Tyär ja sen mummo

 

Onnentyär harppoo hopusti pitkin hautuummaan ainoaa käytävää. Rakkeita ripsii ja kamalasti tuulee. Tytöllä on harava käessä ja sitä palelee. Sillä on alkanu kesäloma ja son tullu lappiin. Se kulkee  hautuummaan takaossaan ja näkkee jo kaukaa kaks oranssia puolitoista metristä keppiä, jokka hujottaa sen hauan nurkissa, jota tyär on tulossa tervehtiin. Net kepit on kait sitä varten, että talvelaki löytys se käytävä lumen alta.

Siinä son se mummon hauta eikä mummo voinu sietää mittään punasta. Ryssä oli vieny kolme kertaa sen koin. Siinäse tyär tootistellee mummonsa haualla ja muistelee sitä omituista mummoansa. Tyttö laittaa kynttilän palahmaan siihen haualle, vaikka on lapin valosa kesä ja vaikka räntää sattaa. Eikäse tyär heitä niitä kirkuvan oransseja keppejä mihinkkään aijjan taka.

Tyär hoksaa taas ihmettelevänsä, että miten ihmeessä se taas on tullu sinne laphiinsa. Sitähän soli päivitelly jo kaks vuotta. Siittä saakkako, soli tullu ens kerran  yksin sinne ja nytse hoksas eppäillä, että soli just se mummo. Senhänse mökkiki oli. Mummo oli joutunu lujasta laittahmaan sen mökin soan jälkkeen. Soli tytön mielestä niin ihmeellisen ihana pikkumökki siinä yhen lapin maantien poskessa.

Eikä tyttö tiä, että miksi ihmeessä nolit sillon aikoihnaan soan lopussa tulheet tänne kauas kauas lapin peräkylhään. Karjalasta asti. Eikä sillä tyttärellä ole vastausta siihenkkään, että miksi sen tyttären piti itte nyt tulla tänne. Koko talven se tyttö oli oottanu, että saa tulla lappiinsa.

Tytön mielessä pyörii seki, että miksi son niin äärettömän hyvän tuntosta olla täälä. Tyär muistaa yhä enemmän muistoja ja muistikuvia, että mitä se mummo oli ollu sille tyttärelle ja että mitä se mummo tarkotti sen tytön elämässä.

Kohta tyär haukko henkeäänko se tunsi ittessään, että näinhän sen piti ollakki. Sehän oli niinko käsikirjotusta lukis. Mikä etuoikeus. Mikä rikkaus. Mikä autuus. Jo 5-vuotiaana soli pikkutyttärenä pantu postiauttoon vuotta nuoremman pikkuveljen kans ja tulheet tänne tuntureitten taka. Ja siittä lähtien joka kesä, ainako koulu loppu, se tyär tuli tänne. Joskus soli mummmon tykönä kaks viikkoa, joskus enämpi ja joskus vähempi.

Mummo oli ylpeä ja jotenki onnellinen siittä tytöstä. Mummo halus kuulla koulunumerot ja nähä luokkakuvat. Siihen aikkaan ei läppien hommat olheet niin arvokkaita ja tärkeitäkö nykysuomalaisille. Tytön ihan liian nuorilla äitillä ja isällä oli niin paljon, voih! Tyttären äiti sano aina, että se pelkäs, ettei net pysy hengissä niin kauanko tyttö täyttää 5 vuotta. Henkkiin jäi tyär ja pikkuveliki täytti jo 60v ja nuorin siskoki 50v ja nytton mummot äiti isä vuotta vanhempi sisko, kaikin non menheet johonki, non jossaki tuolla puolen.

Mökki on vielä henggissä ja tytöllä avvaimet mökkiin. Niinhän sen pittää ollakki. Eläköön mökki ja sen muistot ja tytön muistot ja elämä. Pysykköön mökki pystössä niin kauanko tyär sielä käy. Tai oikeastaan tyttö ei pyyä mithän, kaikki on hyvin, kaikesta huolimatta hyvin eikä mökkikhän ole mithän, se häin tuskin pyssyy pystyssä. Eikä ole tyärkhän mikhän, mutta hyvin pyssyy pystössä ja joka ilta tyttö kiittää mökkiä ja lappia ja elämää ja laittaa paikat sillain, että jos aamu sannoo, se nousee auttoon ja mennee pois.

Tai kuuntelee vielä hetkenko puut humisee ja menninkäiset puhhuu.

hilkkalaronia

Kaikilla ihmisen oikeuksilla ❤💙💜💛 Tyhmiä aatteleva ja kyselevä inhimillinen, monipuolinen ja sosiaalinen ämmi Oulun kaupungista, kesäsin Euroopan katolta, Enontekiön peräkylästä. Ilman mithän puoluetta, ideologiaa, uskontoa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu