Kuvaakin varmaan voi kommentoida, kertoohan kuva enemmän kuin tuhat sanaa. Olen joskus tehnyt omaterapiana kuvien aukipurkamista sanoin. Nuo kuvat olivat valokuvia. Jos nyt purkaisin samat kuvat, tulisi varmaan ihan eri teksti.
Arvaan, että kuva kertoo sekä keväästä että avaruudesta.
Olin tänään vesivärikurssilla Oulussa. Oli kevään viimeinen kurssi. Kolme kertaa kävin ja pitää harkita syksyllä uudestaan. Elämäni ensimmäinen maalauskurssi.
Olisikohan Hilkka näin; minun mielikuvani, suomalainen, joka on kerinnyt tottua jo osin harmaaseenkin talveen; yht`äkkiä huomaa kevään ”räjähtäneen käsiin”, huomaa äkkiseltään, että luonto sittenkin taas uusiutuu?
Täälä Oulussa on kyllä kaut siinä kunnossa, että tänhäänki piti oiken jännätä, ettei jääny kiini. Tuola syrjemmällä ei ole keritty karhita vai miten se sanottaan, kauheita syviä rapakoita ja jääpolantteita, mutta kyllähän seki kevhäästä kertoo.
Hei Hilkka, ostin ne vesivärit sinun kuviesi innoittamana. Nyt täytyy taas kastaa pensseli ja yrittää.
Ihania kevyitä, valoisia kuvia maalaat. Taidat olla onnellinen!!
Oih ihanaa ja laita tänne niitä, alat vaan maalata ❤ Maalaaminen tekkee onnelliseksi, vappauttaako ei vaaji mithän eikä kritisoi ❤ Nyt jään oottaan sinunki teoksia ❤

Ilmoita asiaton viesti
Kiitos mielenkiintosesta kommentista, oli menny ilmotukset roskapostiin, mutta siis aukipurkaminen ois kiintosaa kuulla, että mitä tarkottaa!
Ilmoita asiaton viesti
Alussa oli alkuräjähdys, sitten tuli kukkaräjähdys, sen jälkeen suomalainen onnellisuusräjähdys.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin aamulla tarkemmin ja kyseessä onkin kukkapläjäys, eikä kukkaräjähdys.
Iloista kevättä ja kesää se meille tietää.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin liian kauan, kun kommenttini jo tulpaantui, hui.
Ilmoita asiaton viesti
Oli ilmotukset roskapostissa, mutta kommentit hienoja, siis mie vaan maalasin, en tiä, vaikkois onnellisuusräjähys!
Ilmoita asiaton viesti
Olin tänään vesivärikurssilla Oulussa. Oli kevään viimeinen kurssi. Kolme kertaa kävin ja pitää harkita syksyllä uudestaan. Elämäni ensimmäinen maalauskurssi.
Ilmoita asiaton viesti
Oi mahtavaa, siis siehän oot reipas ja nyt häätyy seurata, minkälaista jälkea sie nyt alat tekheen <3
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan Hilkka näin; minun mielikuvani, suomalainen, joka on kerinnyt tottua jo osin harmaaseenkin talveen; yht`äkkiä huomaa kevään ”räjähtäneen käsiin”, huomaa äkkiseltään, että luonto sittenkin taas uusiutuu?
Ilmoita asiaton viesti
Täälä Oulussa on kyllä kaut siinä kunnossa, että tänhäänki piti oiken jännätä, ettei jääny kiini. Tuola syrjemmällä ei ole keritty karhita vai miten se sanottaan, kauheita syviä rapakoita ja jääpolantteita, mutta kyllähän seki kevhäästä kertoo.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Hilkka, ostin ne vesivärit sinun kuviesi innoittamana. Nyt täytyy taas kastaa pensseli ja yrittää.
Ihania kevyitä, valoisia kuvia maalaat. Taidat olla onnellinen!!
Ilmoita asiaton viesti
Oih ihanaa ja laita tänne niitä, alat vaan maalata ❤ Maalaaminen tekkee onnelliseksi, vappauttaako ei vaaji mithän eikä kritisoi ❤ Nyt jään oottaan sinunki teoksia ❤
Ilmoita asiaton viesti
Tai joka toinen päivä tai parhaana päivänä monta.
Ilmoita asiaton viesti