Itterakas yksinpuhelu Armon kintereillä

 

Yheksästoista luku, Ikuinen Rakkaus, Päivi Vilhunen

___

Elämä on muutosta ja maailma muuttuu koko ajan
ja met sen mukana,
muttei meän tartte muuttumalla muuttua.

Älä lennä siihen lankhaan, 
jossa tehet omassa päässä muuttumistavotteita,
kato mieluummin, kuka oot, missä oot just nyt.

Lakkaa veivaamasta sitä koko ajan oppimista
jos minkä ohjeen mukhan, son tyhjänpäivästä
ittensä kehittämisen oravanpyörää.

Ota mieluummin rauhallisesti ja hyväksy kaikki
koko hajoamistilasti kaikkinensa, koko sie itte,
siinä sitä ihmiselle onki palkitseva työmaa.

Mutta mutta, mie rakastan sannaa – uudistuminen.
Karistama pois roolihahmoja, suoritushaarniskoja
ja naahmaan kiinikasvahneita naamareita.

Siinähän niinko muuttuu, muttei mithän keksittyä,
son aitoa ja elämänmyönteistä, lujat ja kovat 
suomut tippuu silmistäki ja alat nähä vappaammin.

Ja kukas sielä kaiken sen tärkeilevän ja teeskentelevän
kuoren alla on oottanu vuoroaan päästä näkösälle,
sielonse sisänen läppi, mullahan son pikkuhilkka.

Sitä jos oppii kuuntehleen, kysyhmään itteltä, 
mitä mulle ittele kuuluu, miltä tämä asia tuntuu,
sielon tottuuellisuus ja ilo ja sisänen valo.

Ja taas sanon kuin sanonki, siehän olet ihan ilo ja valo
ympäristölle, perhheelle, naapureille, töissä, kaupassa
ja kotona, olet kohtavaa kanssakulkija ja kiitos siittä!

Rakhauella hilkkapien

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu