Näin Mikko Alatalon!

Kävin vunukoitten kans Herrojen Helsingissä ja sitte ihanan toisen anoppikokehlaan kans lähimä vähän hurttuuen teile ja istahima katukahvihlaan ja tilasima lasit viiniä ja porisima ummet ja lammet omista maailmoistamme. No sitte se helsinkiläisenä sano, että käymäkös mummokaulla ja mullehan tietenki passasko eihän maalainen semmosista tiä mithän.

No met kipitimä yhele sisäpihale, semmonen se minun mielestä oli ja voi riemua, sielähän laulo ja soitti Mikko Alatalo haitaristinsa kans!

Se toinen anoppikokelas toivoskeli vain, ettei kukhan tuttu näe meitäko Mikko laulo niin sievästi: On silti hyvä, ettet näe mua nyt! – ja mie iloittin!

Se, mitä mie jäin ihhaihleen kyllä eniten, että mitense ihminen jaksaa. En voi tajuta. Sielä se niin ilosen näkösenä ja kohtelihaanako mikäki viihytti meitä. Ja pyynnöstäni laulo senki: Viekää tet maat, viekää tet veet!

Kuinka vaatimattomasti jotenki seki raahustaa sitä työtänsä ja on senaattoriki kuitenki.

No eipä ollu siis asiaa, oli vain se, että kyllä kait son joku hiiskatin kutsumus ja into ja ilo, joka meitä vie ja antaa voimia!

Ilosta kessää sullekki ja Mikko Alatalolle kiitos, olit niin ihanako varhmaan käytöksestä ja murtheesta näit, että pohjosesta olhaanko, toivottelit kesken laulunko met lähimä, että hyvvää Helsingin reissua!

t. ämmi onnentyttö ilomielisenä, elämä on ihana leiviskä. Kaikesta huolimatta.