Surun ja hädän sanoja!

Tämä hetki ja avaruus tässä ja nyt
kukhan muu ei ole koskaan ollu tässä hetkessä
tässä hetken ja elämän kohassa just
jostaki on tultu
jotaki tuttua
kaikki valmhiina
tuntemattoman eessä
koko ajan perillä!
Rakhauella, kunnioituksella ja syän hellänä hallaan pikkuhilkkapientä!

Ämmillä ei ole hättää
niinkauvvanko se itkee.
Niin sannoo minun kläpit!
Ja son tosi, mie itken nytki.
Ja taas ja taas Ämmi ryömii ja rämisee
ja tietää, kaikki hyvin.

Kutominen pittää minua tolpilhani.

Niin vaikea olla.
Vaikea olla.
Pakko olla varovasti.
Varovasti ihan keskellä itteä.
Hiljaa.

Autioita hiljasia päiviä.
Hiljasia aamuja.
Vieläki uus aamu.
Pitkiä hiljasia iltoja.
Tunnista tunttiin.
Päivästä toisseen.

Vaikeaa isän kipeä ruumis.
Ihanaa isän viissaus ja rohkeus.

Isä luotti.
Oli sinut elämän ja kuoleman ja minun kans.
Tasavertasta kohtaamista kaiken kans.
Kaikesta, ihan kaikesta huolimatta.
Viimisseen aahmuun asti isä tiesi
mitä tarkottaa elämä ja mitä tarkottaa elämästä luopuminen
tiesi, että omenapuu kannattaa aina istuttaa.

Hiljanen kaupunki
Hiljanen mieli
Väsymystä
Haikeutta
Pikkuhilkan itkua sallaa keittiössä

Välilä itken isän nähen
Puhistan etäpesäkettä ja pillahan itkuun
Katon isän ohuita jalkoja ja kyynelheet valluu
Välilä isä sannoo jotaki
Ylleensä ei mithän, ei jaksa, ei tartte
Kaikki hyvin
Kaikki niinko on mahollistä tässä maailmassa
Kaikki niinko met ikinä osasima ja voima
Kipuja ja kipuja

Välilä isä halusi, että piän sen päästä kiinni
Välilä se istu ja nousi siesomaan, kipuja
Kipuja
Kipuja

Vasta jälkhneenpäin kykenin näkemään sitä kivun määrä
Sitä ruuhmiin tuskasuutta ja kipua
Voi helvetti saatana ei mistään apua, kipuja vain
Emmä met osahneet hommata kipua pois
EMMÄ OSANU HOMMATA APUA KIPUIHIN
itku
itkua
viha
VIHA
Säälivää itkua

Välilä isä itkee
Se sannoo, että sillä on niin hyviä lapsia
Ja itkee
Hallaama
Ja sanon, että son itte maailman mahtavin ihanin isä

Välilä sanon, että son hyvä ihminen
Sanon, että se on vappaa lähtehmään
Kaikki hyvin
Se on tehny kaiken hyvin.
Näitä lausseita mie toistan ja toistan
Isä sano joskus, sanoma niin ja sitte aina sanoin
Yhä uuestaan lohuttavia sanoja

Niinko se, että emmä ennää oota kuolemaa
Isä sano, että sanoma niin

Ei toivota minkhänlaista
Kuolemaki tulleeko tullee.

isä ei ennää kanna minua
isä tietää
Tämmöstä elämä on
Jotenki täältä on lähettävä, se sano

Vaikeutta

Hättää
Reipastumista
Valoa ja iloa, hellyyttä
Joka ikisenä kivun ja saihrauen päivänä

Enkä mie koko ajan märise
mie selitän ja silitän ja virkkaan
naurama välilä

7.8.2012 kirjotin ja isä kuoli 9.8.2012
Kello viien runo
tänä päivänä
tämän elokuun,
ole hilkkapien
ole ja hengitä
uskalla
hetki kerrallansa.
On ilta, jospa mie virkkaan vähän tässä.
t. hilkkapieni niin pieni
elämän ja kuoleman maassa.

7.8.2012
Vettä sattaa
niinko minun itkemiset
tippus taihvaasta.
Antaa mennä,
itke vaphaasti pieni hilkka.

8.8.2012
Taivas kantaa tuulimoita
maa kukkaloita,
ilahuttaa tai sitte ei ilahuta,
pyyhin kyyneleitä,
elämä koskettaa,
puut, ruoho viheriöi,
ämmi tässä hiljaa höpinöi,
lähellä
elämän toellisuutta.

Sinun ei tarvii pelätä
Olet vappaa
Sie voit lähteä
Sinun ei tartte pelätä
Olet niin hyvä
Ikihyvä
Kaikki hyvin

Piän käestä
Toinen käsi isän ottalla
Pienet kärsivät tähet kattoo meitä

Keveästi saaren yli
Rohkeasti
On niin kaunista nyt
Kaikki on hyvin

Minun rakas isä
Meän rakas ihana vaari
Rajalla häilyvällä
Murtuu hiljaa
Hengitystä viimisellä rajalla
Kuoleman rajalla
Kaikki on hiljaa

Hiljasta
Niin hiljasta
Kaikki, ihan kaikki valmista
Isän elämä ei
Tuli uus aamu ja taas uus aamu
Ja taas aamu
Isä ei henggitä
Taas isä henggitti
Hengitti ja puristi käestä
Ei henggitystä
Hiljasta
Ei tullu päivää
Ei ennää iltaakhaan
Ei tullu ennää henggitystä
Isä ei henggittäny ennää ja mie juttelin rauhassa
Sitte soitin veljelle, tämä on ihana puhelu
Isä oli saanu kuolla

Läsnäolemista
Kaikesta huolimatta
Isä ei henggitä ennää.

Oletko isä nyt sylissä toisten maailmojen
Kaikki hyvin
Ihanat pilvet taihvaalla
Tornionjoki virtaa
Mettät kasvaa

Isä sai lopulta luopua kipeästä ruuhmiistaan
Kiittäen maailmaa, elämää, kukkia, kasvia, kaikkea ja minua
Niin rakhaasti
Isä pääsi kiittämästä päivästä ja minun sitkeyestä ja jaksamisesta
Isän loppuelämä oli kipua ja kipua
Pahoinvointia ja kipua

Ei toivoa
Ei mittään toivoa
Ei toivoa, ettei ois kipua
Ei voimia tyhjän toivomisseen
Silti toimia
Siittä huolimatta nähä joku valo
Se on elämän kohta
Nähä sittekki se valo
Ei mithän toivoa ja kipeä.
Vaikka jo käsitimä
ei ollu voimia
toivoa ees kuolemasta.
Ei ees kuolemaa tarvinu toivoa.
Kaikki hyvin.

Isä toivo, että olen vieressä lophuun asti
Olin ja läsnä ja kaverina
Saatoin ja hoijjin
Näissä sanoissa on sitä

Minun maailman paras isä on kuollu.

Mettät kasvaa
ja joki virtaa,
kaikki hyvin.