Viiminen yksinpuhelu Armon kintereillä

Sain tämän kirjan  http://https://arktinenbanaani.fi/tuote/taru_hallikainen/armon_kintereilla/9789522703200  lahjaksi ja aattelin sillonko keksin tämän idean, ettäkö arvostan tuota kirjaa ja kirjottajaansa niin paljon, että luen joka sanan harttauella ja siittä juontu sitte miehleen, että annan syntyä itteni kans keskusteluja, yksinpuheluja ja näin olen tehny, kiitos Taru ja UusiSuomi ja somettajat, elämä on ihanaa, tämmöstäki voi tehä.   

Kirjan teksti on ihanan tasalaatusta, selkeää, seesteistä, jäsentynyttä ja objektiivista, ei siis subjektiivista senttimenttaalisuutta, vaikka koko kirja pohjautuu yksityisten ihmisten tosi koskettavviinki kertomuksiin ja jopa lainauksiin. Hyvin kirjotettu, ei temppuilutekstiä, vaan selvää suomea.

No olen kirjottanu vaphaasti mitä pää tai syän millonki keksi sanoa, en yhtään pinnistäny enkä piätelly, ilmeisesti jankutin niitä omia juttuja niinpäin ja näimpäin, mutta se kirjottamiseni ja saarnaamiseni sai niinko ittessäni jotaki aina paremppaan järjestykseen ja tolkkuun. Ehkäpä noli päivittäisiä lähtötasonmäärittelyjä ja sitte jatkoivat elämässäni ihan käytänttöön ja uussiin ajatuksiin eikä sillä väliä mitata, mitä tämä homma oli, elämä on. Ja nyt se viiminen luku.

Kaheskymmenes seittemäs luku, Itsensä armahtaminen, Juhani Laakso

___

Syyllistäminen, vaatiminen ja pakottaminen on väärin, mutta kertoo meän keskeneräsyyestä ja sanojan saamasta kasvatuksesta tai kuitenki jostaki tunnelukoista.

Nytko on vaalit, hoettaan, että ellet äänestä, et saa osallistua keskustelhuun yhteisistä asioista, yhteiskunnasta. Sei ole totta, son sitä tukkosten ja tunnolukkosten ihmisten harjottammaa henkistä väkivaltaa toisia kohtaan.

Pitäs muistaa pysyä toellisuuessa, kysyä itteltä, onko totta mitä sanon vai olenko manipuloimassa muita ihmisiä omien henkilökohtasten kahjoperinne-lakiemme alle.

Ja ittemmeki met kukin ihan omien tunnelukkojemme mukasesti vaikka tuomittema, jopa ja usseinki isiemmeki synneistä, loputtommiin hyvitystekoihin ja sovittelu-uurastuksiin, jopa siis ittensä uhraamisseen ja unohtamisseen ja lopulta tietenki on böörnauta ja masennukset ovella.

Nyt haluan sanoa taas, että keskeneräsiä olhan kaikin, meän ei piä alkaa sitte pellaahmaan tunnelukkojen kans vaikka syyllistymisleikkiä, kuten, että olimpa mie tyhmäkö en hoksanu, vaan hellävaroen ja hyväksyen ja ihan pikkuhiljaa harjottelema uusien oivallusten kans.

Kaikilla on tunnelukkonsa ja ihan varmasti oot hyvä ja rakas ja rakastamisen arvonen, sie oot pyhä.

Onneksi nykyään osattaan tosi hyvin löytää ihmisen henkisestä rakentteesta tunnelukot, jokka tekkee meistä vaativia, pelkääviä ja mitä millonki sekopäitä. Tässä yks hyvä kirja tunnelukoista: https://www.adlibris.com/fi/kirja/tunne-lukkosi-9789510383124

Joka aamu on armo uus, annama arvo ja armo itte ittellemme ja toisille, muut tehkööt niinko tekevät, mutta vähitellenko met itte itteämme armahama, asia ja tilanne kerralhaan, niin sillain sitte rakentuu mailman rauha ja ihmiskunnan suuri syänki voi päivä päivältä paremmmin.

Kiitos ihmiset t. hilkkapien