Keskusteluja äitin kans osa 6


Lapsen vuoden laulua

Mummot mukavasti matkoihinsa.
Vaarit vaikeasti vanhainkoteihinsa.
Lapset laulellen lepopaikkoihin.
Isät innoissaan ikivihreitä,
äidit äkäpäissään älppäreitä.
Sedät, serkut, sukulaiset, suurta satua!
Lapset laulellen liukasta latua,
muovimäkeä miehet mainiot.
Naiset nousevat nollarajalle.

Liukkaan ladun lapsukaiset
muovimäkien miesten mukulat
sovinisti-naisten lapset pienet.
saduista saavat sukusanomansa.
Lepopaikoista itkulleen imettäjän.

Itse lapsen saatuansa
kummastuvat kuvajaistaan
kammoavat, karjuvat kakaraansa
kantavat kolosta kauas.

– Airi Pöykkö, Runoja


Meilä äiteilä on semmoset kläpit
ko olema ansaihneet
ja kläpeilä parhaat äitit,
mitkä pilven reunalta kattoen saatto löytää!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Lapsen vuoden Lapin aurinko

Aurinko ei laske Lapissa.
Se kumartaa kesälle.
Se haluaa katsella koko kasvoillaan
kuinka tunturit taistelevat
turistilaumoja vastaan.
Kuinka lohet luhistuvat
lantalaisten leluiksi.

Hiljaisuudessa huudetaan.

Älkuperäiskansoja
autetaan aitouteen.
Seleeniä suudellaan.
Peuralta porataan potenssia.

Aurinko nauraa
ja näkee:
hillan hiljaisen huokauksen
suon surkastumisen
olion oudon onnahduksen
ja jäkälän jähmettymisen.

Aurinko laskee kesäöitään.

– Airi Pöykkö, Runoja


Mutta vieläki äiti,
täälä suopursu kukkii
ja kuovi laulaa!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Kesäpesä

Sanon sanoja sydämestä
vanhanaikaisiksi vannotaan.
Kerron kesän kuulimisia
kuluneiksi kuvataan.
Uudet kesät
atomipesät
asuttaviksi anojille annetaan.

Rakentaminen romutettu
savustaminen siivutettu.
Nyt vain ollaan
toimeen tullaan
tuntematta talven tuiskuja
haistamatta hallan hajuja.

Miten voidaan
tunnelmoida
ikikesän lämpimästä
suven sydämestä?

– Airi Pöykkö, Runoja


Tässä kaks muoriskaista

kesälauluja syämmen pohjasta joikaa ja laulaa,
toinen ikikesänen
toinen keskeneränen.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Lapsen itku

Itkee lapsi Vietnamin
puuttuu lämpö äidin sylin.
Isän kätkee kuuma maa.
Kaikki sortuu, savuaa ja vaikeroi.
Itse valinnut en maatani
lapsi ihmisen oon minäkin
enkä tahdo tuonelaa.
Meille suoneet elintilaa eivät
he, jotka vanhempani veivät.

Kuka antoi vallan yli ihmisen?
Ottiko he itse sen?

Miksei kukaan huuda puolestani?
Tule turvakseni?

Hiipii yössä peto julma
saapuu lapsen luo.
Hehkuu vielä kodin tuhka
pommit yhä kylvää kuolemaa.
Painuu maahan
viereen pienen itkevän
suuri leijona ja huokaa:

Itke lapsi, itke vaan.
Sulle turvan tarjoan
Eivät itke enää sotijat
kuivuneet on heiltä kyyneleet.
Turtuneet on tunteet heillä.
Hyvän, pahan sotkevat.
Eivät tunne, mitä kätkee
alleen tuhkat kotien.
Lapsi pieni, lyhyt täällä
elo meidän kaikkien.

Katso, isäs oottaa Sua
päällä pilven pienoisen!
Äitis myöskin vastassa
kera Jeesuksen!

Nukkui lapsi Vietnamin.
Nousee leijona.

Yhä itkee jossain lapsi.
Yhä kuolee isiä.
Äidit vaipuu vaikeroiden.
Kuvat kulkee.
Kärsimys vain laajenee.

Kuka antoi vallan yli ihmisen?
Ottiko he itse sen?

Itkee lapsi Suomenmaan.
Äiti huutaa – menee pois.
Isä juo ja räyhää – kotiko tää ois?
Kukaan pysähdy ei lapsen luo.

Itkee nainen, suomalainen.
Jaksa ei nyt rakastaa,
mistään rakkautta itsekkään ei saa.
Tienaa, ostaa itse miehen kuvat.

Murtuu miehen mieli.
Osaa omiani en omistaa:
polvellani pientä pompottaa
naista vierelläni viivyttää.

Sortuuko tää suomalainen?
Viina vaivuttaako naiset?
Miehet maljoihinsa muljahtaa?
Lapset lentää laumoihin.

Mitä mietit suomalainen?
Aika on jo kääntää lehti.
Missä miehen mieli makaa?
Naisen nauru lämpöinen?

Lapsi katsoo äitiä ja isää!?
Solmii sormet, polvistuu ja anoo:
Isä Taivainen, heille elinpäiviä Sinä lisää!
Anna armo kunnialla kuolla!
Tule Jeesus, työsi aloita
ja koti mulle tee!

– Airi Pöykkö, Runoja


Kyllämet olema kovakourasia
oiken välinpitämättömiä ja vaativia!
Kläpeilä pitäs saaha olla vain hauskaa
saaha leikkiä
haistaa ja maistaa
hyppiä ja laulaa
kauan ja pitkään
oman jonku tutun
rakhaan oman aikusen lähipiirissä.
– välittäsimmä kultasesti, ihan aurinkoisesti ja huolehtisima vain syöhmään ja nukkuhmaan!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Oon luotu kasvamaan
lapsi tämän maan.
Saan lukea ja kirjoittaa
ja rauhaan nukahtaa.

Oon luotu kasvamaan
kotiin rauhaisaan.
Mutt usein kyynel kirkastaa
mun vanhempain katsetta.

Oon luotu kasvamaan
kera siskojen ja veikkojen.
Ei mulla yhtään sisarusta
seuranain usein pelko musta.

Oon luotu kasvamaan
mä yhteydessä isän taivaisen.
Mun vanhempani eivät kirkkoon käy
eikä raamattua kodissani näy.

Oon luotu kasvamaan
mä Suomeen rauhaisaan.
Ulkopuoli rauhainen ja hyvä
sekasorto sydänten on enentyvä.

Oon luotu kasvamaan
mä aikuiseksi Suomen maan.
Kotikirkkooni mä yksin kuljen
ja portit ahdistuksen suljen.

Oon luotu kasvamaan
turvaksi tään isänmaan.
Mä sille uhraan taitoni ja työni
Jeesus kulkee kanssani ja siunaa yöni.

– Airi Pöykkö, Runoja


Aukasema ahistusten portit
ja kaikki ikkunakki sepposen selählen,
niin että kaikki ahistukset pääsis
tulehmaan ja menehmään,
niin että jotta vaan
verhot heilus ja ovet paukkus.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

hilkkalaronia

Kaikilla ihmisen oikeuksilla ❤💙💜💛 Tyhmiä aatteleva ja kyselevä inhimillinen, monipuolinen ja sosiaalinen ämmi Oulun kaupungista, kesäsin Euroopan katolta, Enontekiön peräkylästä. Ilman mithän puoluetta, ideologiaa, uskontoa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu