Vanhan mummon kaappikello raksutti!
Olipa kerran mummo, jolla oli ulkosesti kaikki hyvin. Mutta mummosta oli tullu kiekkunen, itteensä ittekki kyllästyny mummo, jolla oli keittiön pöyllä niin paljon tavaraa kuin siihen ikinä mahtu. Ne tavarat oli muistoja, kiiltokuvia, kirjoja, kortteja, koriste-esinheitä ihan mitä vaan vanhaa ja entistä.
Sielä se mummo pöytänsä ääressä kuulkaa itkeskeli. Se kärsi, oli yksinäinen ja yliherkkä ihan joka asialle. Sitä ei kukhan jaksanu, siellei ollu kavereita ja naapurikki vältteli sitä.
Sielä mäkissään se mummo vartioi ommaisuuttaan eikä se juuri uskaltanu kääntää ees katsettaan siittä pöytäroinastaan.
Se äkkiä söi jotaki eikä juuri kereny maistaakkaan eikä ainakkaan herkutella, elämähän oli niin kurjaa ja paljon menny niin väärin. Siis sen pää ja syän oli täynä sitä pöytäkamaa.
Se kävi välinpitämättömästi ja äkkiä kaupassa tai kattomassa jotaki kuolevaa kaveria, muttei se kereny mittään, ko oli hoppu takasin pöytänsä äähreen.
Siinä mummossa ei ollu tillaa välittää kenestäkkään. Se vain muisteli ja jauho eilisiä asioita ja toisten ihmisten väärintekemisiä. Se ei voinu osallistua mihinkkään, ko joka paikassa oli joku väärä ihminen.
Sillei ollu jumalia eikä mithän intomielisyyksiä, sen katse ei päässy sen pöytäkampekasan yli.
Mummon mielestä maailma siis oli paha ja ihmiset hulluja ja tolloja eikä sitä oikeasti jaksanu kiinostaa kenenkkään toisen ihmisen asiat, se vaan mumisi ja päpätti niitä muistojansa, jokka sillä oli siinä pöyällä.
Niin ja ainako se lähti niile pikasille reissuihleen, se keräs sen koko kuorman pöytäliinan mutkhaan ja nosti selkhäänsä.
No nyt sitte, tällä tarinalla on kolme loppua.
1. Se mummo poltti kynttilää aina siinä pöyällä ja yhtenä kauhniina päivänä tuli sieppautu mummon roihniin ja kaikki palo pois ja mummo säikähti niin, että otti ja lähti koko huushollista. Myi mökin ja muutti toisseen paikhaan ilman muistojansa ja alko uus aika mummelin elämässä. Mummo löysi valoa ja iloa.
2. Mummo kiertää pöytäänsä ja kompastuu ja aivanko salama kirkhaalta taihvaalta, mummo havahtuu: hän ei jaksa ennää kaipailla ja vahata näitä tavaroita, hän haluaa jotaki muuta ja aivan saman tien katoaa kaikki hänen mielensä esteet, mummosta tullee villi ja vappaa mummo, jollon ihan toinen ote omhaan elähmäänsä. Sinne se mummo unohti pöytänsä ja ihmiset katto, että kuinkas ihana mummo tuosta naapurin riivinrauvvasta on tullukkaan.
3. Mummo hyytyy ja kovettuu ja luutuu ja puutuu ja aika pian kuolee pois ja sukulaiset kerrää sen pöytäroinat mustaan jätesäkkiin ja heittää roskiin.
Elämä on valintaa ja varokaa vain, kaikki tullee päivä päivältä vanhemmaksi, pitäsköhän sitä olla tarkkana mitä ja miten sitä päivittäin kääräsee muistoliinansa sisäle ja nostaa taakaksi selkhäänsä!
Kaikissa meisson kaikkea ja tämäki tarina on tosi ja kaikki kolme vaihtoehtoa on tosia ja keksi sie lissää tai tehe omasti niinko tehekki, hei hei pai pai ja hyvät opit ja tropit on kullanarvosia niinko hyvät ystäväkki.
t. hilkkapien
Tämä on opettavainen tarina näin mummoiässä.
Liikaa ei piä mittään.
Ilmoita asiaton viesti
Liiottelulla mennee kaikki pilhaan!
Ilmoita asiaton viesti
Villi ja vappaa mummo kuulostaa hyvältä 🙂 Uusi aikakin kuulostaa paremmalta kuin vanha aika, paitsi jos on niin nostalginen mummo, että kaikki oli ennen wanhaan paremmin…
Ilmoita asiaton viesti
Harhoista met sen mummon herätämä, uus aika hyvä aika!
Ilmoita asiaton viesti
Ennen oli mielestäni paljon hyvää, mutta nykyään moni asia on paljon paremmin kuin ennenvanhaan. Ehkä mielikuvituksessaan voi ottaa nyyttiin, jota kuljettaa tulevaisuuteen, vain niitä hyviä asioita. Mielipaha, vihantunteet, loukkaukset – ne voi haihduttaa ilmaan esimerkiksi sauvakävelyllä luonnossa. Ei niitä mukana tarvitse kantaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jee just nuin, antaa hunojen tipahella lenkkipolulle!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä miehilä voi olla sama taipumus tuommosseen, nyt vasta hoksasin, että puhuin vain mummosta, no mummo edustakkoon kaikkia vanhentuvia ja niinhän se tekkeeki!
Ilmoita asiaton viesti
No miehillä, ainkain yhdellä, jonka tunnen on suuri taipumut kerätä kaikki mitä näkee ja rahalla saa. Pitkä pöytä pullollaan kamaa. Mitähän tuo tulipalo hänelle tekisi? Vapautuisiko? Joskushan niistä on luovuttava kuitenkin. Yksi mummo itki kuolinvuoteellaan minne rahansa pistää? Suri ettei mukaansa saa. Oli niin kiintynyt niihin ja ison työn oli tehnyt kaiken kokoamiseksi. Postinjakajana oli ollut ja niukkaa elämää elänyt, että joskus voisi nauttia, mutta ei koskaan ehtinyt.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa komea kommentti, kiitos Irja, ja siis miehekki voi jumittua kerräilyastheelle.
Ja kyllä meän pittää nauttia ettei käy niinko kertomallesti postinkantajalle!
Ilmoita asiaton viesti
Mies ottaa vaimon, vaimo sisustaa ja kalustaa miehen rahoilla (nykyään yhteisillä rahoilla), mies kuolee nuorena (kaksikymmentä vuotta ennen vaimoaan), vaimolla on nuo edellä mainitut tavarat vanhana.
Ilmoita asiaton viesti
No just ja mikä riesa, jossei kykene tai ossaa karsia.
Ilmoita asiaton viesti
Karsiminen on nykyään helpompaa kuin koskaan. On kierrätystä ja kirpputoria, netissäkin voi myydä tarpeettomaksi käyneitä tavaroitaan. Jos tuttavapiirissä on vanhus, joka ei osaa karsia, hänelle voisi neuvoa, miten tavaraa muutetaan rahaksi. Siitähän voi tulla hyvä harrastus.
Toisaalta kaipa kullakin on oikeus säilyttää itsellään omaisuuttaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ilman muuta on oikeus, mutta säälittää mammonan ja ihan huonojen muistojenki vangit, mutta elämä on valintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyään on semmonen ammattikin kuin järjestelijä, koska ihmiset hukkuu tavaraan. Se olis mulle sopiva ammatti, koska rakastan järjestämistä, mutta mulla ei varmaan kestäisi hermot neuvotella pois laitettavista tavaroista.
Ilmoita asiaton viesti
Niin sehän soiski se ongelma, ihmiset jokkei halua luopua!
Ilmoita asiaton viesti
Hei Hilkka! Taas sie panit miettimhän.
Tuommosethan me mummot, romun kerrääjiä.
Kun elää matkhan tarttuu, itte kukanenki laillansa sen kantaa.
Nuo kaks ensimmäistä vaihtoehtoa muutokshen, ah miten ihania, mutta kolmas niin usein tosi.
Oliskhan tuossaki se ennelta ehkäisy paikalhan.
Tehhä inventaario niistä pöytärompheista aika ajoin ei pääsis kertymhän taakaksi asti.
Ihan tosipuhhella. Hyvän mielen nostalgia tekkee haikeaksi. Pahan mielen muistot, no, joko syylliseksi tai suututtavat. Siellä se rompereppu selässä keikkuu. Taitaa olla ainoa omaisuus minkä hautaansa saa mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa tosiaan olla ainoa minkä hauthaansa saa, hieno kommemtti, kiitos ja niinson henkilökohtasten ongelmien kans, varsinki ittelä taakkan, muile lähinnä ympäristöhaitta!
Ilmoita asiaton viesti
Kuolema on siirtymä näkymättömään maailmaan, joten ei sekään huono vaihtoehto. Riippuu tietysti siitä, tykkääkö näkymättömästä maailmasta 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Mullei ole käsitystä oiskose semmosta siirtymistä, mutta sillain mieki suhtauvvun, siis aivanko eeltämenheet ois läsnä ja aattelen, ettei niilä ole ennää mithän pyytteitä eikä ongelmia ja net toivoo vain hyvvää elämää meile!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä viimeistään näkymättömässä maailmassa harhat katoavat jos ei aikasemmin näin ole tapahtunut 🙂 Toisaalta voihan sen ajatella niinkin, ettei kuoleman jälkeen ole mitään; valot vaan sammuvat. Sama lopputulos siinäkin vaihtoehdossa.
Ilmoita asiaton viesti
Miehän saattohoijjin isäni sen omasss koissa ja se tykkäs lophuun asti, että valot vaan sammuu. Mie en väitä puohleen enkä toisseen, mulle passaa niinki
Ilmoita asiaton viesti
Unessa olen kuollut kerran, mutta siinä oli vaan se fyysinen kokemus kuolemasta, joka ei ollut huono tai kivulias kokemus. Näkymättömästä maailmasta sen sijaan on paljonkin kokemusta, mutta siitä ei voi väittää mitään, koska se on näkymätön.
Ilmoita asiaton viesti
Ai, ehkä vähän käsitän kommenttisti. Unissa joskus mulle kuohleet näyttäytyy.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin, että kuolleisiin saa yhteyden valveillakin, mutta mua ei kiinnosta seurustella kenenkään kuolleen kanssa 🙂 Meedioille se on tietenkin hyvä bisnes.
Unimaailmaa on joku väittänyt samaksi kuin mikä on fyysisen kuoleman jälkeen. Tiedä tuosta mitään sanoa, mutta onhan ne unet välillä niin huikeita, että voisi vaikka uskoakin sen 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Semmosia vappauttavia(?) unia mie painan miehleenki.
Joo emmiekhän aijjo kuolleitten kans seurustella, rauha heille!
Ilmoita asiaton viesti
Isäni, joka kuoli kun olin kolmen kuukauden ikäinen, on erittäin iloinen sielu, eikä muissakaan moittimista 🙂 Mutta kuten totesin, että näkymätön maailma on näkymätön, joten siitä kertominen tuntuu vähän hassulta, vaikka onhan jotkut julkkiksetkin siitä kertoneet.
Ilmoita asiaton viesti
Joo omia asioita saa puhua niinko itte haluaa ja parhhaaksi näkkee. Katri Helenalla on ihanat jutut!
Ilmoita asiaton viesti
Sitä voi olla semmoisia vaiheita elämässä, että jotain tiettyjä kokemuksia haluaa tuoda julki. Mulla oli nelisen vuotta sitten enkelivaihe; kaikkialla oli enkeleitä ja jaoin facessa siirappisia mietelauseita. No, enää en resonoi enkeleihin, vaikka ei niissä mitään pahaakaan ole.
Ilmoita asiaton viesti
Niinson, polut vaihtelee ja met kans ja eikösse Axel Friedenholm sanonu muuten, tuli siis miehleen, että onnellisuus on tapa kulkea vaikeassa maastossa, no ei liity mihinkkään, tuli vain miehleen ja ehkä väärin muistinki kaiken lisäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, kaipa sitä voi olla onnellinen missä tilanteessa vaan, vaikka mä en sitä onnellisuutta harrasta 🙂
”Niin tai näin, olet aina oikeassa” – Henry Ford
Ilmoita asiaton viesti
No mie taijjan harrastaa onnellisuutta meän molempien puolesta, en voi tajuta, kuinka mullon niin kaikki ok ja jopa tämä päivä annetta, se tekkee onnelliseksi, sillain voin sanoa, vaikkolenki niin tylsän tosikko ja oskari 4v rakas vunukkainenki kylässä, nukkuu vielä hetken päiväunta, tämä onnea on!
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole valittamista täälläkään, mutta en käsitä onnellisuuden tunnetta. Iloisuuden ja tyytyväisyyden olen kokenut, mutta onni on hämärän rajamailla oleva tunne.
Jossain laulussa lauletaan, että se onnea on, joten pitäisikö vaan määritellä iloa tai tyytyväisyyttä aiheuttavat tunnetilat onneksi? Vai takerrunko liiaksi sanoihin ja niiden merkityksiin? Tunteet ovat tunteita ja niitä on ehkä turha analysoida.
Ilmoita asiaton viesti
Joo yks ajatus, mitä rskastan, että tunne ja järki ei seurustele keskehnään eli ei järkeä analyspida järjellä, ehkä, en tiä.
Ilmoita asiaton viesti
Todellakin näin. Siinähän loppuu järki hyvin äkkiä, mutta voiko sitäkään luotettavasti mitata 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Niin se Kallinenhan puhhuu hauskasti siitä, kuinka met emmä näe toellisuutta, niin siis ei mitattavissa järki ja tuune liene, mutta meissähän on joku jolla tajuama objektiivisen, ei-subjektiivisen, oikean tai toellisuuen, mie aattelen.
Ilmoita asiaton viesti
Takavuosien minäni toteaisi, että sydän tietää totuuden, mutta nykyään se kuulostaa hömelöltä. Mutta tottahan se on kun oikein ajattelee.
Kallisella ilmeisesti tarkoitat entistä puolustusministeriä, joka oli myös pasifisti. Juutuubissa on paljon hänen haastattelujaan. Olemme tosiaan unessa, kuten hän totesi, mutta onko se huono asia, koska mitä ei tiedosta, niin ei vaan tiedosta. Tietoisuuden kehittymistä tapahtuu koko elämän ajan ja en usko, että siinä tulee koskaan valmiiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Juu häntä tarkotin, perustanu Suomen ensimmäisen vapaa-ajattelijayhistyksen, Helsingin siis, laajasielunen ihminen.
Niin rakkautta ja rauhaahan se Kallinen halus rakentaa. Sen jutut ja kirjotukset on pyörryttäviä!
Ilmoita asiaton viesti
Törmäsin Kallisen haastatteluvideoihin nelisen vuotta sitten ja resonoin niihin välittömästi. Onhan ne hyvin paatoksellisia, joten monikaan ei varmaan jaksa kuunnella niitä loppuun asti. Kallinen on ollut kuitenkin aikaansa edellä, vaikka puhetyyli olikin vanhanaikaista.
Ilmoita asiaton viesti
Niin se oli osuuskunnanki tuoja Suohmeen ja puhuja, mie olen lukenu ja kuunnellu luentoja siittä ja jopa sen omia pikkukirjoja, jos nyt kattosin sen juutuupeja, ois mulla jo oma suodatukseni eli tykkäisin, son lumoava minusta.
Ilmoita asiaton viesti
Kallinen vinkkaa silmää ja nostaa peukkua, joten hyvä juttu 🙂 Tästä tulikin mieleeni, että näkymätön maailma on näkyvä joillekin, joten voiko sitä nimittää näkymättömäksi. Siskon mieheni sanoi, että minulla on rikas sisäinen maailma, joten onko se hyvä asia?
Ilmoita asiaton viesti
Hieno asiahan son, ei voi kukhaan ees varastaa. Mielikuvituski on semmonen rikkaus, mutta sie taijjat puhua alitajunnasta tai peri-ihmisen jostaki maailmantajunnasta!
Ilmoita asiaton viesti
Tiedä tuosta mikä tajunta on kyseessä, mutta pääasia, että vielä on elossa 🙂 Niin kauan kuin on elämää, niin on myös pohdintaa elämästä. Tai sitten ei vaan enää jaksa pohtia elämää ja keskittyy elämään.
Ilmoita asiaton viesti
Joo parasson ellää välilä ja sitte sitä taas löytää ittensä pohtimasta!
Ilmoita asiaton viesti