Perilä
No missässe perilä sitte on
Entä mitässe perille pääseminen sitte on
Entä minkälainen ois hyvä päivä
Tai minkälainen joku ihminen on
Tai minkälainen näkymä nokkasti eessä oikeasti on
Ei kuulkaa met vain luulema, että näemä
Että näemä sen näkymän
Tai jopa näemä toisen ihmisen
Tai tajuaisima hyvän päivän
Emmä met paljon mithän näe
Emmä tiä emmäkä tajua
Näemä oman mielikuvan siittä
Tajuama omien kriteereitten läpi jotaki vain
Ja jos tämän älyäisimä
Näkisimä ja kokisima kauhneutta ja rakkautta
Koko ajan rakastasima
Oisima onnellisia
Vaphaita ja villejä
Sillain ihan rennosti omala lailla jokhainen
No entäsitte
No ois hyä olla
Ei oltas ympäristö haitta muile
Lähheisilläki ois parempi olla
Elämä maistus
Maistus hyvältä aina jollaki konstilla
Sielä missä olhan
No entäs millonkas moltas perilä
Yhessä satukirjassa oli tarina keijusta, joka etti kessää
Antteeksi, mutta etsin kessää, se sano vasthaantulijoille
Ja jokhainen yritti sille sitä sitte selittää
Nyt on kesä
Nyt olhaan perilä
– Hilkka Laronia ja Aamukonfferenssi maahisten kans!
Tekevät hyvvää siule nuo maahiset,
juttele vaan,
kyllä sinua luetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos
Kelpo
Muusani
Mun
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos taas Hilkka. Mulle tulee aina hyvästä päivästä mieleen Ivan Denisovitsin toteamus että oli hyvä päivä. Jotta kaikki on suhteellista.
Ja miks mulla on aina hukassa juuri se kirja jota haen, senkin pitäisi pistää kirjahyllystä silmään kun kansipaperissa on keltaista. Vaan ei ole paikallaan, eikä näy.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Denisovit%C5%A1…
Ilmoita asiaton viesti
”Romaani perustuu muistelmiin, jotka syntyivät Solženitsynin ollessa rangaistusleirillä Kazakstanissa. Siellä kaikki kirjoitettu aineisto oli kielletty, joten kirjailija kehitti menetelmän, jonka avulla hän pystyi pitämään mielessään pitkiä kappaleita kertomuksesta. Nähtyään liettualaisilla katolisilla vangeilla rukousnauhoja, jotka oli tehty jauhetusta leivästä, hän pyysi heitä tekemään samanlaisia ketjuja itselleen, mutta sellaisia joissa oli enemmän helmiä. Hänen käsissään jokainen helmi vastasi katkelmaa, joita hän toisti itsekseen, kunnes pystyi sanomaan sen epäröimättä. Vasta sen jälkeen hän siirtyi seuraavaan helmeen. Solženitsyn kirjoitti myöhemmin, että vankileirikautensa lopussa hän pystyi muistamaan tällä tavalla 12 000 riviä.[2]”
Olipa kiintosa juttu monessa mielessä, kiitos rakas ystäväin Seija!
Ilmoita asiaton viesti