Pitkätukat viennin veturina

Suomen tärkeimmäksi vientituotteeksi on nopeasti muodostumassa Euro.

Kiitos siitä osittain kuuluu ”pahan akselille”, eli 6-pack hallitukselle, karttakepillä jäätä kokeileva kansakoulunopettaja etunenässä.

Samaan aikaan ne luokan takarivin pojat ja tytöt puurtavat ideamyssyt sauhuten tuodakseen ne hukatut Eurot takaisin. Eikä nyt puhuta Sakke ja Speedy -klooneista. Ne ”onks miljardi paljon?” -ihmiset ovat tällä kertaa lähtöisin sieltä liitutaulun äärestä.

Suomen musiikkivienti on lohduttava valonpilkahdus talouskurimuksen yöstä. Viime vuonna kasvua oli 38%! …Ja tänä vuonna tuskin jäädään siitä. Vaikka nettosummat ovat pieniä siihen verrattuna, mitä valtiovalta pystyy tuhlaamaan yhdellä pään nyökäytyksellä, on saavutusta arvostettava.

Mikä tämän kasvun on saanut aikaan? Muusikothan ovat aina olleet hyviä. Kenties kunnia kuuluu onnistuneille teollistamistoimille. Kansainvälistyminen on otettu päämääräksi ja on hankittu siihen vaadittava tietotaito ja välineet. Tämä näkyy ja kuuluu selkeästi mm. studiomasteroinnin laadussa ja upeasti tuotetuissa musiikkivideoissa. On helppo tuntea myötäylpeyttä.

Uskoisin, että urbanisoitunutta musiikin kuluttajaa viehättää suomalaisessa musiikissa eräänlainen aitous ja alkuvoima, yhdistettyna loistavaan tekniseen osaamiseen. Doom-metallibändi, ilman suomalaista mäntymetsää musiikkivideollaan, ei yksinkertaisesti ole uskottava (tosin mm. ”the black satans” bändi näyttää suosivan lehtipuuvaltaista maastotyyppiä).

Eräs, oletettavasti ei-suomalainen, Youtube-kommentoija kertoi, että hänen soittimeensa ladatusta musiikista 80% on lähtöisin Suomesta.Tuota voisi kutsua jo dominoinniksi.

Merkittävä suomalaisen musiikin virstanpylväs saavutetaan tässä kuussa. Eräs eeppisistä ikoneista, Nightwish, julkaiseen uusimman albuminsa Imaginaerum (ja myöhemmin siihen liittyvän elokuvan). Maailmalla julkistusta on odotettu hartaudella. Pankki tulee hyvin todennäköisesti räjähtämään. Kulta- ja platinalevyjä sataa kuin sieniä sateella. 

 

Alla oleva klippi kertonee kaiken. Aitoa ja ammattimaista.

 

P.S. Japanissa TV:n erittäin suositun aamuohjelman ”Tokudane!” (Fuji TV) pääjuontaja Ogura-san nosti kesken ohjelman pöydän alta esiin juuri julkaistun Nightwish:n ”Once” albumin. Toistakymmentä miljoonaa katsojaa sai aamiaispöytäänsä tarjoiltuna suosituksen seuraavasta levyhankinnasta. Näin se pitää tehdä!

 

heke
Sitoutumaton Ulkomaat

17-vuotias ulkosuomalainen proge-mies, yrittäjä, DI.
Arvostan hyvää ruokaa ylitse lähes kaiken. En kuitenkaan pidä sipulista ja narsismista. Poliittisesti olen kaikkiruokainen; Koska...
.. säälin luontoa, siksi Vihreät.
.. sydämeltäni duunari, siksi ex-demari.
.. libe-konservatiivi, siksi kokoomus.
.. maasta tullut, siksi KePu
.. maaksi jälleen tuleva, siksi KD.
.. kaikkien etua ajatteleva, siksi RKP.
.. tilanteen mukaan ulkopukeutuva, siksi VL.
Seuraavissa vaaleissa ääni menee PS-IPU-sektorille.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu