Keskusteluja äitin kans osa 3

INTERVALLI

sulaudun suoniesi saneluun.
Löydän lämmenneenä itseni
ihmettelemästä
sävellystäsi minussa.

– Airi Pöykkö, Runoja


Ihana runo, kuulee, olit nainen!
Mutta Muorikulta, nyt hermostuttaa,
minkälaisia runoja sie oiken olet tehny.
Mie arvasin tämän häpeän
en vain tieny
tämmöstä intervallia,
no pienen kynnyksen yli piti tulla, ok!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Aurinko polvistuu
linnut lämmittelevät
sinä tulet minuun
ohitamme aikaa

– Airi Pöykkö, Runoja


Taisit olla Afrodite oiken
ja oiken!
Pitihän se arvata, sie olit just tuommonenki.
Ei kuule, tulleekos tästä mithän,
ei tieny isäko mulle nämät runot ojensi
ja aina kyseli, että mitäs teen niille runoile!
Vai tiesikö isä
Saattopa se minun isä tietääkki
Se oli sinut kaiken kans
Vaikka niin korrekti ja siisti
Sulta äiti on helppo uskoa just tämäki

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Se pieni liike
taivaankansi kumajaa
atomit avautuvat
sinä pidät minua korvasta kiinni

– Airi Pöykkö, Runoja


Rakkautta rakkautta

ja nyt tämä olo, että mie niinko häiritten

nuita sinun runoja!
Mutta nämät on minun sivut
ja sinua ei ees ole tekemässä,
siis näin tehhään ja trallallallaaaa!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Ei kerrota kenellekään
askeleittesi kaikua.
Putoamisiasi minuun.
Tulemme täyteen tuhannen kerran
eikä yhtään samanlaista kertaa
sinulta minulle.

– Airi Pöykkö, Runoja


Hupsista vain
nyt kävi näin,
julki tuli
ja lastenlastenlapsetki nämät runot luki!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

kosketuksesi kutsuu
etsii eilistä
emme tavoita
nauraa heleästi hetki
syntyy säkenöiden
huomisen kaipaus

– Airi Pöykkö, Runoja


ei isoja kirjaimia
ei pisteitä eikä pilkkuja,
hah äiti, sie tehit jo tuon,
mie luulin, että mie itte sen keksin!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

kätesi lähestyminen
sovittaa
sanat olisivat samoja
nukahdat
kuumalle alustalle
yhdessä yskimme
yksinäisyyden yli

– Airi Pöykkö, Runoja


Sie et koskhan puhunu yksinäisyyestästi.
Mie luin sen sinun päiväkirjasta.
Se oli paskamaista.
Se oli ihan hirveää.
Se tuntu niin pahalta.
Voi pienet minun vanhemmat, mie hallaan teitä.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Huultesi värähdys on aina uusi.
Saan joka kerran sanomasi.
Kasvoi kuusi kaksi miehen mittaa.
Vaihtui kerran presidentti.
Atomivoimala tihkui.
Minä saan sanomasi.

– Airi Pöykkö, Runoja


Resitentin vaihtuminen oli mitta
Olitta olheet kauan naimisissa.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Naurat minulle.
Toisin kuin muut.
Oikea nainen tiskaa
ja siivoaa ja siivoaa.
Koko suku siivoaa.
Me siivotaan yhdessä,
erilaisesti.
Minä nauran Sinulle.

– Airi Pöykkö, Runoja


Kyllä mieki tiesin net kodin pikkutyöt!
Ja äiti, mie näin senki ajanko isä opetteli tekehmään ruokaa.
Aattelessie, se soitti ja kysy jotaki ruuanteko-ohjetta.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

puhun sinulle ikkunanpesusta
kuulet kaikki keväästä

– Airi Pöykkö, Runoja


Mitä sie tarkotat, minun taju ei nyt toimi?
Puhuma toistako tarkotama, niinkö?
Niin met ainaki tehemä.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

ikävöin koko illan
kaipasin katsella sinua
kun sitten siinä röhötät
kaipaan ikävääni

– Airi Pöykkö, Runoja


Äiti sie kuolit
Voi kauhea olit kuollu yhtäkkiä

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Minä en halua kokemuksia.
Useat haluavat kokea
erilaisia kokemuksia
tummia ja vaaleita
että jää muistoja
kipuja ja kyyneleitä
ymmärtämättömyyttä.
Minulla on ymmärtäjä.

– Airi Pöykkö, Runoja


Eikä mikhän riitä
No sitä mie äiti toivon itteltäni
että mie itteäni ymmärtäisin.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Keijujen maa

Kesäpäivä pehmoinen
yön välissä paita puhtoinen
voikukkia vuoteella
sananjalkoja sängyn alla.

Sävel hienäsirkkojen
kuiske kotikuusien
unilaulut lampaiden
solmut sormien
minut siirtää
maahan keijujen.

Tuoksuu kaunokit ja liljat
kypsyy ajallansa viljat.
Kesä syksyyn savuaa.

– Airi Pöykkö, Runoja


Ajallansa kesä
linnuilla pesä
korjathan sato
eikä se kato
kenet se millonka vie
mihin menit äitipieni sie
oisit minun kaverina täälä
kesäsellä lapin säällä!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

kaikki se kärsii
kaikki se – se – se
aamen
neljä kertaa neulottu
leninat unohtuneet
avaamme oven
uudelleen kahden
kaikki se – se – se
miten se?
mitä ennen aamenta sanottiin?
onko sitä ollut
kaikkinä näinä vuosina?
aamen
kuin kuittaisi kaiken
sulkisi sanat taakseen
kauniiseen kukkaroon
aamen
kuljemme taas kahden
aloitamme aamenesta

– Airi Pöykkö, Runoja


Neljät nutut kuottu
nyt lasten vaipat unohettu
aamen aikoja sitte sanottu
olitta nuoria sillon niin ja nuoria tällöin
mie niin teitä nytki käsitän.
Mie, joka niin väärin kaiken lapsuuessani käsitin.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Rakasta kuuntelen

Rakasta vierelläni kuuntelen
utelen unikuvia
kaipaelen kauneutta
luottamusta luotaan.

Karikoita, kiviä kolisee.
Liejua liimana lirisee.
Luulen lapsen lailla.
Lentää pienet linnut,

laulaa laulujaan.

Korvani kaipaavat
kerran kuultua säveltä.
Kulunutko sävel tuo?
Yksinkö sitä soittelen?
Harhaako haparoin?
Miten soitetaan säveltä,
kahden laulettavaa yksin?

Ei sitä soitella.
Lauleta ei lapsen lailla.
Korpit kuiskii linnun äänin,
Naakat nauraa kotipuissa.

Rakasta vierelläni kuuntelen
utelen unikuvia.
Katson kuka kuiskaelee,
mistä suunsa sanat saavat?
Mihin menneet muistikuvat?

Kuvat koruina albumissa.
Heinän heilahdus haihtunut.
Liikkumatta liljat valkeat.

Mihin leuto kesätuuli,
heinän heilahduksen unohti?
Mistä koppakuoriainen,
suuhun rakkaimpani osasi?

Minäkö jätin liljankukat
huomaamatta kuihtumaan?
Miksi minä kuuntelen,
virittelen virelläni
vierasta omakseni vakoilen?
Unikuvia kuvittelen?

Liekö kaikki kesätuulet
valkoliljat,
valhetta niin hurmaavaa?

Rakastanko sumu sieraimissa,
unikuvat suonissani?
Saanko sanan kuoria
koskettaako kuohusta vain pisarat?
Leiskautanko valkoliljan valheita?

Päällä pilvien utujen?
Sitäkö todeksi luulen?
Uskonko unikuvia?
Kaksin katseltavia,
kolmin koettuja?

Rakasta vierelläni kuuntelen
unikuvia utelen?
Puhaltaen heinä heiluu
muovililjat hohtelee.
Linnut säveltänsä soittelee
naakat nauraa pihapuissa.

Mihin pääni pudottaisin
koskettaisin kipuamatta.
Mistä lauluuni sävelen saisin
unikuviin uskomatta?

Kourin kosken, sormin soudan
soutaneet lie monet sormet?
Uskon valat valhetuksen.
Kuvittelen kumminkin
kauniimmiksi kaunistelen.

Linnut laulaa lorujaan,
sävelellä entisellä.
Korvani kuulolta kuristan,
Puristan sielun sisälle.

Jätän vanhan sävelen soimaan.
Yksin soittelen satuja.
Rakasta vierelläni kuuntelen,
unikuvia utelen.

Unikuvat kertovat.
Kartoittavat katujaan.
Keinahtelee kesäpäivät.
Savu syöpi aurinkoa.
Sävel vanha viritetty,
soittaa surusäveltään.

Kelle sävel syömeen syöpyi
sitä aina kuulla halajaa.
Kuunnellessa mieleen palaa
usko kevätliljaan valkeaan.

Vaaliessa valkoisuutta
sydän hiljaa riemuitsee.
Ohdakkeen ja punaruusun painallukset puhdistaa.
Siirtyy unikuvat utuiset.

Kasvaa kaunis valkolilja
huojuu heinä hellesäällä.
Raekuurot notkistaa,
repii lehdet,
ruoskii multaa.
Kestää lilja myrskysäätä.

Lakkaa naakat nauramasta.
Linnut lentää laahottaa.
Valkolilja vaiti kukkii.
Loistaa läpi tuulisään.

Rakasta vierelläni kuuntelen,
unikuvat unhoitan.

– Airi Pöykkö, Runoja


Eläköön äiti kaikki moraaliongelmat ja huolet
sitte sie yhtäkkiä otat ja kuolet!
Unikuvat kukkii ja linnut laulaa
on päätä on kaulaa
aurinko lättyjänsä vieläki paistaa
ussein ajama väärää kaistaa
ilo ja suru net vieläki kättä paiskaa
uus ja vanha yhä yhtä vaikeasti elämää rakentaa
tääl tyttäresi ja poikasi parhhaansa mukhaan pakertaa!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu