Paranormaaleja ilmiöitä on olemassa
Yleensä käyn parvekkeella vain muutaman kerran kesässä, ja kylmän sään vallitessa, kuten tuolloin, en ollenkaan. Istuin nojatuolissa, ja ajattelematta mitään kiiruhdin parvekkeelle. Katsoin alaspäin, ja samalla hetkellä siellä kärrättiin autoon ruumis. Monikymmenvuotinen tuttava oli kuollut. Mikä minut ajoi parvekkeelle katsomaan hänen viemistään? Sattuman mahdollisuus on lähes olematon.
Sanonta ”tunsi katseen selässään” pitää paikkansa. Olen jalkakäytävällä kävellessäni pyörähtänyt itsestään katsomaan kadun toiselle puolelle, ja tavoittanut heti siellä kulkevan minuun kohdistuvan katseen.
Minulla on ilmeisesti koiraystävän aura, jonka koirat ”näkevät.” Lapsuudessa paras kaveri oli dreeveri Joni. Isommassakin ihmisjoukossa täysin tuntemattomat koirat hakeutuvat juuri minun luo rapsuteltaviksi. Ventovieraat koirat ovat kiinnostuneita juuri minusta. Miksi?
Sisko hallitsee paranormaaleja asioita, mutta niissä minun ymmärrys loppuu.
Erikoisin yhteensattuma, joka minulle on tapahtunut, oli opiskeluaikojeni alussa, kun olin muuttanut omaan opiskelukämppään Helsinkiin ja eräänä viikonloppuna matkustin perjantai-iltana Hyrylään vanhempieni kotiin viikonloppua viettämään.
Mietin kuumeisesti bussissa rahatilannettani ja laskin, että jos jostain saisin ylimääräisen tuhat markkaa, niin selviäisin syksyn lukukaudesta ongelmitta.
Kun astuin eteiseen, äitini oli minua vastassa ja ojensi minulle kirjekuoren. Siinä oli kirje kummitätiltäni, joka pahoitteli, ettei ollut keväällä tullut huomioineeksi ylioppilaaksi pääsyäni ja kirjeen lisäksi siinä oli tuhat markkaa satasen seteleinä lahjaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mahtoiko olla yhteensattuma, vai karma?
Ilmoita asiaton viesti
Nämä ovat niitä juttuja, joita ei voi koejärjestelyin todistaa tapahtuvan. Jokaisen elämään osuu sekä hyviä että huonoja arvauksia.
”Koiraihmisiä” sen sijaan uskon todella olevan. Siis sellaisia henkilöitä, joihin koira omilla salaperäisillä perusteillaan luottaa enemmän kuin ihmisiin keskimäärin. Ilmiön kääntöpuolelta löytyy tyyppejä, joista koirat eivät pidä. Tässäkään tapauksessa henkilössä ei ihmissilmin ole nähtävissä mitään erityistä.
Eräässä Välimeren rantakaupungissa muutamia vuosia sitten istahdin katuravintolan pöytään. Asiakaspaikkoja oli kaikkiaan satoja, mutta alkuillasta ravintolassa oli vain muutamia ihmisiä siellä täällä. Pöytien väleissä vaelteli tyypilliseen sikäläiseen tapaan kissa, josta en tiennyt kuuluiko se ”talonväkeen” vai oliko se lähinnä ohikulkija.
Aterioidessani huomasin tuon kissan hypähtävän seurakseni vastapäiselle tuolille. Eläin ei näyttänyt olevan makupalojen toivossa, vaan asettui heti hyvin kissamaiseen asentoon, mukavalle kerälle. No, se todella oli kahden hengen pöytä, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan, että en enää ollut yksin.
Otin torkkuvasta kissasta puhelimeeni pöydän ali kuvan, ja lähetin sen pikaviestinä tyttärelleni. Hän tuntee pitkältä ajalta mieltymykseni kissoihin, eikä varmasti yllättynyt tuon kroatialaisen eläimen ratkaisusta pöytäseuralaisensa suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Koira ja kissa voivat olla ylimmät ystävät, mutta se edellyttää opittua keskinäistä kunnioitusta.
Veljen perheessä oli cockerspanieli ja kissa, jotka kasvoivat yhdessä.
Riehakas koira oli jo pentuna saanut kissalta kynnet kuonoonsa useamman kerran, ja oppi kunnioitusta. Nukkuivat aikuisina samassa kopassa käpertyneinä toisiinsa.
Siskon Karjalan karhukoiran ja kuuroutuneen vanhan kissan suhde oli erilainen.
Koira yllätti kissan aina takaapäin. Kissa vastasi samalla mitalla, mutta koira ei hätkähtänyt, vaan tallusteli menemään vaikka kissa roikkui kynsillä kuonossa kiinni.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsuuden kodissani meillä oli ensin kissa ja sitten vuotta myöhemmin lisäksi koira. Koira oli vielä pentu ja vilkas sellainen. Kissaa ”aikuisena” rasitti sen hösellys ja leikkisyys.
Kerran kissalle oli laitettu jauhelihaa kippoon, josta se alkoi sitä mutustelemaan. Koira tuli kuonoineen samalle kipolle, jolloin kissa nosti päänsä ja tarttui koiraa oikean etutassunsa kynsillä kirsuun pitäen siitä ”lempeästi” kiinni. Sitten se jatkoi syömistä pitäen koiran aloillaan hievahtamattakaan kunnes oli itse saanut kuppinsa tyhjäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Outs – nenääni alkoi sattua. Kissan kynnet ovat neulanterävät, ja niitä on paljon. Tapahtuma sinänsä on ollut mallia Karvinen vs. Osku.
Ilmoita asiaton viesti
Minä näin kerran tulevan vaimoni kanssa Treella samaa unta. Otimme päivätorkkuja lauantaina, ja olimme unessa yhdessä hotellihuoneessa Istanbulissa. Kumpikaan ei ole siellä käynyt, ja aivan varmasti emme puhuneet mistään Istanbuliin liittyvästä, kuulleet radiosta aiheesta tms.
Sattumaako???
Ilmoita asiaton viesti
Voi olla sattumaakin siinä mielessä, että ihmisille tapahtuu joka päivä satoja asioita ja kun ihminen elää 30000 päivää, niin tapahtumia tulee vähintään kolme miljoonaa. Kolmesta miljoonasta mahdollisuudesta on hyvin todennäköistä, että joku toteutuu joskus, vaikka se toteutuessaan vaikuttaisi epätodennäköiseltä.
Omalla kohdallani on myös joitakin muita outoja yhteensattumia. Näin kerran unta, että Hyrylän talomme vieressä vähän matkan päässä Nahkelaan päin oli rakennnettu oranssitiilin värisiä isoja rakennuksia alueelle, joka siihen aikaan oli vielä metsää. Muistan kuinka unessa ihmettelin kuinka on mahdollista, että moinen ”vauraus” on yltänyt sinne periferiaan. Parisen vuotta siten ajelin autolla siellä päin ja ohittaessani kyseisen paikan näin siellä pitkän rivistön oranssitiilen värisiä rakennuksia.
Asuessani opiskeluaikana yhden vuoden kämppäkaverini kanssa Helsingissä samassa kämpässä näin eräänä yönä unta, että olimme vanhoja eläkeläisiä ja tapasimme toisemme yhtäkkiä jossain pitkästä aikaa ilman mitään aiempaa välitapaamista. Unessa hän paiskasi rennosti kättä kanssani hiukan kaljuuntuneena. Joitakin vuosia sitten hän vuosikymmenten päästä soitti minulle ja ehdotti tapaamista tietäen missä asun ollessaan tulemassa kyseiselle alueelle. Menin hotelliaulaan häntä odottamaan ja jonkin ajan päästä hän saapui aulaan paiskaten kättä kanssani juuri siten kuin unessa olin nähnyt.
Muutamia muitakin vastaavanlaisia yhteeensattumia on tullut, mutta ne ovat hiukan liian henkilökohtaisia julkistamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tietääkseni Skepsis ry lupaa rahapalkkion sille, joka pystyy uskottavasti demonstroimaan yliluonnollisen ilmiön kontrolloiduissa olosuhteissa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kuullut myös tuosta. Mutta sehän ei välttämättä ole kovin validi vaade, koska yliluonnollisiksi mielletyt tapahtumat tapahtuvat stokastisesti – ei kontrolloiduissa toistettavissa olevissa olosuhteissa.
Omituisia yhteensattumia sattuu, mutta kuten ylempänä mainitsin, ”tapahtumiksi” luokiteltavissa olevia asioita tapahtuu jokaisen elämässä muutama miljoona. Silloin on matemaattisesti laskien ymmärrettävää, että tapahtuma, jonka todennäkäisyys on esimerkiksi yhden suhde kolmeen miljoonaan, tapahtuu kerran elämässä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Jos ajatellaan, että yliluonnollinen todennetaan luonnontieteellisin menetelmin, silloin siitä tavallaan tulee luonnollinen.
Kysymys on paljolti elämänasenteesta. Jos näkee yleisesti merkityksellisyyttä maailmassa ja elämässä, noita sattumuksia helposti tulkitsee merkityksellisinä. Minusta tällainen ulottuvuus rikastaa elämää ja elää meikäläisessä rauhanomaisessa rinnakkainelossa skeptisten todennäköisyysarvioiden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Brittiläinen matemaatikko väitti jossakin, jotta nk. yksi miljoonasta -sattuma sattuu ihmisen elämässä keskimäärin kerran kuussa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuon mukaan ”sattumuksia” sattuisi elämässä n. 2,6 sekunnin välein yötä päivää, mikä kyllä vaikuttaa liioittelulta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, oma ajatukseni siitä, että ihmiselle tapahtuisi noin sata asiaa päivässä lienee lähempänä todellisuutta, jos ajatellaan millaiset asiat voidaan luokitella tapahtumiksi, joiden suhteen voisi ajatella yhteensattumia esiintyvän. Se yhteensattuma voi olla vain ajatuksissasikin. Esimerkiksi ajattelet elefanttia ja kohta sen jälkeen sirkuksen elefanttia viedään kadulla talosi ohi t.m.s.
Tällainen on tyypillinen yhteensattuma, jonka todennäköisyys voi olla luokkaa yhden suhde miljoonaan, mutta jollaisia miltei jokaisella meistä on, koska erilaisia tapahtumia tapahtuu niin paljon elämän aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, ja kyllä sitä on yritettykin saada. Olin vähän aikaa Skepsiksen varapj. 90-luvulla, ja olen toiminut kokeenjohtajana tilaisuuksissa, joissa tätä on yritetty, eipä ole onnistunut.
Ilmoita asiaton viesti
Yritin nuoruudessani harjoittaa ESP-kykyjä arvaamalla pelikorttien värejä ym. Kun ensin kokeilin asiaa, tulokset olivat hämmästyttäviä. Pöydällä oli ehkä parikymmentä korttia nurin päin, jotka jaoin kahteen kasaan, ja kun käänsin ne, toiset olivat punaisia, toiset mustia. Mitä enemmän yritin asiaa järjestelmällistää ja tilastoida, sitä vähemmän tuosta kyvystä kuitenkin oli näkyvissä. Tästä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä. Meikäläisen mielestä ei kuitenkaan katoa alun hämmästyttävä onnistuminen.
Ilmoita asiaton viesti
P. S. Olen muuten varma, että vaikka olisin saanut ilmiön onnistumaan luotettavammin omissa oloissani, se olisi kuitenkin kadonnut Skepsis-yhdistyksen koejärjestelyssä…
Ilmoita asiaton viesti
Mietin kerran, että uskaltaisiko riskeerata rulettipöydässä siten, että asettaisi tuplauspanoksen värille (siis musta tai punainen) ja jos se menisi mönkään, niin kaksinkertaistaisi kyseisen panoksen ja jos sekin menisi mönkään, niin jälleen kaksinkertaistaisi sen kaksinkertaistetun panoksen j.n.e, kunnes se voitto tulisi. Kyseisellä kasinolla oli kuitenkin enimmäismäärä, jonka kaksinkertaistamiseksi sai tehdä ja laskin, että olisin voinut kaksinkertaistaa panokseni 12 kertaa.
No en silloin tehnyt tuota riskikoetta, vaan illalla hotellihuoneessani testasin heittämällä kruunaa ja klaavaa että kuinka todennäköiseltä tuntuu riskin toteutuminen sitä kautta, että 12 kertaa tulisi sama kuvio peräjälkeen. Heittelin lanttia ja siitä tuli 14 kertaa klaava peräjälkeen. En sitten seuraavanakaan päivänä satsannut tuollaista panostusta rulettipäydän ääressä.
Ilmoita asiaton viesti
Heh. Rulettia en ole pelannut montakaan kertaa, mutta kerran Ruotsin-laivalla ehkä noin kaksikymppisenä seurasin, kun pikku tyttö jankutti isälleen: paa nollalle; nyt tulee nolla. Isä ei ottanut kuullakseen, mutta meikäläinen uskoi pikkulapsen intuitioon, sijoitti roponsa nollaan ja sai voiton 36-kertaisena (tai oliko se 30 siellä). Tyttö innostui, mutta seuraavat arvaukset menivät pieleen; se oli se viaton ensi-intuitio vain tässäkin…
On muuten myös käänteistä psykokinesistä. Kun lapset olivat pieniä ja pelattiin jotain onnenpeliä, toivoin yleensä häviäväni, mutta yritykseni vaikuttaa nopan silmälukuun eivät tuottaneet toivottua tulosta ja saatoin voittaa 10 kertaa peräkkäin.
Ilmoita asiaton viesti