella. — Olen optimisti. Kaikki hyvä emergoituu tällä tavoin alatasolta … muutkin heikot signaalit viittaavat ihmisten tietoisuuden kasvuun. Pari vuotta sitten oli aika kun kaikki kehitys näytti lohduttomalta, mutta nyt voi vaistota jo raikkaita tuulahduksia Suomen hengessä. Luulen, että formalismeihinsa jäykistynyt sivistyneistö voi vielä täälläkin kokea sydämentykytyksiä, kun hiljaiset "metsäsuomalaiset" lopettavat pelkän hampaiden kiristelyn.

Mitään valmista teoriaa ei vapauksista (onneksi) ole tarjolla, ja yritänkin johdatella holistiseen oivallukseen — kuinka voima pursuaa ja löytää reittinsä, kun saa päänsä veden pinnalle. Anteeksi sovinismini, mutta parhaita iskelmämusiikin tarjoamia esimerkkejä estottomasta, itsetietoisesta elämänvoimasta tällä hetkellä ovat lukuisat uskomattomat naislaulajat — vaikkapa Maija Vilkkumaa, Paula Vesala, Kaija Koo, Chisu, SanniEllinoora ja Helsingin Elli. Seuraavassa pari esimerkkiä naisellisen elämänvoiman säteilemisestä, "imaginaarisesta voimasta" ja hehkumisesta:

Laulujahan nämä vain ovat — mutta niissäkin on häivähdys emergenssin synnystä, sellainen pieni liekki … kuinka aina niin järkevä mies saattaakin yhtäkkiä kokea pakahduttavaa kauneuden ylenpalttisuutta — ja osoittaa järjetöntä halua sitoutua, kaiken uhraten, valmiina ottamaan hullun askelen tuntemattomaan, kohti uutta vapautta — halua rakastua. — Missä tässä on uusi emergenssitaso? Millään järjellä ei voi ymmärtää, kuinka yhdellä taikaiskulla asunnosta voi tulla koti. Ja kuinka autuasta perheen pään on nöyrtyä sen päänkääntäjän edessä. — Tämä siis yksilötasolla — systeemisesti, vastaavasti, kulttuurista voi tulla koti, ja yhteisistä tavoitteista voi tulla omia tavoitteita.

Miehillä on omat uhon areenansa, "saloja sulhojen vääntää" (käyttäen "apollonis-leinolaista" kielikuvaa), ja edellisen kaltaista elämän voiman järjetöntä kauneutta, ihanaa turhuutta, täytyy ihailla vain riittävän etäältä, niin ettei remeltämisellään sitä rikkoisi. Miesten maailmassa ei "lapsen tieto, naisen muisti" ole arvossaan; sen sijaan miehen mahti on jonkinlaista kalevalaista laulutaitoa, sitä hengen syvyyttä, "sisäistä komeutta", jota heijastelee vaikkapa Väinämöisen laulu, tai toisaalta hengen keveyttä, jota kuvaa vaikkapa Laulajan laulu. — Miehisen viisauden säteilyä, karismaa, nyt edustakoot

Ylipäänsäkin vain rakkaudesta tehty työ voi elähdyttää. Turhaan ei filosofiaa tulkita viisauden rakkaudeksi. Niin, älköön kukaan tehkö luonnonfilosofiaa muuten kuin rakkaudesta! — Loput olkoot sitten tiedemaailman tykinruokaa, julkaisumyllyn rompoolia.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu