Hevosien ja lehmien muisti
Naapurissa oli kyläseppä. Hänellä oli tapana jähmettää vikuroivat kengitettävät hevoset kauhusta paikalleen pieksemällä isolla kettingillä. Aikaa kului ja hevonen tuli uudelleen kengitettäväksi. Hevonen murjoi heti sepän seinää vasten, ja kylkiluita meni poikki. Hevonen muisti edellisen pieksemisen.
Eräs isäntä meni talvella reellä kilometrien päähän tuttavan luokse käymään. Isännät olivat juopotelleet. Hevonen ja rekeen sammunut isäntä ilmestyivät illalla kotipihalle.
Pikkulapsena paimensin koko kylän lehmät yhteislaitumelle kaksi kertaa päivässä yli kilometrin päähän. Tarvitsi vain kävellä perässä, sillä lehmät muistivat tarkasti monipolvisen reitin edelliskesästä. Palatessa muistivat jokaisen kotiportinkin ja jakaantuivat.
Tuli nähtyä lehmien kovia juoksukilpailujakin, kun haistoivat laitumelle kasvaneita tatteja.
Tuli mieleen Taisto Huuskosen kirjassaan ”Laps Suomen” kuvaama tilanne hänen ollessa Neuvostoliitossa karkotettuna Siperiaan.
Hän oli ollut muutamuun karkotetun suomalaisen kommunistin kanssa metsätöissä, kun likelle oli ilmestynyt joku venäläinen mushikka hevosensa kanssa. Kun hevonen ei pystynyt tarpeeksi nopeasti vetämään jotain kuormaa tuo hevosmies oli alkanut lyödä sitä kepillä.
Tuon nähdessään yksi siitä suomalaisporukasta oli huutanut suomeksi: ”Älä PERKELE lyö sitä hevosta!” Hevonen oli höristänyt korviaan ja ravannut suomalaisporukan luokse asettaen päänsä kyseisen huutajan kainaloon. SItten he olivat huomanneet, että kyseessä oli Suomenhevonen, joka oli ilmeisesti sotakorvauksena joutunut Neuvostoliittoon.
Ilmoita asiaton viesti
Taiteilija Miina Äkkijyrkän malleja ovat aina sympaattiset lehmät.
https://nauta.fi/meilta-ja-muualta/miina-akkijyrkan-lehmat-nuorison-silmin/
Ilmoita asiaton viesti
Hevonen teki oikein tuolle kyläsepälle. Olen seurannut tiiviisti hevosten menoa viisikymmentä vuotta kaviouran äärellä mutta en juurikaan ole ollut muuten tekemisissä. Se eläin on erittäin viisas.
Hevosmiehet kai useinkin saattavat pitää kovaa ääntä vikuroivaa hevosta kengitettäessä. Desibelit toimivat paljon paremmin kuin väkivalta.
Edemennyt työkaverini kertoi vanhempiensa elämästä Tervolassa sodan aikana. Sotaan viety hevonen oli palautettu rauhan tultua ja oli ilmoitettu että sen voi noutaa asemalta muutaman kilometrin päästä. Mies meni hakemaan pollea mutta ikäväksensä asemalta ilmoitettiin sen päässeen karkuun. Mies soitti puhelimesta toimeksiantajilleen kertoen asiasta mutta puhelimesta vastattiin: ”Ei hätää se tulla ravasi juuri kotipihaan”.
Toisen tarinan kertoi eräs nainen isänsä sotamuistoista. Kesäkuussa 1944 kun jouduttiin Kannakselta perääntymään vauhdilla vihollisen tullessa voimalla niin isä oli haavoittunut jalkaansa kävelyn mennessä mahdottomaksi. Jostain ilmestyi siihen irrallinen hevonen ja mies kapusi sen selkään ja lähti ratsain vihollisen jymistellessä aivan takana. Mutta sitten tapahtui että hän putosi siitä selästä ja aavisti loppunsa tulleen. Mutta vähän matkan päästä hevonen pysähtyi ja kääntyi. Mies pääsi Suomen puolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Isäni syntymästä on parin viikon kuluttua 20.6. jo 105 vuotta. Hän palveli varusmiehenä, kun talvisota syttyi. Kaartilainen Kokko määrättiin kuormastoon – nykykielellä kuljetukseen – hevosmieheksi. Jälkipolville jäi jokunen hauska ja muutama dramaattinen sotajuttu nelijalkaisista suomalaistaistelijoista.
Ilmoita asiaton viesti