Viiminen yksinpuhelu Armon kintereillä

Sain tämän kirjan http://https://arktinenbanaani.fi/tuote/taru_hallikainen/armon_kintereilla/9789522703200 lahjaksi ja aattelin sillonko keksin tämän idean, ettäkö arvostan tuota kirjaa ja kirjottajaansa niin paljon, että luen joka sanan harttauella ja siittä juontu sitte miehleen, että annan syntyä itteni kans keskusteluja, yksinpuheluja ja näin olen tehny, kiitos Taru ja UusiSuomi ja somettajat, elämä on ihanaa, tämmöstäki voi tehä.
Kirjan teksti on ihanan tasalaatusta, selkeää, seesteistä, jäsentynyttä ja objektiivista, ei siis subjektiivista senttimenttaalisuutta, vaikka koko kirja pohjautuu yksityisten ihmisten tosi koskettavviinki kertomuksiin ja jopa lainauksiin. Hyvin kirjotettu, ei temppuilutekstiä, vaan selvää suomea.
No olen kirjottanu vaphaasti mitä pää tai syän millonki keksi sanoa, en yhtään pinnistäny enkä piätelly, ilmeisesti jankutin niitä omia juttuja niinpäin ja näimpäin, mutta se kirjottamiseni ja saarnaamiseni sai niinko ittessäni jotaki aina paremppaan järjestykseen ja tolkkuun. Ehkäpä noli päivittäisiä lähtötasonmäärittelyjä ja sitte jatkoivat elämässäni ihan käytänttöön ja uussiin ajatuksiin eikä sillä väliä mitata, mitä tämä homma oli, elämä on. Ja nyt se viiminen luku.
Kaheskymmenes seittemäs luku, Itsensä armahtaminen, Juhani Laakso
___
Syyllistäminen, vaatiminen ja pakottaminen on väärin, mutta kertoo meän keskeneräsyyestä ja sanojan saamasta kasvatuksesta tai kuitenki jostaki tunnelukoista.
Nytko on vaalit, hoettaan, että ellet äänestä, et saa osallistua keskustelhuun yhteisistä asioista, yhteiskunnasta. Sei ole totta, son sitä tukkosten ja tunnolukkosten ihmisten harjottammaa henkistä väkivaltaa toisia kohtaan.
Pitäs muistaa pysyä toellisuuessa, kysyä itteltä, onko totta mitä sanon vai olenko manipuloimassa muita ihmisiä omien henkilökohtasten kahjoperinne-lakiemme alle.
Ja ittemmeki met kukin ihan omien tunnelukkojemme mukasesti vaikka tuomittema, jopa ja usseinki isiemmeki synneistä, loputtommiin hyvitystekoihin ja sovittelu-uurastuksiin, jopa siis ittensä uhraamisseen ja unohtamisseen ja lopulta tietenki on böörnauta ja masennukset ovella.
Nyt haluan sanoa taas, että keskeneräsiä olhan kaikin, meän ei piä alkaa sitte pellaahmaan tunnelukkojen kans vaikka syyllistymisleikkiä, kuten, että olimpa mie tyhmäkö en hoksanu, vaan hellävaroen ja hyväksyen ja ihan pikkuhiljaa harjottelema uusien oivallusten kans.
Kaikilla on tunnelukkonsa ja ihan varmasti oot hyvä ja rakas ja rakastamisen arvonen, sie oot pyhä.
Onneksi nykyään osattaan tosi hyvin löytää ihmisen henkisestä rakentteesta tunnelukot, jokka tekkee meistä vaativia, pelkääviä ja mitä millonki sekopäitä. Tässä yks hyvä kirja tunnelukoista: https://www.adlibris.com/fi/kirja/tunne-lukkosi-9789510383124
Joka aamu on armo uus, annama arvo ja armo itte ittellemme ja toisille, muut tehkööt niinko tekevät, mutta vähitellenko met itte itteämme armahama, asia ja tilanne kerralhaan, niin sillain sitte rakentuu mailman rauha ja ihmiskunnan suuri syänki voi päivä päivältä paremmmin.
Kiitos ihmiset t. hilkkapien
Hilkkapien kirjoittaa: [Joka aamu on armo uus, annama arvo ja armo itte ittellemme ja toisille,..],
-Kristinuskon mukaan Jumala antaa ihmiselle armon, joka merkitsee useinkin pahojen tekojen eli syntien antamista anteeksi.
Ehkä voimme itse itsellemmekin olla armollisia silloin, kun elämän murheet painavat mieltämme ja tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan ja syy on jossakussa toisessa, mutta ei meissä itsessämme. Eli annamme armoa itsellemme ja toisillemme?
Niin se ”..mailman rauha ja ihmiskunnan suuri syänki voi päivä päivältä paremmmin.” Kyllä!
https://www.youtube.com/watch?v=–Ekd67CMCY
Virsi 547 Joka aamu on armo uus
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta sinun kommentista tullee miehleen Jussi Parviaisen monoloogit Armosta, sehän puhhuu kristinuskon kannalta ja sannoo, että ihminen ei kestä tai ei meinaa kestää Jumalan armoa, son niin järkyttävän iso asia.
Tuossa kijan tässä aihheena olevassa luvussa sanottaanki, että varoen ja pikkuhiljaa pitäs ottaa armoa vastaan.
Kiitos rakas Viola ihanasta virrestä ja syänmerkki!
Ilmoita asiaton viesti
Viola, mulla jäi kukkuun miehleen, että mitä tarkotit ja nyt ossaanki sanoa paremmin mitä tarkotin ja mitä tuossa luvussaki selvin sanoin sanottiin, ei ihminen itte anna armoa ittele, kirjotin väärin, ihminen voi poistaa häitiöitä ja esteitä armon vastaanottamisessa.
Osasinkohan sanoa nytkään. Jännästi tuli miehleen nyt vasta, että mitä kommentissasi oli ja mitä en vielä eilen tajunnu.
Ilmoita asiaton viesti
Hei, Hilkka!
En ole lukenut kirjaa, jonka mukaan sinun yksinpuhelu-sarja kulki, enkä myös lukenut yhtäkään sarjan blogia, paitsi tämän viimeisen.
Kirjoituksestasi ymmärsin juuri niin, kuin kirjoitin.
Että voimme olla armollisia toisillemme ja itsellemmekin ilman kenekään asettamia esteitä!
Ilmoita asiaton viesti