Vanhan mummon kaappikello raksutti!

Olipa kerran mummo, jolla oli ulkosesti kaikki hyvin. Mutta mummosta oli tullu kiekkunen, itteensä ittekki kyllästyny mummo, jolla oli keittiön pöyllä niin paljon tavaraa kuin siihen ikinä mahtu. Ne tavarat oli muistoja, kiiltokuvia, kirjoja, kortteja, koriste-esinheitä ihan mitä vaan vanhaa ja entistä. 

Sielä se mummo pöytänsä ääressä kuulkaa itkeskeli. Se kärsi, oli yksinäinen ja yliherkkä ihan joka asialle. Sitä ei kukhan jaksanu, siellei ollu kavereita ja naapurikki vältteli sitä. 

Sielä mäkissään se mummo vartioi ommaisuuttaan eikä se juuri uskaltanu kääntää ees katsettaan siittä pöytäroinastaan. 

Se äkkiä söi jotaki eikä juuri kereny maistaakkaan eikä ainakkaan herkutella, elämähän oli niin kurjaa ja paljon menny niin väärin. Siis sen pää ja syän oli täynä sitä pöytäkamaa. 

Se kävi välinpitämättömästi ja äkkiä kaupassa tai kattomassa jotaki kuolevaa kaveria, muttei se kereny mittään, ko oli hoppu takasin pöytänsä äähreen. 

Siinä mummossa ei ollu tillaa välittää kenestäkkään. Se vain muisteli ja jauho eilisiä asioita ja toisten ihmisten väärintekemisiä. Se ei voinu osallistua mihinkkään, ko joka paikassa oli joku väärä ihminen. 

Sillei ollu jumalia eikä mithän intomielisyyksiä, sen katse ei päässy sen pöytäkampekasan yli. 

Mummon mielestä maailma siis oli paha ja ihmiset hulluja ja tolloja eikä sitä oikeasti jaksanu kiinostaa kenenkkään toisen ihmisen asiat, se vaan mumisi ja päpätti niitä muistojansa, jokka sillä oli siinä pöyällä. 

Niin ja ainako se lähti niile pikasille reissuihleen, se keräs sen koko kuorman pöytäliinan mutkhaan ja nosti selkhäänsä. 

No nyt sitte, tällä tarinalla on kolme loppua. 

1. Se mummo poltti kynttilää aina siinä pöyällä ja yhtenä kauhniina päivänä tuli sieppautu mummon roihniin ja kaikki palo pois ja mummo säikähti niin, että otti ja lähti koko huushollista. Myi mökin ja muutti toisseen paikhaan ilman muistojansa ja alko uus aika mummelin elämässä. Mummo löysi valoa ja iloa. 

2. Mummo kiertää pöytäänsä ja kompastuu ja aivanko salama kirkhaalta taihvaalta, mummo havahtuu: hän ei jaksa ennää kaipailla ja vahata näitä tavaroita, hän haluaa jotaki muuta ja aivan saman tien katoaa kaikki hänen mielensä esteet, mummosta tullee villi ja vappaa mummo, jollon ihan toinen ote omhaan elähmäänsä. Sinne se mummo unohti pöytänsä ja ihmiset katto, että kuinkas ihana mummo tuosta naapurin riivinrauvvasta on tullukkaan. 

3. Mummo hyytyy ja kovettuu ja luutuu ja puutuu ja aika pian kuolee pois ja sukulaiset kerrää sen pöytäroinat mustaan jätesäkkiin ja heittää roskiin. 

Elämä on valintaa ja varokaa vain, kaikki tullee päivä päivältä vanhemmaksi, pitäsköhän sitä olla tarkkana mitä ja miten sitä päivittäin kääräsee muistoliinansa sisäle ja nostaa taakaksi selkhäänsä! 

Kaikissa meisson kaikkea ja tämäki tarina on tosi ja kaikki kolme vaihtoehtoa on tosia ja keksi sie lissää tai tehe omasti niinko tehekki, hei hei pai pai ja hyvät opit ja tropit on kullanarvosia niinko hyvät ystäväkki. 

t. hilkkapien 

hilkkalaronia

Kaikilla ihmisen oikeuksilla ❤💙💜💛 Tyhmiä aatteleva ja kyselevä inhimillinen, monipuolinen ja sosiaalinen ämmi Oulun kaupungista, kesäsin Euroopan katolta, Enontekiön peräkylästä. Ilman mithän puoluetta, ideologiaa, uskontoa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu