Kesksuteluja äitin kans 17

Joulua juhlii maa

Joulua juhlii maa.
Kiireeseen katoaa
kukkaset hymyn ja rauhan maan.
Tuoksu taivaan tuntematon
kadulla kulkija on.
Hurjana halpaa hakemaan
mistä vain hulluutta halvalla saa.
Leluja lapselle liekehtiviä
aineita isälle päihdyttäviä
äidille voiteita nuorentavia.
Harsossa sitten haaveillen
kolossa kotoisessa
sopiua sihisten sanellaan.
Lapselle lauluja laulellaan.
Joulua juhlii maa.

– Airi Pöykkö, Runoja

Mitäs met uhrit ja lamphaat.
Met juoksema ittemä hengiltä tärkeilyn nimissä.
– Oma elämä jalkojen alla litissä. Ja monta muutaki jäi minunki jalkkoihin jo aikoja sitte.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

HUUTO HILJAISUUTTA HAKEE

Joulukiireet ovat alkaneet.
Lehtien mainoskuvilla ja
kauppojen näyteikkunoiden julisteilla.
Ne kertovat omaa jouluaan.
Ostettavaa rakkauden korviketta.
Kovaa kuvasanomaa.
Ihmiset itkevät ikäväänsä.
Ikäväänsä ihminen.
Ruikuttavat raottaen rasian kantta
johon rakkaus on ruostunut.
Lähimmäisen löytäminen on loppunut.
Siitä ei uskalla kysellä keltään.
Kukaan ei kuuntelisi.
Kauniimpaa on kumartaa
mainoskuvaa ja
antaa lantti lähetykselle.
Jota
joku
jossain
jatkaa jollekin.

– Airi Pöykkö, Runoja

En putoa korkealta.
Valmiiksi rähmällään.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

SOIVA MENO

Joulun kellot kajahtaa
kertoen vanhaa tarinaa.
Jälleen syntyy lapsi.
Jälleen hakee idän viisaat.
Muuttuneet on kamelit.
Uudet viisaat
hakevat halpaa majaa
käyttäen kalliita keinoja.
Lasta ei löydy.
Tähti ei loista.
Sillä aikaa kun etsitään
annetaan ennakko tietoja
matkan turvallisuudesta
tekniikalla taattuna.
Matkaa on mukava tehdä.
Niin mukava,
että soitellaan menoa monitorista.
Seisahtua ei saa.
Silloin saattaa sattua paikalle lapsi.
Joulunlapsi.
Eikä ole ehditty opiskella
mitä hänelle tulisi sanoa.

– Airi Pöykkö, Runoja

Heti huomenna oisko toisin.
Ei ole.
Paitsi jos.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

MYYJÄN JOULUAATTO

Palvelen teitä tänään
iloisena ja hyväntuulisena
kotona itkee osa sydämestäni
kuumeessa asteita kolmekymmentäyhdeksän
katsottuna tietyn lasin läpi
tuskani tunteen mittaria ei vielä ole kehitetty
eikä katsottu tarpeelliseksi valmistaa

Palvelen teitä tänään
hinnat nousivat eilen
en toivonut niiden nousua
otan vastaan moitteet kohonneista hinnoista
ja myyn tänään kalliimpaa leipää kuin eilen
minulle vieläkin kalliimpaa
koska palvelukset ovat halpoja

Palvelen teitä tänään
kuunnellen sairaskertomusta
vuotavasta nenästä ja finnistä ohimolla
selkääni särkee leikkauksen viillot
polviani runtelee rappujen rivit ja
takaovesta hiipivä veto
alentuneella myynnillä aamulla alennettiin mieleni

Palvelen teitä tänään
jouluaattona hymyillen
toivotan tuhat kertaa hyvää joulua
olemukseni kuuluu heijastaa
joulumieltä jokaiselle
puliukosta ministerin kautta papinrouvaan
kaikille heille säätynsä mukainen jouluhuuto

Palvelen teitä tänään
avioeroni ratkeaa oikeudessa
käteni vapisee viime öisestä leipomisesta
siivutan sievästi pekonimakkaraa
kahdeksan kaunista siivua kuvioon kasattuna
hymyillen hyväilen kellonviisaria
joka tietyllä asennollaan toivottaa minulle
joulurauhaa

– Airi Pöykkö, Runoja

Laulu sannoo: helppo tie ei ole hyvä tie.
Hyvä sitte, ko surua ja tuskaa on riittäny.
Kaikesta olenko tarppeeksi kiittäny.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

MUMMON JOULUKALAT

Syttyy sadat jouluvalot.
Värilliset lasipullot hehkuu.
Huutaa ”Joulurauhaa!” lyhtypylväät.
”Joululahjavalvojaiset”
öiseen aikaan vietetään.
Miettii mummo yksiksensä.
Kaipaa kauas kaamosmaahan.
Mitä laittais joulupöytään?

Kerran saatiin silakoita
juuri jouluksi mereltä
isä tuli – lämpes sauna
laskeutui pirttiin joulurauha.
Hiljaa kuiskii lapset leikeissään
jouluvirsi sointujaan
soinnutteli myöhään yöhön.

Päätti mummo: silakoita ostan,
niistä joulun valmistan.

Köpötteli suureen puotiin.
”Kilo silakoita taikka hiukan yli”.
Rouva minkkeinensä yskähteli.
Mummo onnellisena otti pakettinsa.
Joulurauhan aukaisin kotonansa.

Rouva miettii kummaa mummoa
silkoita ja hymyä.

Miettii miten oman joulunsa hän laittaisi.
Mieten edullisesti kaikki tarjoukset hyväksensä käyttäisi?

Saapui joulu.
Rauhan juhla.
Mummo veisaa jouluvirttä.
Tuoksuu lapsuusajat.

Rouva makaa sairaalassa.
Tarjoukset edulliset
huuhdeltu on pesuvatiin.

– Airi Pöykkö, Runoja

Tehe niinko haluat.
Jollei sulla on tarpheeksi tillaa,
sulla on huono viitekehys.
Vai kuvittelekko vain.
Kiersikkö itte
pikkilangat oman syämen ympärille.
Mihin mie itte hetkeni käytän.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Matkalla

”Ja tapahtui niinä päivinä…” tiedämme sen mitä silloin tapahtui.
Marialla ja Josefilla oli sydämen vilpitön usko Joulunlapseen.
Ei ollut maallisia hyvyyksiä,
ei karttaa eikä kompassia
oli vain usko ja luottamus sanaan,
joka avaa teitä ja solmuja.

He matkasivat hiekkaerämaassa.
Me matkustamme kartoitetulla tiellä,
valitsemme itse suunnan ja matkustustavan.
Matkamuistoja on tullut kerätyksi niin.
että pian niitä on junavaunullinen
eikä raiteita ole joka paikassa.

Huomaamatta muistot muodotavat tarkoituksen
eikä aikaa riitä matkan tekemiseen.
Roinan sekaan unohtuu Joulunlapsi.
Emmekä halua elää ilman jouluvaikerrustamme
rahapulan ruikutusta
ja kellonviisareiden vinoilua.
Rakkautemme roikkuu veronpalautuksissa
ja tilastot tarkentavat tunteemme.

Minä olen unohtanut itseni!
Olen joku huomenna.
Ensi jouluna teen oikean joulun.
En
si jouluna pyydän Joulunlapsen lähelleni.

Joulunlapsi syntyy joka vuosi
jokaiseen sydämeen
joka avautuu uskomaan lapsen lailla
aina uudestaan aloittaa sydän riemulla
jos tahto antaa tilaa Joulunlapselle.

Minun aikuiseni on niin kova
ja kiinnostunut muiden mielipiteistä,
ettei se halua Joulunlasta.
Sitä pyyteetöntä jota ei ole kaupan.

Ovat unohtaneet miten myydään hiljaisuutta
ja ymmärrystä.
Sille ei ole hintaa.
Tietokoneita ei ole ohjelmoitu liennytyksen linjalle.

PAKOTETAAN – POTKITAAN – KIROTAAN – KIDUTETAAN – VANGITAAN – LYÖDÄÄN – tänäkin jouluna

Minun aikuistani se ei masenna – siitä vaan –
minähän olen turvassa
kiireeseen käärin säälini

Lyön itsekin jos niikseen tulee
valehtelen valkoisesti
uskon, mikä tuntuu uskottavammalle ja hyödylliselle

Lapsi minussa itkee hiljaa
valittaa vaalijaansa – kummastelee kovuuttani.

Lapsen lailla jouluun mennä haluaisin.

Jolunlapsen luona oisko hilkjaista ja riidatonta?

Seimen luona polvistuissa saako olla – olla vaan?
Saanko valheineni tulla?
Voinko jättää julkisivun?
Naamioni nostaa?
Olla kuten ennen, essu revenneenä?

Pelkään tulla ilman meikkinaamaa, kuvakulmaa sopivaa!

Ei oo kameroita olkivuoteella.
Mainokset ei kilpaa kehu, aasin majaa matalaa.

ALENNUKSEEN ALEMMAKSI ALENTAA EI VOI!

Tähdet samat tuhat vuotta
tuikkineetko ois ne suotta?
Elää sana!
Jouluyö on nytkin pyhä!
Joulunlapsi kutsuu yhä!
Lapsen luona kiire katoo
ilman tuloslaskelmaa ja palkkaa
ahdistuksen painotaakkaa
luona Lapsen olla saamme.

Lapsen lailla itkeä kuin silloin ennen,
essu revenneenä
päätä painaa syliin lämpöiseen,
missä sormet sotkee leittipäätä.
Siinä olla haluaisin!

Tie on tuttu – yksinkertainen.
Aivan kuten silloin ennen.
”Ja tapahtui niinä päivinä…”
tiedämme sen.

– Airi Pöykkö, Runoja

Kiihreellä kasvaa.
Kiihreellä kehittyy.
Eipä juuri mikhään.

Rauhaa, rakkautta ja ravintoa
ja aikahnaan met korjaama hyvvää satoa,
jos hyvin käy.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Aurinko yöhön arpeutuu

Kierto
Aurinko laskunsa aloittaa
taivaanrannan taa.
Kulta ja purppura hehkuu
luonto levähtää.
Aurinko yöhön arpeutuu.
Aamu on uusi.
Hehkusta heijastus
helminä hauraan huomenen
haastaa
päivähän päin.
Nousevi tuulien takaa
aamujen alta
valovuosien valta.
Keräten kouraansa kuuran ja laavan.
Tihkuen timantin tulta
pudoten päivään
iloiten iltaan
tarmolla tehden tilaa
armolle yön.

– Airi Pöykkö, Runoja

Älä jätä elämän ja kuoleman välille roikkuhmaan.
Älä jätä elämänlaidalle kurkkimaan.
Äläkä elämän reunapientareelle nukkumaan.
Elämä anna minun elää ja kuolla kunnolla.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

OHITUS

Vaihtuu vuosi
yön yli aika kulkee
vuosikymmen
vuosisata
siinä menee ihan hiljaa
huomaamatta
häiriöksi ei havaita
hetkeä hiljaa etenevää
vuosien ohitusta
taakse jättää jääneet
alleen sulkee tulevat
aina kulkee ohitus vuosien
mukana ihmisiä
vuosinensa
vaivoinensa
viisaana varmana varjostaan
seuraajastaan vierellään
hellitä ei varjo hetkeksikään
joskus ois helpotus huomata
varjonsa vaipuvan viereltään
kadottaa kuvansa kokonaan
nousta vois notkeasti nauramaan
tehdä tyhjäksi tyhmyyksiään
kauniisti kaikkea kumartamaan
vaan katsot kuvaasi ihminen
vuosien voimat varjoosi vakoo
pakoon et pääse
vuodet vain hiljaa takoo

– Airi Pöykkö, Runoja

Tulikos oiken tunnemyrsky?
Ei taatusti mithään hättää.
Tuntteet ei ole vaarallisia.

Net käyttää meitä ja meän elämää,

sen verran ja niinko met annama niitten niin tehä.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Rentukka

Lempeesti lahjansa
leivonen laulaa.
usvien alta nostavi
ruoho jo kaulaa.
Lämpö on voittanu huurteen vallan.
Päivä sai hehkuun rentukan kullan.
Ihminen aikoo
lantaa jo taikoo
tyhjäksi tykkää
Luojan työtä.
Vauhdittaa voisinko viljan vuotta,
talvet tuivertaa ihan suotta?
Rentukka nauraa
heinää jo kaulaa.
Opi ei ihminen samaa
talvoi on kesän rakentajana.

– Airi Pöykkö, Runoja

Leikimäkös semmosta,
että sie leikisti kysyt, mitä mulle kuuluu.
Mie vastaan sitte oikeasti.
Mie kuljen ajatuksen tyköä toisen tykö.
Ja siinä kulkiessa ja kirjottaessa ja puhuessa
mie yritän hyväksikäyttää sinua,
että sie käyttäsit minua hyväksi,
että ees vähänkkään hyvvää saisima aikhaan.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Kitkijä

Taloni pihalla kitken.
Katselen puiden kasvua.
Rannalla kaloja pyydystän.
Soutelen venholla vedessä.
Langoissa lavertelee,
kuvastimessa kummittelee.
Mieleni myksistyy.
Aivoni alkavat arvailla.
Kummat kuvat!
Tummat tuvat?
Omani muuttuvat oudoiksi.
Mihin minulta katosi kasvot?

– Airi Pöykkö, Runoja

Mitäpä met rikkihnäiset ja särkyhneet.
Emmä met jaksa, emmä tohi emmäkä ehi.
Emmä met voi emmäkä saata.
Ko meän häätyy niin paljon.
Yrittää. Yrittää korjata.
Hyväksy tämä hajoamisprosessin koko kommeus. Ja loppuu hoppu.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

ROSKAT

siivoan petini periä
puhdistan pihani roskista
oman pienen pihan
yksityisen ihan

ystäväni suuressa talossa
ei voi syksyä sovittaa
sielunsa sanoihin
kätensä kuvioihin

hänen silmänsä näkevät
kellastuneet lehdet
mielessä liikkuu
syksyn kiikku

hänen kätensä kiristyvät
sormet puristavat toisiaan
ei tule siistiä
missä voisi viihtyä

pitää olla syksyn roskia
joihin voi käsin koskea
joihin voi kaipauksen kadottaa

ilo lähestyy puhdasta pihaa
siellä on sille tehty tilaa

– Airi Pöykkö, Runoja

Kiitos lissää, niin kauan ko elämää riittää.
Kiitos joka hetki lissää elämää, niin kauan ko elämää riittää.
Kiitos lissää täyttä elämää, jotta ko aikani on täynnä, on elämäni täynnä tätä ommaa pikkuelämää.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

ihmisen juuret
maassahan ne
ilmaa puhallettu pullolleen
ohutta sinistä savua
samanväriseksi ympättyä
ilmaa
ihmisen ilmaa

– Airi Pöykkö, Runoja

Antakaa minun olla.
Anna, Rakas Hilkka Anneli Laronia, ittesti olla.
Ole oma ittesti niinko tuo takapihan kuusi.
Kuusi ei kysele tyhjiä eikä sykkyröi mittään.
Sillä on hyvä itsetunto.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

saahan sitä sanoa
osata oikeaan aikaan
sedän selän takana

– Airi Pöykkö, Runoja

Elämä, ota minua äkkiä niskasta kiinni!
Anna mulle aikaa. Anna äkkiä.
Anna lissää voimia. Anna paljon voimia.
Piä minusta lujasti kiinni.
Sitte mie naurasin syämen pohjasta.
Ees vähän heti huomenna.
Sitte mie, sitte mie jos
sitten jos ja jos jos j o s
mutta mitä ne ihmisekki sanos
jos ja se ainaki.

Sitte mieki ottasin sinua,
minun ommaa elämää, kiinni.
Ainaki vähän.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

miehelle ja naiselle on annettu
onnen avaimet
avain sopii vain yhtäaikaa aukaisten.

– Airi Pöykkö, Runoja

Rakastan.
Oishan se ko oppis rakhauet.
Ois kokohnaan rakkautta.
Mie suren. Muullosten molen suruton.
Mie sanon, kirjotan ja piän puhheita.
Oishan se ko oppis kaiken. Ossais kaiken.
– ja ois kuollu tai jumala.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

puiston penkillä

aurinko asettuu arpeen
hiukan vielä punoittavaan
turhaan saatuun viiltoon
katselin vain sivusta
sanoin sovinnosta
”sopimatonta”
silloin sivalsi
katumatta
katsomatta katosi sivaltaja
kovan kuorensa kanssa
puiden pehmeään pimentoon

– Airi Pöykkö, Runoja

Ja nyt met manathaan.
Nytton itkun ja mannausten aika.
Älä eristä itteä omista tuntteista.
Älä mene viisastelujen,
viisaitten oppiesti
suoraviivasuuksiesti kanssa väliin
ja halpaan ja helppoon.
Anna väkevien sanojen nyt tulla mielestä
ja suusta ulos ja pois,
etteivät kipuina kolottas ruumisparkaa!

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

ITSE

vuodet ohittavat toisensa
ihminen on unohtanut
ohituksen itsessään
viinan ja värin voimalla
sotkee solujaan
käskee kasvojaan
komentaa kukkasiakin
katoaa
keskeneräisenä kuoppaansa

– Airi Pöykkö, Runoja

Anna puutetta täydellisyyteni täydellistämiseen.
Anna suhteellisuuden tajua pikkusieluisuuteeni.
Anna kirkkautta sekopäisyyden hetkiini.
Anna ylevyyttä matalamielisyyteeni.
Kiitos erehdyksistä ja harhautumista.
Anna minun kaatua, ryömiä, kontata, jotta pysysin elävänä kuolemaan asti.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

ennen oli – oli
hyvä kun joskus
ehtii muistelemaan
ennen olleita
menneitä
kiireessä kuvattuja
epäselviä otoksia

Kaukaa katsottuna
komeita kuvia

– Airi Pöykkö, Runoja

Emmie ikävöi yksin.
Enkä mie juokse yksin.
Kavereille kans.
Met höntitämä kaikki toisiama minkä kerkiämä.
Ja lujaa menne kaikilla.
– ja ikävää riittää.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

kuvalelu tuottaa tarujaan
istumme vierekkäin
lennämme lorujen laidoilla
kaukaa kurkistelemme
toisiamme

– Airi Pöykkö, Runoja

Ehottomasti mie pyhitän tämänki päivän epäoikeuenmukaisuuelle.
Mie ajan oikeuenmukasuutta ja tasa-arvoa.
Ajan koko maailman hyvvää.
Kato ko mie näen niin paljon huonoa ja seki pittää ajjaa pois!
– Mihis me pantas se kaikki huono ja paha.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

Kuvalelu kolon kaunistaa.
Iso mies sen omistaa.
Näkee kauas maailmaa.
Tuntee tunteen tulisen
näkee naisen napaisen.

Lelu vaatii leikkijän
leikki lapsen luokseen.
Kuvalelun leikki kuvat
ehtymättömät ovat.
Sodat siellä soditaan
matkat matkataan.

Aika kuluu katsellessa
rypyt pinnan patinoi.
Istuessa illat itkee
kutsuu aamut astujaa.
Sattuu suvet sopivasti.
Kasvaa lapset kaunihisti.
Kolo hiljaa tyhjenee.
Kuvalelu vilisee.
Vaihtaa lasit iso mies.
Missä perhe?
Painaa pientä nappulaa
etsii lasten kanavaa.
Itkee hiljaa iso mies.
Kuvalelu kolon koristaa.

– Airi Pöykkö, Runoja

Supisuomalainen.
Supijumalainen.
Supitavallinen naarassusi.
– Vaihevuosien ämmäenergia tekkee naisesta ihmisen. Äijistä kans?

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!

kuvan katson teeveestä
sen synniksi lukevat
pahaksi panettelevat
panettelu: ei paha
synninsanoja: hyvä
mikä synti?
kenen sanat?
Kuka tuomion tulkiksi tulisi?

– Airi Pöykkö, Runoja

Kaunis, tyylikäs nyky-Suomi.
Hieno, siisti, kiiltävä, puhdas ja komea.
Avotakka, Kotivinkki ja Kodinkuvalehti.
Mie rakastan Kansanradiota.
Sieltä mie kuulinki, että ikkunat voi jättää pesemättä.
Jätä pesemättä, niin net alkaa pestä itte ittensä.
– Tiibetiläisiä vainotaan. Lähi-idän rauhanneuvottelut edistyvät 40:ttä vuotta. Maailmassa on 21 miljoonaa pakolaista. Kaksikymmentäyksi miljoonaa pakolaista.

– Hilkka Laronia, Keskusteluja äitin kanssa!