Taru Hallikaisen Armon kintereillä -kirjan äärellä (1.)

Sain tuon kirjan lahjaksi ja aattelin, että arvostan tuota kirjaa ja kirjottajaansa niin paljon, että luen joka sanan harttauella ja siittä juontuki sitte miehleen, että annanki syntyä keskusteluja kirjan ja itteni kans, siis itteäni kuunnellen KESKUSTELUJA TARU HALLIKAISEN ARMON KINTEREILLÄ KIRJAN kans ja tässä siis ensimmäinen keskustelu.

Niin ja alkusanoista ja johdannoista jo näin, että teksti on minun mielestä selkeää, seesteistä, jäsentynyttä ja objektiivista, ei siis subjektiivista senttimenttaalisuutta, vaikka koko kirja pohjautuu yksityisten ihmisten kertomuksiin ja jopa lainauksiin.

Kirjassa on otsikoituja lukuja haastatelluilta ihmisiltä ja ensimmäinen on ARMOTTOMAT ÄIDIT Sanna Kiiski 
__________________________________

– ko mie luin tätä lukua, muistin ommaa äitiä ja äitin kohtaloa äitinä. Äitihän itte kirjottaa yhessä runossa, kuinka tuli äitiksi kerkiämättä toivoa tulevansa äitiksi.

– minua niin säälittää kaikki pikkuäitit, jokka tarttis kannustusta, loputonta hyväksymistä, tukea ja turvaa.

– siis monet vanhakki äitit tarttee, heitä huolettaa ja surettaa muistot tai sitte aikuset läpikki voi huolettaa, on monelaisia tarinoita äiteistä ja läpeistä ja siis ainaki mie keksin huolestua millon mistäki.

– ja tähän kirjotan jo sen, kuinka muistan oman äitini aina hokehneen, että – joka aamu on armo uus.

Rakhauella hilkkapien