Valokuvia liimaamassa!

Ruukaattakos tet laittaa valokuvia albumeihin?
Molen nyt laittamassa.
Auto remontissa ja Laphiin lähtö siirty.
Ihan vängällä tuli hyvvää aikaa liimata valokuvat.

Mutta uh.
Uuuuuuh.
Mikä kauhea olo valu.
Melkein tolalttani menin.
Hetikko aukasin sen kaapin oven.

Onko mulla nuin monta albumia.
Onko nuin paljon kuvia.
Apua mikä mulle tuli.

Nostin ensimmäisen vanhan ja pikkusen albumin.
Koulukuvia.
Panin syrjhään.
Otin toisen.
Lapset pikkusina.
Itken pikkusen.
Ihan vähän ja siirryn seuraahvaan.
Seuraahvaan.
Otin taas uuen albumin kätheen.
Ja taas uuen ja panin taas syrhjään.
Kävelin keittiöön.
Mikä mulla on.
Väsyny olo.

Join vettä ja menin takasin.
Apua, mie en jaksa.
Mie en halua tätä hommaa.
En halua laittaa.

Mikä raskaus.
Ja haikeus.

Järki sano, sullon hyvvää aikaa nyt laittaa net.
Tuntheet sekotti pään.
Järki lähti.
Voimat katos.
Mie en jaksa.

Melkein jo puin vaatheet pääle, että lähen ulos.
Sitte hokasin.

Nehän on minun tuntheita.
Päivä vain ja hetki kerrallansa.
Kuva vain ja muisto kerrallansa.

Ei minun tartte ähkyyn tulla niitten kans.

Ja häpäeki pyöri jo ympärillä.
Oiken ilkku.

Ja suru.
Kaipuu.

Ja siis joo
ei käyny kuinkhan,
mie liimaan net nyt rauhassa
ja hymmyilen lempeästi muistoile ja tuntheille.

Pikkuhilkalla on pitkä elämä takana
rikas elämä
paljon valokuvia.
Eikä ees oikeasti niin paljoa.
Muutamia albumeita.

Jee elämä
kyllä sie jaksat riepottaa minua!

Kiitosta vaan keverit
kyllä helpotti jo!
Ja miepä liimaan net valokuvat nyt!