Aimo
Huomenta kaikile
Aamutervehys rakhaile Naamaväärtteile
Ja koko Vappaavuoron kouhluun
Ja Ari Alsiolle ja sille raikhaalle Seilori -taululle
Tervehys siis Seilorille
Ja heti aamusta ryntäsin
Työhuohneen seinältä kuvvaahmaan tämän
Minun ensimmäisen öljyväri maalaukseni vuelta 1974
Ja se, miksi tämä taulu on mulla vieläki matkassa
Onse, ko kuulin sillonko tuota maalasin
Että ensimmäistä öljyvärimaalausta ei saa myyä eikä hukata
Ja nyt riemua ja raikhautta päihväänne heips!
Hilkka, hieno mutokuva ja minulle uutta, että taiteilija ei saisi ensimmäistä työtään myydä. Teitkö tuolle Aimolle sitten kuitenkin oman kuvankin?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Irja! Soli joku Reijjo Raekallio oli opena ja sielä maalas siis muutki Aimosta kuvan, mutta siis kävi niin, ettäkö olin jo muuttanu Ouhluun, niin tämä Aimo kävi jopa kattomassa tuota taulua ja ois halunu ostaakki, mutta mie en vaan suostunu. Nyt taitasin jo myyä, jos Aimo näet tämän, hyvällä hinnalla myisin sulle! Siis Aimo on tuossa noin 10v ja sillonko näin sitä, se oli joku varhmaan Nokian iso herra. Hassuja nämät elämänkoukerot ja kohtalonyhteyet!
Ilmoita asiaton viesti
Aimo taulu on nimensä väärti, eli aimo annos yhdellä kertaa nautittavaksi, sitä pitääkin vilkuilla koko viikko;)
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos sie ihana vilkuilija!
Ilmoita asiaton viesti
Aimossa on ollut määrätietoisuutta nähtävissä jo 10v. No se, että tulee malliksi kertoo jotain. Minua oltiin laulatettu vieraille joskus 3..5v. Sen olin suostunut tekemään vain oven takana ja oven raosta. Ilmankos piti törpötellä puolen kymmentä vuotta, että uskalsi tulla ihmisten ilmoille (siis päästä jännistyksestä)
Ilmoita asiaton viesti
Joo soli sympaattinen taphaus se poika ja siis tästä meän koulusta, kuinka met täälä tuoma ihan ilman mithän taka-ajatuksia, ihan viattomalla avoimuuella apua, tukea ja jopa oppia toisillemme! Siehän olet Seppo tuossa komentissa jännityksen asiantuntijana kertomassa tällä kertaa jännittämisesta… Kiitos ja tosi hieno homma.
Ilmoita asiaton viesti
Jälkeenpäin ajatellen 60-luvun maalaiselämää, uskallan olla sitä mieltä, että jännittäminen jatkuessaan synnytti aikamoisen poikamieslauman. Onneksi sain kininpöllyssä rukkaset kuohkealta neidolta Kolin lavalla (viittaan blogiini PImeä Pullo). Niin – ja pääsin sitten viikon päästä ilman kiniä saatille. Taisi jäädä se jännitys sinne metsäiselle polulle.
Ilmoita asiaton viesti
Joo tuo on ihan tosi. Maalla onki semmonen ilmiö, että kaikki tuntee kaikki ja korostuu kummallisesti se oma oleminenko kaikki kyttää ja ihan olosuhteitten tuomana siis seurathan toisia ja kaikki tietää kuka mistäki ja se tuo semmosen kontrollin ja kritiikin meiningin, että varmasti siinä moni jähmetty ja jähmettyy vieläki muurin taka tai peräkammarhiin. Täälä kaupungissa on vähemmän väliä, miten ja minkänäkösenä sitä kulkee ommaa katuansa pitkin!
Ilmoita asiaton viesti
Tosi on!
Ilmoita asiaton viesti