Jääprinsessat, ja prinssi

Maailma on kuin irronnut ankkureistaan, lähtenyt kulkemaan virran mukana … juurikin sellaisena ajopuuna. — Kiittäessäni Oikkosta näkevimmästä näkemästäni visiosta, hän totesi että ”tuo juttu oli pakko kirjoittaa, koin ihan velvollisuutena” … niin, hän taitaakin olla jonkinlainen vitaalianturi todellisuuteen: ”vaistonvarainen vastenmielisyys … saattaa olla herkempi mittari kuin mallin mukaan kyhätty ja koottu dokumentaatio …”

Kun herkkävaistoisuus estetään, metoo-hengessä (?), yritetään tarrautua nykyhetkeen, koulukirjatodellisuuteen, ja pysäyttää muutos … vesi jäätyy, ja ilmeet … kun kokonaiset hermeneuttisen päättelyn kehät on sidottu dogmeihin, angstin peittämiseksi ja uskottavuuden vakuuttamiseksi, niin paine kasvaa … ja lopulta jäälohkareetkin alkavat vyöryä. Nämä vyöryvät ajattelun absoluutit muuttavat kaiken muun suhteelliseksi, totuudenkin”hiljaisella hyväksynnällä”.

Viikonlopun Ykkösaamussa pääministeri Sanna Marin kaipasi politiikkaan vakautta ja rauhallisuutta … hän korosti olevansa ratkaisukeskeinen, etsivänsä konsensusta ja sopua. — Luoja varjelkoon meitä tämmöiseltä itsekritiikin puutteelta, myrskyn pyörteeltä, jossa seesteisen aamun jälkeen hallitsematon naisenergia jyllää: ”puheeni tuli sydämestä … eikö teitä hävetä!” — Olemme todistamassa blokkipolitiikan syntyhetkeä, rintamalinjojen miinoittamista, jossa väliin jäävä Keskusta jauhautuu … Kulmuni kitkee ja itkee. Jossa ”populistit” yrittävät vakauttaa yhteiskuntaa, kun taas ”vastuulliset” tekevät pahimpansa saadakseen aikaan epäjärjestystä.

Tässä näytelmässä Vihreiden Pekka Haavisto, merkillinen mies, on olevinaan esimerkillinen esimies … täydellinen näyttelijä, vakuuttava: ei vilkuile sivuun, ei raavi niskaa. Parlamentaarinen opera buffa, jossa yhden lapsen tragedia heiluttaa koko yhteiskunnan, kulttuurinkin tulevaisuutta, luottamusta … lopputuloksena yhtä absurdinaurinkoinen, imelänirvokas näytelmä ”lasten parhaaksi” … kammottava kuin Teletapit oli aikanaan (jota lastenohjelmaa kaikki lapset pelkäsivät). — Ja meille syötetään tätä helkatin tappivanukasta! — Apua. APU-VA! Parodiahorisontti on ylitetty, kukot pistetty kuriinenää kukaan ei kuule huutoasi.

 

Tajuavatko nämä mustat hattivatit olevansa päähenkilöitä tässä näytelmässä, oudossa reality-showssa, jota koko Suomi on laitettu lääpällään seuraamaan? He ovat osa outoa kädestä suuhun tapahtuvaa vaihdantataloutta, identiteettipolitiikan kauppatavaraa, joille itselleen lapset pelkkä hyödyke ja vaihdon väline … tässä basaarissa isis ja äitis kyllä löytää hinnan ”just for you”. Kun kulttuurissa ei tunnusteta ihmisoikeuksia (YK:n ”universaalien ihmisoikeuksien” sijaan heillä on sharia-lain mukainen Kairon julistus), ja kun orjakauppa on nykypäivää, jossa äärettömän ihmisarvon sijaan on ”ihmishinta”. Mielenmaailmassa, jossa vääräuskoiset ovat palvelijoita, charter-lennot, VIP-kohtelut, ja Kela Gold ovat itsestäänselvä nautintaetu.

Eipä taida olla väliäkään … kyseessähän taitaa olla punavihreän kuplan sisäinen ”hyvesignalointi”, jonka tarkoituksena lienee pelkkä projektiivisten viholliskuvien rakentaminen, ryhmäpaineen kasvattaminen, omien joukkojen kokoaminen kaoottiseksi muuttuvassa maailmassa … onhan hyvä erotettava pahasta. Marinkin totesi luottamuslauseäänestyksessä hallituksen ja opposition välisen eron tulleen ”kristallin kirkkaaksi”. Absoluuttisiksi muuttuvat kaikki jatkumot: tietyllä raskausviikolla naisen ehdoton oikeus ruumiiseensa muuttuu lapsen kaikenohittaviksi oikeuksiksi. — Kyseessä on kuin uusi muotoilu ”käänteiselle Humen giljotiinille”: kun todellisuus halutaan nähdä selkeärajaisena, se tehdään sellaiseksi, konstruktivistisessa maailmassa.

Pahinta on itselle valehtelu, julkisivun ylläpito itseä vakuuttaakseen. Kun hallituksen ”viestinnän päätavoitteet” ovat avoimuus ja luotettavuus, onkin suurin huoli valheiden paljastajista … ja vaikka tavoitteena on ”vuorovaikutteisuus”, tähän pyritään itsesensuurilla. — Ehkä kyseessä on systeeminen itsepuolustusreaktio, hukkumisrefleksi ja katatoninen jäykistyminen: hallitusta ei pidä koossa kansan tahto vaan pelko vallan menettämisestä. Ei uskalleta mittauttaa todellisuutta, vaaleja siirretään kaikin keinoin … viimeisetkin peilit on haluttu kadottaa, virsi 440 on poistettu virsikirjasta …

   … Jo vääryys vallan saapi
   se huutaa taivaaseen
   se turmaa ennustaapi
   vie kansat kurjuuteen …

”Vääryys”? Eihän nyt sentään? — Mutta avataan vähän tämän käsitteen olemusta, ja käsiterealismin kukkasen, sen pyhän ”oikeusvaltioperiaatteen” ongelmallisuutta. — Sanna Marinin mukaan oikeusvaltion perusperiaate on vallan kolmijako-oppi. Huh huh. Kun sen yleisesti hyväksytyn Montesquieun kolmijako-opin tarkoituksena on mahdollistaa läpinäkyvä hajautus, estää totaltarisoituminen, vallan yhdensuuntaistuminen, erottamalla toisistaan päätösvalta (Eduskunta), tomeenpanovalta (hallitus), ja tuomiovalta, nykyisessä ”valtio olen minä” -ajattelussa vallan virta näyttää sekoittuneen Marinadiksi: nyt päätösvalta on hallituksella, toimeenpanovalta on näkymättömillä virkamiehillä, uskollisilla käsikassaroilla … ja missäpä onkaan Suomessa se ”riippumaton tuomiovalta”?

Hurjinta itsekritiikin puutetta osoittaakin se, että hallitus on katsonut asialliseksi ruoskia Unkaria tämän ”oikeusvaltioperiaatteen” nimissä … mutta kun Suomessa perustuslakituomioistuimen sijaan vallan suodattimena toimii vain ”parlamentaaristen voimasuhteiden” mukainen perustuslakivaliokunta, mikä mahtaakaan olla hallitusta haastavan aloitteen läpimenotodennäköisyys? Tämä täysin poliittinen elin, joka hajotetaan aina vaalikauden jälkeen, tasapainottelee tämän hetken voimasuhteilla … kun taas, esimerkiksi, Yhdysvaltain Supreme Courtin tuomarit ovat elinikäisiä, jatkuvuuden ja oikeuden mallin muodostumisen mahdollistamiseksi. Ja niin kuin näyttää, kun Suomessa poliitikot toimivat tuomareina: ne joilta ei puutu rehellisyys, niiltä puuttuu rohkeus. — Ja lehdistö, ”vallan vahtikoira”, on pelkkä takapuolta nuoleva puudeli.

   … Nyt viekas vilppi täällä
   on noussut kunniaan
   on valhe vallan päällä
   ja vääryys voimissaan …

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu