Rajallinen yksinpuhelu Armon kintereillä

Kaheksas luku, Armossa on yksinäistä, Henna Matanuska

____

– rauhassa kävellä askel askelheelta yli rajojensa, luultujen rajojen, itte luulemiensa rajojen. Molema paljon enämpikö luulema, meiston paljon enemphäänkö itte aattelema omista mahollisuuksista ja lahjoista.

– välilä pittää levähtää eikä muutenkhaan piä painaa päälle, paineeton tekeminen on lahja omalle ilmentymiselleen, ittele.

– niin ja muihin ei auta itteä verrata, sitä vertaa aina omia heikkona pitämiään ulottuvuuksia siihen, missä pittää toistia parempina, turhaa energian hukkaa, antaa toistenki tehä vaphaasti ja tekkee vaan itte. Älä vilkuile muita!

– ittensä unohtaminen ja hylkääminen on julmuutta, se oma ilmentyminen hämärtyy itteltä, tullee ropotiksi, kyyniseksi ja väsyhneeksi.

– toisilta ei piä oottaa mithän, ei yhtään mithään, niilon oikeus tehä omalle elämällensä, mitä net itte haluaa.

– jos joku ilahtuu tai herrää jostaki hortteesta meän touhuja seuratessa, niin ok, muttei sillä sulle ole väliä.

– se toisten miellyttäminen on helvetistä kotosin. Son sissäänsyöny sen, mistä met puhuma menestyksenä. Haa rakhauen kerjäläisiä täälon pilvin pimmein, pittää tykätä ja saaha hyvvää palautetta, ei piä. 

– itteäkö seuraa ja kuuntelee, sitä keksii aina kaikkea siinä ommaa ilmentymistään eläessä.

Rakhauella hilkkapien