Keskusteluja sisäisen äitin kanssa!

Äiti puhhuu runojensa kautta
mie puhun tässä ajassa ja omalla suullani sisäisen äitini kanssa
– kaikilla ihmisen oikeuksilla.

Minun äiti oli syntyny 5.2.1935 Viipurissa
kuoli 50-vuotiaana ihan seisovilta jaloilta yhtäkkiä

2.5.1985 Torniossa.

Joo sie elit niin täysillä, että siinä jäi paljon puhumatta.

Eikä jääny oloa, ettekkö tehny just niinko itte halusit.
Tiäkkö äiti, mie olen kaikki nämät vuet aatellu, että nuile sinun runoile
pitäs tehä jotaki.

Nyt mie tehen.
Mie puhun nyt.
Ja häpeän valhmiiksi sinun juttuja.
Ja omiani.
Säikyn jo nyt häpeästä sekasin.
Mutta mie tehen nyt näin.
Sieki tekisit.

Airi Pöykkö

Runoja
7.4.82

– lukkee tuon harmaan pahvikansion kannessa!

Ihminen on irti!

Aikaa varastan.
Tuhlaan tuntejani
musteen juoksutukseen.
Tuuli tuomitkoon.
Väri värinsä vahvistakoon.
Valovuodet vaeltaa.
Aukot ajelehtivat vielä.
Vielä voin varoitushuutoni humauttaa.
Muistuttaa minusta, maailmasta ja
mansikoista meidän takapihallamme.

– Airi Pöykkö, Runoja

Ainakosse sieki olit väärää asiaa tekemässä
väärässä paikassa
mutta uhman voimalla teit runon
joka muistuttaa sinusta
ja kyllä oli sana hallussa
ja tuo sanojen pyörittely
jeeh ja avot mansikat ja maailman takapihat!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja sisäisen äitin kanssa!

Hengitä sisko, hengitä veli!

Tsemppiä met pikkuset siskot ja veljet, äitiemme ja isiemme lapset, met
timantit ikuset! Päivä vain ja hetki kerrallansa ja muista henggittää
kaiken kanssa. Kaiken kanssa!