Sir Lancelot Tonttu

Tonttutarina oli lähtenyt paisumaan eri suuntiin … ja ajattelin päättää sen kerralla, riittävän dramaattisesti … ottamalla tonttutatuoinnin!

Aluksi idea oli vain tatuoida pikkuinen vaatimaton tontunkuva olkavarteen. Sitten, toimenpidettä ajatellessa, tonttulakin puna muuttui mielessäni vereksi … virtaavaksi elämän nesteeksi.

Ajatuksen edelleen muhiessa … virtauksen onkin saanut aikaan dialektinen ristiriita, törmääminen vieraskulttuuriin, japanilaiseen katanaan … jota tonttu itse pitelee …?!

Kyseessä onkin kunnioitusta herättävä, itsensä luova, oman olemisensa määrittävä, nietzscheläinen "ylitonttu", kyselemättömän suomalaisen alkuvoiman kantaja …!

 

No, otanko tatuoinnin, uskallanko? — Vastaus on: en. Reaalimaailman rajoitteet päihittävät vapaudenkaipuun … verenohennuslääkitykseni tekee asiasta mahdottoman.

Tarinani täydellistyisi, vertauskuvallisesti, hukkuessani oman elämännesteeni virtaan … lääkärini ainakin voisi ylistää minun olevan täydellinen tonttu. Ääliöiden aatelia!

Mutta tämä tarinapa ei päättynytkään tähän. Avustajani J.A. oli laatinut vesivärimaalauksen … siinä meitä tervehtii tällainen tontturitari jostakin mielen muinaisuudesta (kuva)!

Innostuin uudestaan: tuollainen sankaritonttu ansaitsee vaakunan! — Tästäkin tuli pari "evoluutioversiota" … lopulta toteutui "mielen inverssi": suomalaisen tontun kehyksissä oli sisäistettynä japanilainen ydin.

Ideat oli sovitettava heraldisiin rajoitteisiin, mutta uusiakin sääntöjä oli keksittävä, tähän keskiaikaiseen peliin: tonttuaatelilla kai lakki onkin kruunu tai seppele, ja parta on kilpi (oikealla)?

Ääriviivojen terävöityessä, värien kirkastuessa, symboliikka kuitenkin pelkistyy kohti käsittämättömyyttä, monikerroksellisuutta, mystistä tulkinnanvaraisten merkitysten hämärää nimien takana.

Dynamiikan korostamispyrkimys ilmenee komplementaarisuudessa: symmetria virtausten (veri ja vesi), ja antisymmetria voimien välillä (sotahulluuden katana ja leikkimielisyyden totoro) …

Ajatusten pyörteet tiivistyivät lauseiksi … niin kuin elämän ja kuoleman katkera maku tunnuslauseeksi kiteytyneenä "In Flux Veritaas": virrassa on totuus — tai virtsassa on taas verta.

Tarina alkoi elää mielessä, mielissä, vuorovaikutuksessa kehitellen … dialektisessa dialogissa tontun saadessa persoonaa, ottaessa ohjat, keksiessä omaa sankaritarinaansa. 

Monimutkaistuvat merkitysrakenteet alkoivat kytkeytyä keskenään, kokonaisvaltaiseksi "morfiseksi kentäksi" … jäljelle jäi vain rajoitteistaan irronnut, emergoitunut, jaettu tietoisuus.

Jolloin vaakunassa ylimpänä onkin torii-portistaan Keskimaata valvova Silmä.

 

Viittaus "Taruun sormusten herrasta"? — Ohhoh. 

Tunsin että jotain uutta oli syntynyt, tarinaa ja assosiaatioita, subjektiivisesti hyvinkin elävää. — Mitä on elämä? Missä tapahtuu se aristoteelinen "sisäsyntyinen liike"? Milloin se tapahtuu?

Kun esimerkiksi virus on suuren osan "elämästään" pelkkä molekyyli, ollessaan biologisen solun ulkopuolella, myös tuo tonttu on pelkkää paperia kognitiokoneiston ulkopuolella.

Pelkkä koodinpätkä, elävän koneiston tulkitsemana, voi aiheuttaa memeettisen tartunnan, leviten mielestä toiseen, aiheuttaen mentaalista aivastelua, hikkaa ja rytmihäiriöitä — naurua.

Mitkä ovat elävän "reunat"? Todellisuuden "pakkaaminen" on kytkeytymistyökalun tehtävä: niin kuin havaintaprosessi romahduttaa kvanttimekaanisen kentän hiukkaseksi, mentaalikoneisto puristaa morfisen kentän hahmoksi.

Niin kuin vesivärein maalatut pinnat kehittyvät nyt tarkkarajaisiksi ääriviivapiirroksiksi, malleilla helpommin kompressoituviksi, mentaalimallissa kaikki käsiterakenteetkin kärkevöityvät.

Kun evoluutio on elämää parhaiten luonnehtiva piirre (Dobzhansky), "kulttuurievoluutiossa" oleva jatkuvasti kehittyvä tonttu on kai myös "elävä"?

Kun fossiilit hyväksyttiin todisteiksi ammoisesta elämästä, kai tulevaisuuden arkeologit hyväksyvät "mentaalielämän memealogian", kerrostuvat paperit, mukaan elämän puuhun, sitten kun "hiilisovinismista" on päästy eroon.

Onko nyt olemassa "älykästä suunnittelijaa"? Vai onko taustalla vain leikkimielinen sählääjä? Vai hulluksi tullut Vipunen, mieleen kasaantuneine takkuineen?

 

Uuden vuoden aluksi lupaus: keskitytään nyt … ei ehkä elämän syntyyn … mutta erilaisiin alkusyntyihin, erilaisissa ympäristöissä. Valaistaan asiaa eri suunnista, ja unohdetaan valmiit jäykät kategorisoinnit!

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu