Laitan vielä yölaulun, vaikka en Saijonmaasta erityisesti tykkääkään. Meillä puolaksi vanha vinyyli vappulauluna, ja sanat eivät olleet aivan yksiselitteiset.
Muilla taitaa olla vaalit mielessä, mutta laitetaan iloisempi laulu ettet jää nyyhkimään. Liittyy kyllä aiheeseenkin ja tuli vaan mieleen kun joskus 15-kesäisenä taisi olla samaan aikaan 3 kesäheilaa, joskaan yksikään ei siinä iässä vakavasti, ja pelkkä järjestelykysymys. Yks oli se perusheila, jonka kanssa näyttäydyttiin, toisella oli kiva kanootti ja kolmas kiinnostunut samoista puheenaiheista kuin minäkin:)
Muistuuhan sitä mieleen kaikenlaista, mutta siitä kesästä seuralaisia enemmän makee kanootti, siitä on valokuvakin jossain 🙂
Mutta jos joku sen kesän heiloista sattuisi lukemaan niin muistanhan minä teidätkin kaikki, ja varsinkin sen että tapasin kerran samana iltana kaksi. Toisen kanssa haukkasin samasta nauriista, toinen kuori veitsellä ja tarjosi siivun.
Hilkka, ihana laulu, ja vaikka kanootista kirjoittelinkin niin jokainenhan heistä oli HÄN. Paitsi ehkä se kanootinomistaja, joka seurusteli samaan aikaan kahden kanssa, eikä millään voinut tietää että vaikka asuttiin eri puolilla kaupunkia niin oli sattumoisin yhteinen ystävätär ja saatiin se selville. Vappuna seuraavana sitten se kanootinomistaja tuli kadulla vastaan ja hymyiltiin Kaarinan kanssa rinnakkain leveästi, ja kaipa se siitä tajusi miksi meni meidän molempien kanssa bänks:)
Katseet kohdallaan 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Niin just Seija, katseestahan sen jo näkkee, jess!
Ilmoita asiaton viesti
Ai, ai Hilkka, tuli nuoruus mieleen
https://www.youtube.com/watch?v=OnFlx2Lnr9Q
Ilmoita asiaton viesti
Hahhhaaa joo niinpä
https://www.youtube.com/watch?v=K-vYZwtDTHc
Ilmoita asiaton viesti
Juu, tunteita oli, tuota valssia tanssin elämäni suuren rakkauden kanssa, ja rakastan edelleen, eihän suuret tunteet koskaan kuole.
Nyt taidan lyödä päätä tyynyyn, koirakaan ei enää ole pahemmin kuralla:)
Mutta niiltä ajoilta – vaihtoehtona olisi ollut Lady
https://www.youtube.com/watch?v=1GVr1l7Xbko
Ilmoita asiaton viesti
Iso ja ilonen syänmerkki Seija sulle!
Ilmoita asiaton viesti
Pilke silmässä on kevään merkki, halko silmässä on myrskyvaroitus.
Ilmoita asiaton viesti
Arille romanttinen myrskyvarotus halkojen ja kevhään kunniaksi!
https://www.youtube.com/watch?v=CYN3RPs7GDo
Ilmoita asiaton viesti
Mieluummin flirttiä kuin nyrkkiä silmään, vai?
https://www.youtube.com/watch?v=x4Z5-yM7JVE
Ilmoita asiaton viesti
Laitan vielä yölaulun, vaikka en Saijonmaasta erityisesti tykkääkään. Meillä puolaksi vanha vinyyli vappulauluna, ja sanat eivät olleet aivan yksiselitteiset.
https://www.youtube.com/watch?v=JeC87ebd2pc
ja löysin vanhan Matti Salmisen, vähän särisee
https://www.youtube.com/watch?v=F0dUCJ7DQrU
Ilmoita asiaton viesti
Olipa aamutunnelmia minun maailmassa, mie pyyhin kyyneliä ja soitan näitä, kiitos Seija!
Ilmoita asiaton viesti
Muilla taitaa olla vaalit mielessä, mutta laitetaan iloisempi laulu ettet jää nyyhkimään. Liittyy kyllä aiheeseenkin ja tuli vaan mieleen kun joskus 15-kesäisenä taisi olla samaan aikaan 3 kesäheilaa, joskaan yksikään ei siinä iässä vakavasti, ja pelkkä järjestelykysymys. Yks oli se perusheila, jonka kanssa näyttäydyttiin, toisella oli kiva kanootti ja kolmas kiinnostunut samoista puheenaiheista kuin minäkin:)
https://www.youtube.com/watch?v=MSOCaHFCLqo
Ilmoita asiaton viesti
Ai ihanaa, mistä sie tuon löysikki! Ja nuista muisteloista kiitos, nyt kyllä naurattaa!
Muistakko muuten semmosenko Pienen pieni tulitikkutyttö hammastikkua lempi, hammastikku teräväpäinen päivästä toisseen empi, paksupäinen olet, tyhmänlainen lienet, välitä en sinusta mä ollenkkaan!
Ilmoita asiaton viesti
Muistuuhan sitä mieleen kaikenlaista, mutta siitä kesästä seuralaisia enemmän makee kanootti, siitä on valokuvakin jossain 🙂
Mutta jos joku sen kesän heiloista sattuisi lukemaan niin muistanhan minä teidätkin kaikki, ja varsinkin sen että tapasin kerran samana iltana kaksi. Toisen kanssa haukkasin samasta nauriista, toinen kuori veitsellä ja tarjosi siivun.
Leningrad Cowboys kun ei löydy sitä alkuperäistä:
https://www.youtube.com/watch?v=lh_h-KdbBrE
Ilmoita asiaton viesti
Lukkeekohan meän vanhat heilat näitä,
mutta tästä muistan ne aurinkoiset kesäpäivät
ja kuinka tämä oli niin parasta ikinä
https://www.youtube.com/watch?v=M78lAwLmXJ0
Ilmoita asiaton viesti
Hilkka, ihana laulu, ja vaikka kanootista kirjoittelinkin niin jokainenhan heistä oli HÄN. Paitsi ehkä se kanootinomistaja, joka seurusteli samaan aikaan kahden kanssa, eikä millään voinut tietää että vaikka asuttiin eri puolilla kaupunkia niin oli sattumoisin yhteinen ystävätär ja saatiin se selville. Vappuna seuraavana sitten se kanootinomistaja tuli kadulla vastaan ja hymyiltiin Kaarinan kanssa rinnakkain leveästi, ja kaipa se siitä tajusi miksi meni meidän molempien kanssa bänks:)
Ilmoita asiaton viesti
Hahahaahaaa lukkeekohan se kanootinomistaja tätä nyt ja syänmerkki!
Ilmoita asiaton viesti
Iloiset ja hyvänmielen kuvien tekijälle kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Oujee ja hyvvää mieltä ja iso syänmerkki Irja sulle!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä sinä olet lahjakas monella tapaa. Sano nyt vielä, että osaat laulaa ja tanssia.
Ilmoita asiaton viesti
Laulan, tanssin
Niinko semmonen vain voi ja ossaa
Jokon umpiamatööri
Joka asian kans
Ja kiitos ihana Sari ja syänmerkki!
Ilmoita asiaton viesti