En ymmärrä jotain lapsissa ja nuorissa
Olen nähnyt lapsia ja nuoria liikkeellä kaikenvärisien ja -näköisien kaveriensa kanssa sulassa sovussa.
Olen olettanut heidät suvaitsevaisiksi luonnostaan.
Itse olin nuorena Neuvostoliitossa opiskelemassa, ja luokkakaverit olivat Mongoliasta, Vietnamista, ja Kuubasta. Erinäköisyys oli täysin merkityksetön sivuseikka, ja kaikki olimme hyviä kavereita.
Lapset ja nuoret voivat kuitenkin kohdistaa kiusaamista, rääkkäämistä, ja jopa pahoinpitelyä erinäköiseen, eri tavalla pukeutuneeseen lapseen tai nuoreen.
Tässä on ristiriitaisuus, mitä en ymmärrä.
Ehkä se riippuu varhaiskasvatuksesta! mutta sekään ei auta jos vanhempi sukupolvi, eli vanhemmat kotona, heittelevät lasten kuullen negatiivisia lauseita koskevan erilaisuutta.
Kun olin Valkovenäjän yliopistolla töissä 1960-luvulla niin siellä oli aika paljon opiskelijoita, ainakin muistan että Kuubasta, Vietnamista ja Afrikan Norsunluunrannikolta. Joten käytävällä tuli vastaan erinäköistä porukkaa ja siinä ei ollut mitään ihmeellistä!
Ilmoita asiaton viesti
Linkitän tähän blogini vuodelta jo 2010, joka mielestäni liitty aiheeseen:”miten ymmärtää lapsia ja nuoria.” Aloitin sinä vuonna kirjoittamaan blogeja Uuden Suomen Puheenvuoroon.
Miksi suomalaiset lapset ja nuoret voivat niin huonosti?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/33864-miksi-suomalaiset-lapset-ja-nuoret-voivat-niin-huonosti/
Ilmoita asiaton viesti
Oletan, että kyse on laumailmiöstä kun joukossa tyhmyys tiivistyy.
Lauman päällepäsmäri kiusaa yhtä, ja monet muut seuraavat esimerkkiä kun näyttämisen halu on kova.
Meikäläisen pientä hiljaista koulukaveria rääkkäsivät joukolla koulumatkalla. Palasi kotiin usein itkien. Itse olin yhtä pieni, mutta vikkelä, ja sain olla rauhassa. Bravuurinumeroni oli syöksyminen nilkkoihin kiinni, ja kova nykäisy.
Kaveri venähti kokoa murrosiän jälkeen kai metrin, ja muisti leipoa turpaan jokaista kiusaajaansa.
Koulukiusaaminen aiheuttaa pysyvät henkiset vammat.
Ilmoita asiaton viesti
Aihe on tosi vaikea. Sen juuren lienee syvällä ihmisen psykologiassa. Jossain olen lukenut jonkun ammattilaisen mielipiteen, että jos muu ei auta, niin ”antaa turpiin” niin kuin koulukaverisi jälkeenpäin teki! Se toi hänelle jonkinlaisen lohdutuksen.
Mutta jos taas ottaa lähdekohtana koti ja vanhemmat. Ensimmäinen elämän koulu on siinä kotona. Niin kuin edellisessä blogissani kirjoitin laulamisesta, että sikiö jo äidin kohdussa kuulee melodioita…sikiön ja ulkomaailman välissä on vain ihmisen iho.
Entä jos naisen ollessa raskaana häntä ympäröi levoton ilmapiiri kotona, vaikkapa huudot ja riidat, niin samalla tavalla se heijastuu sikiöön. Ja syntyessään, jos sama tyyli jatkuu, niin lapsi omaksuu sen ja jatkaa samalla tavalla kuin vanhemmat. Omena ei kauas puusta putoa! Myöhemmin itse yhteisunta vaikutta ja yksi niistä vaikutteista on tämä joukko-tai massapsykologia.
”Tavalliset ihmiset voivat saavuttaa enemmän vaikutusvaltaa toimimalla yhdessä. Suuret ihmisjoukot voivat vaikuttaa joskus nopeasti ja voimakkaastikin sosiaaliseen tapaan, joka vallitsee yhteiskunnassa..”, kertoo Wikipedia.
Ehkä nyt tämä levoton tilanne ympäristössä ja maailmalla vaikuttaa voimakkaasti lapsiin ja nuoriin!
Ilmoita asiaton viesti
Tätäkin on vaikea ymmärtää! Tämä järkyttää!
”Imatralaisille nuorille yli kaksi vuotta
vankeutta bussikuskin tapon yrityksestä” Kirjoittaa
Uutis Vuoksi sunnuntaia 12.6.2022.Mari Markkanen, Santeri Tynkkynen
Lehtikirjoituksen mukaan:
Etelä-Karjalan käräjäoikeus antoi perjantaina
tuomiot nuorille, jotka pahoinpiteivät
bussikuskin henkihieveriin Imatrankoskella
viime joulukuussa.
– Tekoaikaan 15-vuotiaalle päätekijälle
käräjäoikeus antoi kahden vuoden ja
kymmenen kuukauden ehdottoman
vankeusrangaistuksen tapon yrityksestä,
vahingonteoista, varkaudesta ja
huumausaineen käyttörikoksesta.
– 16-vuotias toinen tuomittu sai kaksi vuotta
ja seitsemän kuukautta ehdotonta vankeutta
tapon yrityksestä, vahingonteosta ja
huumausaineen käyttörikoksesta.
Kaksikon seurassa ollut ja teon kuvannut
15-vuotias tyttö tuomittiin kahden vuoden
ehdolliseen vankeusrangaistukseen
vahingonteosta ja avunannosta tapon yritykseen.
Ennen pahoinpitelyä kolmikko oli viettänyt
iltaa Nepparinaukiolla. He olivat rikkomassa
liikekeskuksen lasiovea, kun bussikuski käski
heitä lopettamaan.
– Siitä, että nuoret keskenään kiusaavat toisiaan, pahoinpitelevän ja käyttäät väkivaltaa on kirjoitettu jo paljon lehdistössäkin. Mutta tässä tapauksessa Imatralla nuoret hyökkäsivät aikuisen miehen kimppuun ja olivat tappaa ihmisen! Onneksi sivullinen oli ottanut yhteyttä hätäkeskukseen!
Ilmoita asiaton viesti