Inhon tuolla puolen

Median sivistykselliset soihdunkantajat tietävät olevansa älyllistä eliittiä, heidän ylevä tehtävänsä on kertoa totuus. — Siksi heitä ehkä yllättää tieto että he ovat yhteiskunnan räkää.

Sen sijaan että pyrkisivät neutraaliin tiedonvälitykseen, "tiedostavat" toimittajat pyrkivät vetämään kohti omaa totuuttaan, jankuttaen, eivätkä suostu irrottamaan asenteestaan; heidän periksiantamattomuutensa on kuin — niin, venyvää räkää. Totuus joustaa kuin klimppi todistajan sormissa parhaan kielenhallinnallisen osaamisen mahdollistamin "pienin lisäyksin, pienin unohduksin". Media onkin muuttunut "valosta pimeyden reunalla" varsinaiseksi ajattelun hämärtäjäksi, kaiken tahmaavaksi liisteriksi. Yhden totuuden toitotuksessa on kenenkään enää vaikea ajatella kirkkaasti — on kuin flunssainen pää olisi täynnä sitä räkää.

Voidaan myös ehdottaa toisenlaista mielikuvaa: tämän päivän media on kuin kuolaava rakki. Vallan vahtikoirasta on kehkeytynyt isännän roolin ottanut sietämätön piski, joka nyt on yltynyt järjettömään rähinään: haukunnan kohteena on Donald Trump. Kieltämättä Trump on ärsyttänyt koiralaumaa, kun edeltäjät ovat vain tyytyneet silittämään sylikoiraa myötäkarvaan — mutta tämä itseään lietsova laumaluonteinen "demokraattinen lehdistö" on kyllä, vaikkapa presidentin ulkonäköä nälviessään, ja totuuksia venyttäessään alittanut itsensä, suoraan sanoen mennyt koiranluukusta. Kuin sidostesukkamainoksen terrierit, toimittajat tarttuvat kaikkeen — ja Trumphan heittelee näille koirille luita, kuin karavaaninajaja, ja jatkaa kulkuaan.

Ehkä ärhentelyssä on mukana pelkoakin, niin kuin aina: Trumphan pitää yhteyttä suoraan kannattajiinsa Twitterin avulla, jolloin median rooli portinvartijana on kyseenalaistettu. Ja ehkä media pelkää myös muusta syystä: Trump uhkaa paljastaa esimerkiksi ilmastonmuutoshysterian, lopettaa tämän koiratarhassa käynnistyneen itseään ruokkivan järjettömän ulvonnan ja rähinän, kun sinne aikoinaan luikahti yksi <a href="https://manbearpig. — Voi kuinka toivoisi Trumpin olevan kaiken tämän yläpuolella, kestävän paineen, ja vain naureskelevan ääliöille …

Näyttää siltä kuin Media olisi jonkinlainen Tieteen idioottiveli: ne ovat molemmat aina yhtä varmoja totuuksistaan, sitkeästi pitäytyvät mielipiteessään viimeiseen asti, ja sitten anteeksipyytelemättä vaihtavat mielipidettään jos todellisuus tulee liian ilmeiseksi (niin, myös tieteessä on samaa vikaa, varsinkin ilmastonmuutostieteessä). Molempien kiinnostavuutta (rahoitusta) edistää veljesten yhteisesti aikaansaama yhteiskunnallinen hysteria

Postmodernissa konstruktioiden kuplamaailmassa kaikki viestit näyttävät menevän läpi, ainakin samanmielisten keskuudessa, mikä tuntuu kasvattavan median edustajien narsistista suuruusharhaa. Ja jos tällaiset toimittajat joskus vedetään tilille virheistään, voidaan lopulta kaikki perustella maailmanparantajan messiaanisella kirkasotsaisuudella: "käänteinen Humen giljotiini" on otettu ohjenuoraksi, maailman visiointi halutun kaltaiseksi on besserwisserien moraalinen oikeus, jopa velvollisuus.

Yhtä lailla mielellään kuin toimittajat kulkevat "totuuden" rattailla, he haluavat samaistua myös "sivistykseen" ja "kulttuuriin". — Mutta oikeat kulttuuri-ihmiset ovat omalla tavallaan sympaattisia, uutta luovia, heissä on substanssia, vaikka ärsyttäviä ovatkin. Niin kuin tämä Aki Kaurismäen elokuva ja monikulttuurimanifesti siellä Saksassa: silti hän maailmojen syleilyssään teki henkilökohtaiset duudsonit ja oli perisuomalaisittain kännissä

— Ehkä tässä on syytä pysähtyä hetkeksi, mennä syntyihin, odottaa rauhassa että mielen virtaus on kirkasta nestettä eikä sitä median vatvomaa flunssaista räkää. Ehkä tätä känniasian monikulttuurista saksalaisittain nähtyä monisyisyyttä tarvitaan avaamaan toinen kulttuuripersoona, kirjailija Roman Schatz: "en tiedä kumpi on säälittävämpää, sekö, että suomalainen juo itsensä humalaan menettääkseen kaiken kontrollin, vai sekö, ettei saksalainen koskaan uskalla humaltua ettei koskaan menettäisi kontrollia." — Jostakin syystä "kalsarikänni" on nyt kaiken "hyggeilyn" jälkeen monikulttuurinen vientituote.

 

Suomalaisen median sivistyspyrkimys on jotenkin niin hellyttävän jälkeenjäänyttä, ja samalla aivan helkutin ärsyttävää. Katsotaan että esimerkiksi ihanaa monikulttuurisuusideologiaa voidaan parhaiten edistää solvaamalla suuomalaisuutta (ks. kuva, HS 12.2. sivu 3) … se mitä ei oivalleta on että kulttuurin vitaaliset kentät voivat rikkoutua vain kerran (ja juu, eivät systeemiä riko ulkoa tulevat maahanmuuttajat, vaan sisäsyntyiset riidat ja keskinäisen luottamuksen katoaminen).

Anna-Stina Nykänen kai katselee norsnluutornistaan, pyrkien karsimaan itsestään kaiken halveksittavan suomalaisuuden. En tunne ketään, jolle "känni olisi kulmakivi" — ja väitänpä, että ei tunne Anna-Stinakaan.
Mutta ehkä hän silti on vilpitön. — Nyt kun psykoanalysointi potilasta näkemättä näyttää olevan sallittua,
tehdään niin: näen, että ei Anna-Stina ole "toivon tuolla puolen", hänellä on mahdollisuus kulttuuriseen eheytymiseen

 

Makea inho suvakkeja kohtaan mielessäni käänsin siis esille tuon Hesarin "kulttuuri"sivun B13. Hämmennyin hieman: Anna-Stinan kirjoitus ei ole moralisoiva vaan tuskaisen rehellinen — kuinka "känni on sisun yksi muoto, eikä suomalaisista koskaan tule kesyjä kilistelijöitä". Tässä oli melkein aistittavissa lämmintä huolenpitoa kansan syvistä riveistä, niin kuin menneiden aikojen kulttuuri-ihmisillä konsanaan! — Joku anonyymi mädättäjä, joku joka oli päässyt laatimaan kolmossivun "lööpit", oli kai päässyt laittamaan lusikkansa soppaan, ja roiskaisemaan kuohuvaan pataan oman asenneräkänsä?

Edelleen Helsingin Sanomissa 19.2. on Anna-Stinan pitkä juttu "inhopuheesta". Tällä kertaa kuvituksessa vuorottelee Trump ja oksennus, tarjoten taas valmiin, hurjan nurjan asenteen ja valmiin syyllisen. — Mutta taaskaan itse juttu ei ole näin yksipuolinen: nyt vain yksi kuvatoimittaja on päässyt tahmaamaan koko jutun, rääkkäämään räällään

Kirjoituksessa oikeastaan (ainakin tulkiten, rivien välistä?) todetaan, että suora vihapuhe on sentään rehellistä, kun taas inhopuhe on pinnan alle peitettyä kuvotusta. Kuinka suvaitsevaisuuskin voi olla pelkkää alentuvaa sietämistä. — Voi kuinka osuva luonnehdinta tuo inhopuhe onkin, kuinka se herättää omakohtaisia muistoja: esimerkiksi kotimaisessa kielikeskustelussa normaalisti sivistyksen kuoren alle jäävä dynga pursuaa joskus pinnalle käsittämättömänä oksennuksena.

Ne ovat nimittäin ne mielestään sivistyneet jotka syyllistyvät inhopuheeseen. Kun nyt esimerkiksi vaaliväittelyissä Trump käytti vihapuhetta, Clinton harjoitti "kokovartaloinhoa" (katsoitteko hänen ilmeitään?). Inho on voimakas viesti: katsokaa nyt vaikka perussuomalaisia, jotka nykyisin kerjäävät hyväksyntää salonkien ovilla, kuin nöyrät koirat ikään … kun raikas vihapuhe voisi regeneroida. — Voisipa sanoa, että mieluummin suoraa infoa kuin kieroa inhoa!

Kirjoituksessa pohditaan inhon olemusta. — Ehkä Jean-Paul Sartre tietää inhosta myös jotakin, hänhän kirjoitti kirjankin aiheesta: hänen mukaansa nykymaailmassa kaiken satunnaisuus aiheuttaa kuvotusta, jolloin kai bulimia helpottaa. Relativististen totuuksien maailmassa, kun ei mikään pysy paikallaan, olo on kuin liikaa syöneellä Linnanmäen kävijällä: ylenpalttiset herätteet saavat mahan kiertämään. — Anna-Stina toteaa tekstissään, että sisälmykset ja eritteet inhottavat; ehkä siis myös vertauskuvallisesti kaikki pinnanalainen todellisuus inhottaa? Niinpä kai myös räkä voi kuvottaa, ehkäpä häntä itseäänkin — ehkä hän onkin väsynyt laulunsa valheeseen?

Ehkä jotkut uskaltavat sivistyksen majakkasaarellaan nähdä pimeyden itsessäänkin — ehkä Anna-Stina onkin jonkinlainen piilopersu? Ehkä hän uskaltaa tunnustaa oman kulttuurisen inhimillisyytensä, paljastaa itsensä itselleen? — Eeva-Liisa Manner kertoo kuinka

  tämä minun tulemiseni on hidasta riisuuntumista:
  jättää yksilöllisyytensä vaatteet
  yhteisyyden rannalle 
  ja uida

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu