Matkalla Kirgisiassa

Olin töissä maahantuojalla, mutta minut passitettiin myyntiyhtiön konemyyjien mukaan tulkiksi heidän matkaillessaan Venäjällä, Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Kaukasiassa, Baltiassa ja vieläkin kauemmas.

Sillä kertaa mentiin Kirgisiaan. Pääkaupungin nimi oli silloin Frunze, nykyisin Bishkek. Ihmiset kuin kiinalaisten näköisiä kaikki.

Myyntiyhtiön toimitusjohtajalla oli selkeä matkailuohje alaisilleen. ”Kirkot ja museot katsotaan päältäpäin, ja kapakat sisältäpäin.” Iso miesporukka virkistävien janojuomien vaikutuksen alaisena tuppasi joskus riehaantumaan. Itse en ollut sen kummempi.

Frunzen torilla aloin ihmettelemään, että onko se mitenkään mahdollista että olen komea, kun kaikki naismyyjät iskivät minulle silmää. Piti oikein kysyä Inturistin oppaalta, joka valisti, että he tarjoavat tiskin alta huumeita. Unikko kasvaa siellä luonnonvaraisena. Eräs konemyyjä innostui ostamaan erilaisia mausteita, joita oli tarjolla vaikka kuinka paljon. Kotonaan Turussa löysi matkalaukullisen sekamausteita kun kaikki paperinyssykät olivat matkalla auenneet.

Himalajan loppupää Ala Too oli vaikuttava. Laaksossa oli yli 30 asteen helle, ja vuoret näyttivät kohoavan taivaisiin, ja huiput olivat lumen peitossa. Kävimme siis Ala Toossa, ja mukana oli kaksi valkopuseroista kokkia, jotka grillasivat ukoille murkinaa. He rentoutuivat varta vasten tuoduilla matoilla. Nestetasapainosta pitivät huolen taskupullojensa avulla.

Lähtivät tietenkin kirmailemaan kuin nuoret pojat alarinteille kuka minnekin, ja ilman paitaa ja hattua. Venäläinen tekninen johtaja laittoi hatun minulle päähän, ja varoitti, että pidä paita päällä tai iho palaa. Konemyyjiä ei varoittanut kukaan.

Illalla hotellin ravintolassa myyjät olivat järjestään punaisia kuin keitetyt ravut. Se ei menoa haitannut kun Inturistin opas toi smetanaa, jota levitti heidän palaneelle iholleen. Saivat uskomushoitoa.

Karkelot päättyivät, kun loppuillasta paikalliset neidot alkoivat pitelemään nenäänsä.