Ehdottomuudesta

Harvoin huomaa olevansa itseään viisaampi! — Näin nyt kävi kun kirjoitin kiteytyksen "joka nostaa moraalin framille on jo myynyt sen" … tätä oli pakko jäädä miettimään lisää.

Pyhät arvot, niistä ei voi tinkiä. Oikeastaan niistä ei voi edes keskustella: jotenkin ne tällöin vääjäämättä tahmaantuvat, uppoavat dialektisten jousien suohon, pelkiksi sanoiksi sanojen joukkoon. Voldemort, mesikämmen … "älä turhaan lausu Herran, sinun jumalasi, nimeä".

Jotenkin orpopoikien liian auliisti viljelemä "koti, uskonto, isänmaa" on sekin maallistunut muotoon "monikulttuuri, taloususkonto, globalisaatio". Vai miten se "ehdoton yhtäläinen ihmisarvo" on arjessa muuttunut kuitenkin oikeudeksi ohittaa hoitojonot — kun vain on rahaa? — Moraalin ottaminen lyömäaseeksi viittaa vihoviimeiseen pesäntyhjennykseen: nyt ulosmitataan kaikki rahanarvoinen.

Kuulemma Halla-aho ei ollut valmis sitoutumaan länsimaisiin arvoihin. — Kuitenkin länsimaalainen valistuksen oppi on ajatusten historiassa ainutkertainen, vaalimisen arvoinen: voltairelaisittain Orponkin pitäisi hävetä ajatuskeikaustaan, ja myöntää, että juuri se Halla-ahon harjoittama sananvapaus on se ehdoton, tinkimätön, länsimainen arvojen arvo

 

Jos arvot ovat ehdottomia, niiden pitäisi kai ainakin olla sisäisesti ristiriidaton joukko. Tämä kiellettyjen sanojen hetteikkö on kuitenkin kuin miinakenttä: kokemukseni mukaan yksikin virhe, niin ajattelun baanani muuttuu ajattelun banaaniksi, jota voi sitten karenssissaan miettiä. — No, kerran sekin vain kirpaisee … painetaan tabu-laattoria, ja tehdään pyhyydestä malli.

Oheisessa kuvassa on kiteytetty "jutskien hierarkia". — Osoittautuu, että asiat yksinkertaistuvat, jos jotkin asiat, ne joista ei voi saada mittaustietoa, sovitaankin olevan ehdottomasti koskemattomia (ylhäältä annetut "asetusarvot"), ja loput kaikki ovat ehdottomasti kytkettyjä (maailmassa adaptoituva "data").  Kehyksessä ei ole välimuotoja, ei tarvitse pelätä harmaata aluetta. Tällainen varmuus on jotakin kiinteää … tässä muutoksen maailmassa sellainen on kuin ankkuri vellovassa vedessä.

Niin, ankkuri on uskonnollinen vertauskuva, symboloiden toivoa. Ennen todellisuuden tällainen kaksitasoisuus oli selviö: oli erikseen vajavainen ihmisten maailma ja täydellinen Jumalan valtakunta. Sekä kommunisttinen että kapitalistinen vastavallankumous ja yhteiskuntien horjuttaminen perustui mädätykseen; ja, kuten "taloudellinen palkkamurhaaja" John Perkins on todennut, vaikeimpia horjutettavia ovat yhteiskunnat joissa on vahva moraali, ja tulevaisuuden toivo

Tässä formmaalissa hahmotelmassa on toisaalta pyrkimystä kantilaiseen prolegomenaan kaikelle systeemien metafysiikalle. Kuten Immanuel Kantilla, maailman hahmotukseen oletetaan olevan yhtenäinen samoin periaattein toimiva koneisto, mutta nyt laajennettuna yksilöstä yhteisöön; Kantin rakennetta on myös täsmennetty — on erikseen muuttumaton "moraalikäyttöjärjestelmä" (yläosa), ja "ohjelmisto", jossa kaikki voi muuttua (alaosa). Alaosa optimoi merkityksiä yläosan määrätessä optimoinnin kriteerit.

Asetusarvot ovat kulttuurisia vakioita, joilla ei ole metriikkaa, eivätkä ne tällöin ole adaptoitavissa: evoluutio niiden osalta on pelkkää darwinilaista kulttuurien eloonjäämiskamppailua. Arvot ovat parhaimmillaan hyvin yhteensopivia, kun taas huono arvokombinaatio saa systeemin rattaat tökkimään. Näistä parametreista emergoituu kulttuurien erilaisuus … niin monipolvisten dynaamisten prosessien kautta, ettei kannattaisi ruveta tekemään askelkokeita — ettei tuloksena olisi "kulttuurinen Tsernobyl"!

Asetusarvot ovat kaikki uskovilleen samanarvoisia, yhtä lailla ehdotonta Eino Leinon Kaikkivaltaa, eikä Allah voi olla Jumalaa ylempänä: erikseen vääräuskoisille tarkoitettu taqiyya ei nimittäin johda "monikulttuurisuuden" tavoittelemaan moniarvoisuuteen vaan romahdukseen.

Toisaalta "maailman" puolella, mikään asia tai auktoriteetti ei ole erityisasemassa: kaikki on asetettava dialektiseen kehykseensä ja sen on annettava adaptoitua painoarvonsa mukaiseen tasapainoon, avoimen keskustelun mahdollistamassa vuorovaikutuksessa; kaikesta on voitava puhua. Ehkäpä se vihapuhekin vähenisi, jos sitä kuunneltaisiin, jos dialektisten jousten annettaisiin toimia, määrittelemättä "totuutta" ennalta? — Esimerkiksi vaikkapa kieliasioiden jättäminen "asiantuntijoille", niin, suomenruotsalaisille (!), tyystin ilman vastavoimaa, on mahdollistanut rajattoman turpoamisen

Koska suomenruotsalaiset valittavat että äidinkielen käyttö on ihmisoikeus, heille on taattu 
samat oikeudet kuin suomenkielisillä, mitään puhujamääriin verrannollista suhteellistamista ei nyky-Suomessa harjoiteta. Mutta kuinka pieni vähemmistö voi olla? — Muutama vuosi sitten törmäsin tosiasiaan, että äidinkieli on meillä ilmoitusasia. Halusin kokeilla toimiiko "ehdoton oikeus" myös muiden kielien tapauksessa; niinpä vaihdoin maistraatin sivuilla äidinkielekseni naurun kielen. — Eipä muuta kuin idororodo idodo, ei toimi! 

 

Otetaan sovellusesimerkki — onko ihmisoikeudet "absoluuttinen arvo" niin kuin Orpo sanoo? Tällaisista pohdinnoistaanhan "instrumentaaliarvoineen" Halla-aho joutui vaikeuksiin. — Kuitenkin jopa Raamatun mukaan vain Jumala on pyhä, puhumattakaan Koraanista. Totta puhuen insallah-muslimit tuskin voivat ymmärtää länsimaisten puolestaloukkaantumista; eiväthän muslimimaat ole edes hyväksyneet YK:n ihmisoikeuksien julistusta, heillä on tilalla Kairon julistus, jossa tunnustetaan sharia-laki ja Allahin kiistaton suvereenisuus.

Vain ristriitainen mieli voi puhua ehdottomista ihmisoikeuksista. Kuinka esimerkiksi sotatilanteessa, kun tappaminen onkin pakko, onko kiistettävä vihollisen ihmisyys, vaiko omansa? Missä menee raja, entä sitten ehdottomat eläinoikeudet? Ja ehdottomat ihmisvelvollisuudet? — Mielen dialektiikka-asteikkojen kalibroimiseksi, elämän pyhyyden suhteellistamiseksi, voisi ehdottaa yliopistoihin pakolliseksi aineeksi yhden opintoviikon teurastusoppi-kurssia

Elinvoimainen kulttuuri ei pyytele anteeksi vaan toimii kun tarvitaan, "lain kuoret" voittajat sanelevat myöhemmin. Neuvostoliiton nousun aikana Stalinin moraalina oli jos tapat yhden olet murhaaja, jos tapat sata olet sankari. Rohkealla kulttuurilla on myös kyky kestää tietynlaista kulttuurinsisäistä kaksinaismoraalia: "äidit ja morsiamet" voivat keskittyä ihmishengen pyhyyteen ja mielen eheyteen, autuaan tietämättöminä siitä, millä tavalla heille tässä ristiriitojen maailmassa on jouduttu turvaamaan se "suojattu lies". Pelkkää kulttuurista itsesuojeluvaistoa on jossakin tilanteessa vastuun ottaminen omiin käsiin: "suorana seistä ja kaatua on joka miehellä oikeus".

Nykykirkon hymyn takaa tuntuu kokonaan kadonneen usko ja uskottavuus. Pehmeys ei toimi äärimmäistä kovuutta vastaan, vaan loputon joustaminen antaa heikkouden vaikutelman … ja heikkous on hyve vain kristinuskossa. 

 

Jos asioiden tasapainottaminen on haastavaa sanojen maailmassa, vielä vaikeampaa se on kuvien maailmassa. Ja sitä akuutimpi tämä asia on nyt visuaalisen vuosisadan kynnyksellä. — Mutta valokuvahan on näyte todellisuudesta, siis absoluuttista totuutta? Kuitenkin valokuva voi antaa vääristyneen näkökulman totuuteen; pahimmillaan siinä on kuvaajan tavoitteista riippuen "asennetta enemmän kuin tuhannessa sanassa". Kuvatkin on voitava kyseenalaistaa, niillekin on löydettävä jonkinlainen "vastapaino" — vaikka pilapiirroksin.

Hyvä esimerkki on se, kun Sipilä lupasi asuntonsa pakolaisille — kukapa voisi arvioida, kuinka suuren voiman tämä mielikuva sai pakolaisten sosiaalisessa verkostossa, ohjaamassa ihmisvirtoja? Olemmeko kiittäneet sitä huppupäätä, joka Ku Klux Klan -asussaan oli ainoa joka välitti vastakkaissuuntaista kuvaviestiä? — Ja se Välimereen hukkunut pikkupoika "ainoine hyväksyttyine tulkintoineen" … meinasin editoida sen viereen Riku Rantalan kaarnaveneen

Jos muuten tabu on pyhä, mitä kertookaan nykykulttuuristamme se, että korkeimmat ja koskemattomimmat ovat pahan symboleja — siis Hitler ja hakaristi

 

Jo itämaiden viisaat muuten näkivät Orpon onton hymyn, sivistyneen puheen pintakerroksen läpi:

Tao eli harmonia toteutuu elämällä sopusoinnussa luonnon kanssa. Ihanteena on turmeltumaton luonnonlapsi,  joka sisäisen ymmärryksen avulla toimii oikein. Sivistys ja hyvä käytös (LI) vain pilaavat ihmisen: "Kun Tao kadotetaan, ilmaantuu ihmisrakkauden oppi. Kun ihmisrakkaus kadotetaan, ilmaantuu LI, hyvä käytös."   

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu