Valosa yksinpuhelu Armon kintereillä

Seittemäs luku, Äitiyden kipupisteet, Tanja Sirviö

____

– vaativuus on armottomuutta, vaativuutensa kans ihminen on suorittaja, met vaaima itteltä ja toisilta ja jossei ala tapahtua, meän sisänen vaatimuskuvio särkyy, mennee pilale, ärsyyntyminen livahtaa paikale, alkaa vähinttäinki kirreys.

– hui ja oppiminen ja varsinki oppiminen vaatimuksen kans on kova läksy, sillain met helposti läksytämä itteä ja muita, mie en usko oppimisseen enkä varsinkhaan vaatimalla opettamisseen.

– lapsiki oppii, kasvaa ja kehittyy mielenkiintonsa ja innostuksensa seurauksena koko ajan, vaikkei joku koko ajan selittäs sille. Niitei tarttis olla aina manipuloimassa ja osottelemassa niile, mikä on mitäki mitenki, lapset itte keksii ja löytää, kohan antasima niile rakastavan ja kunnioittavan rauhan tutustua omhaan tahtiinsa, omalla tavallaan.

– armoa on kohata ihminen ilman mithän ennakkokäsityksiä, leimoja, mitaleita, prenikoita, ammattinimikkeitä. Mie piin ittenäisyysjuhlat ja siinä ensimmäisten tullessa hoksasin, että eipä kerrotakhaan ketä olhanko ei monetkhaan tuntenu toisiaan, se oli hyvä ajatus, soli niinko armoa saaha vaan ilmetä ittehnään.

– Jumala on vai oisko met itte ja mie itte ja tämä huone on jumalan valtakunta, mie söpötän tässä eli jumala luo, muttei minkhän muutoksen perässä söpötystä, vaan että niinko luen tuosta aina kappahleen ja toisenki ja kolmannenki ja jos minussa herrää jotaki ajatuksia tai tuntoja, kirjotan sen tähän.

– syyllistyminen ja syyttäminen on vihhaa. Avoimmuuella voi löytää vihansa, sannoo miten on, mullon vihhaa tässä, mie suutuin, ja jatkaa matkaa. Vihansa moittiminen pittää kiinni vihassa. Ja yks kerta on helposti tapa, kannattaa kattoa, minkälaisia tapoja on tuntheittensa kans harjotellu, mikä suututtaa, ärsyttää. Tunnistaa tuntonsa, kireytensä, suuttumisensa, tunnistaa dramaattiset ajatuksensa ja kohtauksensa, son paljon se.

– mie en usko anteeksi pyytämissiin enkä antamissiin, niinko puhheen tasolla. Mitä molhan anttaan antteeksi, son syämmen asia muuttaa maahan, jossa hyväksyy eikä ole tarvetta antteeksi-antamis-saamis-peleihin, ei antteeksiannon tai saamisen ongelmaa. 

– tuo jumalakuva tai uskonto, miehän ruukaan sanoa, mullei ole uskonnon lahjaa, siis tuossa sanottaan, että suhe vanhemppiin leimaa jumalasuhetta, mulloli liian nuoret vanhemmat, mullahan voi olla semmonen henkinen(?) rakenne(?), ettei siksikhään ole mithän henkilökohtasta suhetta uskontoihin.

– no mutta nyt tulthiin lahjahommaan. Ossaaks ottaa vasthaan lahjoja onnessasti ja vain kiitellen? Niissä minun juhlissa sain harjotella, oli hyvä kokemus. Lahjan saaminen ei tarkota, että vastaanottajan häätyy alkaa selitellä,  antaa vasta lahja, sois peli, sois niinko kaupan vastakirja ennen, sie annat mulle ja saman verranko mie sulle, niinko lahjavelkaa maksettas. Sois kaupankäyntiä, lahjakauppaa.

Rakhauella hilkkapien