Pari sannaa rakhauesta

 

Pari sannaa rakhauesta

Son lempeää ja selkeää.
Selvästi hyvä ja halpa vaihtoehto.

Se innostaa ja uuistaa.
Korvaa radikaaleja toimenpitheitä.

Se hyväksyy ihan äärettömästi.
Lohuttaa aivan loputtomasti.

Kirjotan kirjaa #älänujerru
https://www.laronia.com #saajakaa

 

 

Tasapäistäminen

Syntyy erilaisuuen pelosta
ja määräilyn halusta.

Sikiää siittäkö kaotama yteyen
sisässeen viissautteen.

Pannee sovinnaisuuen hallitteen
näkemyksiä ja kattomiskulmia.

On vaatimus,
joka pohjautuu huolten kantamisseen.

Estää luovuutta
ja lopulta hukkaa sen.

Tuo korvikheita, joihin
kukhan ei ikinä ole tyytyväinen.

Jopa massamatkailu syntyy kaavoista
ja kaavoihin pakottamisesta.

On samankaltaistamista,
joka lopulta vieraannuttaa elämästä.

Kirjotan kirjaa #älänujerru
https://www.laronia.com #saajakaa

 

 

Oisimpa onneksi toisile

Kannattelija,
sillonko elämä rutistaa.
Antaa sitä, mitä toinen eniten tarttee.

Valon näyttäjä,
sillonko vielä kerkeää ennalta ehkästä.
Auttaa keveämmin ja kauempaa.

Vai onkhanse kielletty
jollaki väärin auttamisen pelottelulla,
valvontaplanketin täytölä
tai tutkintovaatimuksela.

Kirjotan kirjaa #älänujerru
https://www.laronia.com #saajakaa

 

 

Ettei sanotuksi saa

Ja ussein.
Vaikkon pelit ja vehkeet.
Ääni kuuluu ja tulen hyvin kuulluksi.

Ajatus vain perrääntyy,
ei milhään pääse likele,
isoja mettän puita kaatuilee etheen.

Sielä se jossaki kaukana häämöttää,
vaaran laijjala kuljailee,
muttako lähestyn, se häipyy pois.

Kiitosko saan kirjottaa niin paljon
kaikenmoista, olla teän kans
löytämässä leijjailevia ajatuksia.

Ja ussein hoksaanki, tuohan soliki.
Tai se tullee huomena vasthaan
ja sannoo energisenä, hei.

Kirjotan kirjaa #älänujerru
https://www.laronia.com #saajakaa

 

Haastajan kans

Riitoja riittää oikeutheen asti.
Syitä ja seppäkavereita löytyy
yhä uuesthaan ja toistuvasti.

Eikä järki ja tuntheet vieläkhän
seurustele keskehnään,
nei ole tasavertasia
eikä tehe yhteistyötä.
Tunheet tullee aina ensin,
kuunnelhaan ensteks.

Eikä kusipäitten kans vieläkhän
piä tehä yhteistyötä.
Joskus pittää, otan ossaa.

Oppiläksy riitely on aina,
mutteijjoo ikinä sattumaa,
kuka törmää millonki kehenki.

Hymyä naahmaan,
son meditaatio.

Rajan veto,
tarttee ussein tukea.

Vilpitön puhuminen
oottamatta mithän
aukasee väylää.

Kirjotan kirjaa #älänujerru
https://www.laronia.com #saajakaa

 

 

Kävin hakemassa

Moon hakenu kaikki pikkuhilkat ja kaikki entiset hilkat tänne minun kothiin, ämmihlään. Ihmetelhäänkös hetki sitä.

Jo kauan moon harjotellu tekheen niin, ettäkö tullee joku hankala muisto jostakiko molin vielä pikkuläppi, niin mie ratkasen ensin tilantheen ottamalla semmosen pehmeän lämpimän viltin ja haen sen pikkuläpin pois, joka sillon olin.

Haen sen tänne, missä olen nyt, piän sylissä, tunnen kuinka son mulla sylissä ja kysyin sitte, mitä sille kuuluu, mitä se haluaa just ny.

Pikkuhiljaa oon tullu niin taivaksi mielikuvitukseni kans, ettäkö olo putoaa, tarkistan pikkuhilkalta, mikä on. Ja se pikkunen löytyy heti jonku muiston syrjästä, tuon tänne ja kyselen siltä, mikä on.

Ja se pikkunen saa juoruta ja valittaa ja selittää mitä vaan ja haluta mitä vaan, mutta mie senthään katon, mitä täälä alethaan tekheen, jee, eiks vaan.

Kauan mulla meni siinäkiko mie ensin itkin ainako kohtasin sen pikkuhilkan jossaki tilantheessa sielä lapsuuessa. Itkin se pikkunen sylissä ja sanoin sille, ei mithän hättää, mie vain itken ensin. Nytki tullee kyynelheet silhmiin. Vanhasta muistista.

Mutta nykyhjään mie haen jo viimeviikkosenki hilkan, jos jysähtää joku tilanne, niin käyn sen läpi nytko on aikaa paremmin. Käärin viltin sen hartioille ja sanon, istu tuohon viehreen, piän käestä, juuhaan kahvit eikä ole kiirettä, istuma rauhassa.

Ja se pikkunen ja viimeviikkonenki hilkka saa rauhassa sanoa ihan mitä sattuu ja mitä se haluaa, minun sanovan sille ja se saa sanoa nykyselle hilkalle, että mikä on tärkeintä tai pahinta tai mitä se haluaa tehä. (Mikä tarkottaa, että mie-tässä-ja-nyt hilkka alan tekheen sitä jotaki, mikä siinä tuli mahollisesti ilmi.)

Vielä sieltäkö olin pikkkunen, niin mie jo kauan sitte aloin hallaahmaan isän ja äitinki ylleensä sielä lapsuuen pikkumökissä. Sanon sanottavani nyt siis vanhana hilkkana, joskus poristhaan vähän ja hallaan niitä, vaikkoisse muisto, minkälainen, jonka takia, sinne mökhiin palasin.

Isä ruokapöyän laijjalla kosmoskynälä kirjottaa työpäiväkirjaa kahtena kopiona. Hallaan ja isä rauhassa jää kirjottaan.

Hallaan äitiä, joka kääntyy just tiskivatin äärestä, että lähtee kathoon sieniä mettästä ja se selittää, että Esteri on tuonu lehmät kesänavetalle ja että just Pohjan pappa näkkyy ikkunasta ja son tulossa kartanolle.

Hallaan äitiä ja se kattoo minua tyynesti ja täysin nollatusti, aivanko kaiken pitäs olla ja tapahtuakki niin, että tämä vanha tyttärensä hilkka 68v tuli sinne mökhiin ja hallaa häntä, äitiä 23v.

Eikä net kaipaa sitä pikkuhilkkaa enkä mie kaipaa niitä, niilähän on oma ikioma elämän ja kuoleman kulkunsa. Se saa mennä niinko mennee. Heilon se pikkuhilkka sielä jossaki tai ei ole, se ei ole minun asia.

Jos tarve vaatis, vois pikkuhilkka leikkiä sielä mökin puusohvalla matin kans heän molempien vanhempien nuoressa elämässä. Mielikuvitus on niin ihanaa.

Moon muuttanu ommaa historiaani, ommaa lapsuuttani ja hakenu yhä uuesti pikkuhilkan ittele matkhaan. Nytki se leikkii nukeihlaan täälä työhuohneen lattialla niin tyytyväisenä.

No, juu, tässon oikeasti vain tämä tavalinen yks hilkka ja nyt on hetki aateltu tai ainaki kirjotettu ja mielikuvitusta käytetty, nyt juon loppukahvit tuosta kupista ja kiitän ja iloittenko on Hertan kans käyty jo aamulenkki ja sähkökki pellaa, sisälä on valosaa ja lämmintä ja hyvä päivä tulossa, kiitos rakas elämä.

(19.11.21 klo 8:26)

Kirjotan kirjaa #älänujerru
https://www.laronia.com #saajakaa