Kronologisesti pätevöityny sukunsa keskelä

Reaalitoellisuus tai joku menestys tai menestymättömyys tai ongelma tai ulkonen tosiasia on turha näkökulma suvun kesken.

Suvun kans sanothaan, puhuthaan, kuuhlaan ja kuunnelhaan suohraan syämmestä ja syämmessä ja syämmen kans ilman järjen hiventä tai järellistä vuorovaikutusta.

Alotethaan puhe ja tulhaan saman tien keskeytetyksi ja ainaki kaks puhhuu päälle, ennenkö pääsen puusta pitkhään.

Saan kuulla, että käsitän huonosti, luulen ja teen väärin ja taas olen se harhautunu, niinko aina ennenki, mutta nuot pikkuleivät oli hyviäkö olin pikkuläppi.

Saan kuulla ja nähä ilosia hymyjä ja huolestunutta, kärsimätöntä hämmennystä, riemukhaita kiljahuksia ja äkäsiä karjahteluja ja aina saan kattoa ja halata heitä kaikkia, niin paljonko haluan.

Saan kannustavia katseita, ynähyksiä ja no paljon hallauksia.

Saan itkeä, niellä kyyneileitä ja ylleensä aina rohkasun, siehän itket aina.

Jouvvun joskus seisohmaan ja muka kuuntehleen jotaki luentoa, kuinka minun pitäs tehä ja vielä asioista, joita en muka jo tietäs.

Niin ja uuen nimityksen ikäluokalleni tai menneisyyestäni tai tietämyksistäni, ko oon kronologinen ihme eikö ei ihme ollenkhaan, ko kronologisesti pätevöityny.

Ja kuinka minun syän laulaa ja kiittää, ootta niin rakhaita. Rakastan olla teän kans, viihyn teän kans.

Ja jos minun rakhaus vääntyy vieläki joskus huolien tai pelkojen värjäämäksi, niin mie piän porinatuokion itteni kans ja a vot, mie ymmärrän paremmin – ja uskallan luottaa ja rakastaa.

Mie niinko luovutan osan äitiyttä tai sisaruksellisuutta tai sukulaisuutta joilekki jumalille tai viisasteluille ja sillain palhautan itteni järkhiini ja omhaan voihmaani.

Niin ja aina ja kuinka ussein joku heistä antaa kullanarvosen tievon tai neuvvon tai lähtee vaikka johonki kaveriksi tai ihan jotaki vaan, voi kuinka rakhaita he oovakhaan joka iikka, ilonitkut.

Siinäpä kökkäjäisten ja juhlien seasssa tai sivussa uuet sukupolvet otethaan vasthaan, heän kans leikithään ja kuinka äkkiä läpit kasuaa ja on saahneet henkiset evhäänsä, joita sitte setvivät lopun ikkäänsä.

Täyttä elämää, ruukasi eeltä menny paras ystäväni Pirkko aina sanoa ja sitä mie toivon teilekki kaikile, täyttä elämää!

Onnea ja siuhnausta, iloa ja leikkiä ja sitä kaikkea mitä haluatta ja jos sitä vähänkhään aattelema, sen met saama, armon vuona 2024, eiks vaan

Kiittävin ja kunnioittavin terfeisin, hellämielisin kiitoksin ja ilosin uuen vuen toivotuksin onnellinen Hilkkapien Ämmi Äiti ja Hertan palvelusväki ja itte Hertta, pus pus maailma.

Kirjotan kirjaa Älä nujerru http://laronia.com

 

hilkkalaronia

LION Maailman paras ja ainoa
Hilkka Anneli Laronia,
asunu 35 vuotta Oulun kaupungissa,
syntysin Tornionlaaksosta, Alatorniolta,
ensimmäisen polven Pöykkö,
toisen polven karjalainen Viipurista
ja kolmannen polven Vienan karjalainen,
kaikilla ihmisen oikeuksilla.

https://laronia.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu