Unennäöstä ja painajaisista

Kaikki ihmiset näkevät unia joka yö nukkuessaan, mutta yleensä aamulla niitä ei muista ollenkaan.

Muutamat unet olivat niin voimakkaita, että niitä en voi unohtaa. Tuntemuksetkin niin voimakkaita, että sellaista ei valveilla koe koskaan.

Lentää liihottelin vaivattomasti käsiä hitaasti heiluttelemalla Afrikan rannikkoa etelään, ja pohdin, että menisikö Australiaan asti. Se lentouni toistui monta kertaa. Huima kokemus.

Kiipesin huteraa ja korkeaa puutornia aina vain ylemmäs, ja torni muuttui aina huterammaksi ja vaikeammaksi kiivetä. Jatkuva putoamisen vaaran tuntemus. Ylös en päässyt koskaan. Sekin kiipeily toistui. Ahdistavaa.

Kuljeskelin suuren valtamerialuksen alakansilla, ja ihmisiäkin tuli vastaan, mutta he eivät nähneet minua ollenkaan. Harhailin konehuoneessa ja eri osastoilla kauan, enkä tiennyt mihin olen menossa. Ahdistavaa.

Kuljeskelin valtavan tehtaan eri osastoilla, enkä taaskaan tiennyt mihin olen menossa. Kulkemiselle ei tuntunut loppua tulevan. Ahdistavaa.

Äiti oli lapsuudessani ajoittain raivokkaan väkivaltainen. Kuolemansa jälkeen olin unessa hämärässä tilassa, josta ei ollut poispääsyä. Vastapäätä hämärässä näkyi musta hahmo, jonka aistin äidikseni. Tunsin suunnatonta uhkaa. Kaikkein ahdistavin uni.

Olen kuitenkin suunnilleen normaalin ihmisen kirjoissa, eikä päässäni pitäisi olla erityisempää vikaa.